maanantai 11. helmikuuta 2013

Hevoset esittäytyvät osa 1: Winski

ÄÄÄH! Taas osasin ryssiä ja menin poistamaan yhden kommentin ihan vahingossa.. Pitäs varmaan opetella lukemaan!

Olen saanut muutaman kommentin siihen liittyen, että mikä hevosista oikein onkaan mikä ja kuka niistä on minun ja kuka ei, kenestä pidän eniten ja niin edelleen. Päätin sitten tehdä ihan kaikille hevosille omat postaukset, joissa kerron jokaisesta tässä blogissa pyörivästä otuksesta hieman tarkemmin. Olenkin nyt hieman kipeänä, ja pidän huomisen sekä keskiviikon vapaata koulusta, jotta olisin torstaina ja perjantaina terveenä.. Nyt onkin siis sopivasti aikaa postailuun ja tähän ensimmäiseen osaan päätin ottaa Winskin.


Winski, eli oikealta nimeltään Winnie de Pooh G. on vuonna 2003 syntynyt puoliveriruuna. Korkeutta Winskiltä löytyy hieman päälle 170cm joten sopii meikäläisellekin loistavasti kokonsa puolesta. Winnie on enemmänkin jykevä, kuin mikään ruipelo. Jytkyksi sitä ei kuitenkaan voi sanoa, mutta W on sellainen sopivasti solakka :)


Winski on siis yksi kolmesta vuokrahevosestani, jotka omistaa siis kilparatsastaja Elina Thil. Winski tuli Elinalle, kun edellinen vuokrahevoseni Lara myytiin eteenpäin Pohjanmaalle, josta Winski tuli vaihdossa. Yhteistä eloa onkin tullut jo vuosi täyteen ja aika kuluu ponin kanssa touhutessa hurjan nopeasti. Aluksi en ollut ollenkaan iloinen tilanteeseen, jossa elämäni hevonen myytiin kauas pois ja vaihdossa tuli jokin aivan vieras hevonen. Ensi näkemältä Winski oli kyllä suloinen ja mukavan näköinen otus, mutta silti se ei ollut rakas Lara tammani.

Eka päivä kotona.
Eka ratsastuskerta.
Winskillä on oikeasti maailman ihanin luonne! Sillä ei tunnu olevan huonoja päiviä ikinä, vaan ukkeli jaksaa aina olla iloinen ja positiivinen. W ei ole koskaan tänä aikana potkinut / purrut ketään, vaikkakin tykkää "höplätä" käsiä, takkia, pipoa ja kaikkea mahdollista huulillaan ja joskus hieman liikaa innostuessaan saattaa sormet saada hieman liian läheistä tuttavuutta ponin hampaiden kanssa. Perusluonteeltaan voisi sanoa, että Winski on utelias, megakiltti, sosiaalinen ja oikeasti vähän vajaa. Se saattaa milloin tahansa tehdä jotain niin odottamatonta, ettei voisi edes uskoa hevosen pystyvän siihen. Kerrankin kun oltiin Winskin kanssa maastoilemassa pellonreunalla, poni päätti ihan yhtäkkiä hypätä sinne keskelle istutuksia :D


Ratsastaessa Winski on juuri passeli omaan kätöseeni. Se on oikeastaan juuri tismalleen sellainen hevonen, jolla tykkään ratsastaa; herkkä, rauhallinen, sopivan pirteä ja hieman haastava. Suoranaisesti Winski ei ole vaikea ratsastettava, mutta kyllä sen haasteelliseksi lukisin. Yleensä se vaatii aika pitkähkön verryttelyn, joka kannattaa tehdä hevosen ehdoilla. Ravailenkin ja laukkailen paljon alkuun ihan löysin ohjin, jolloin W saa kunnolla venyä ja saa alkuun mukavan verkkailun ennen kun aletaan kunnolla hommiin. Alkuun poni saattaa olla hieman ohjaa vastaan ja pohkeen takana, kunnes sen saa kunnolla käyttämään itseään. Sillon kun se tekee kunnolla töitä, se on hyvin kevyt ja herkkä, ja sitä on tosi helppo säädellä. Winskiä on jotenkin todella vaikea kuvailla millaiselta se sinne selkään tuntuu ja en osaakaan pukea sitä tunnetta oikein sanoiksi. Se vaan on sellainen tosi hyvä tunne, kun saa Winskin toimimaan kivasti ja rennosti, jolloin ratsastuksesta saa kunnolla nautiskella.


W on opettanut minua näinkin lyhyessä ajassa aivan mielettömästi. Juurikin sen hieman hankala ratsastettavuus asettaa itsellenikin kunnolla tavoitteita, enkä voi vain istua kyydissä ja hieman ohjata, ehei. Ruunan kanssa täytyy olla joka hetki ajan tasalla, jotta sen kanssa saa oikeat nappulat toimimaan oikein. Varsinkin esteillä joutuu aina miettimään todella monia eri juttuja ja kikkoja, vaikka yleensä Winski onkin se kuka ne esteet osaa mennä niinkuin ne pitää. Silti voin huoletta nautiskella hyppäämisestä W:n kanssa, kun olen jo alkanut kunnolla siihen luottamaan. Varsinkin Winskillä kisaaminen tuntuu ihanalta, kun en enää jännitä läheskään niin paljon kuin muutama vuosi takaperin! Winskiä parempaa oppimestaria en ole tavannutkaan, ja tiedän että sillä on vielä ihan hurjasti opetettavaa.


Winski onkin ehdottomasti tärkein karvakaveri tällä hetkellä, ja haluan viettää sen kanssa vielä montamontamonta vuotta yhdessä. Olen ikään kuin salaa päättänytkin, etten halua koskaan joutua luopumaan Winskistä, vaan haluan olla sen kanssa ihan loppuun asti. Näitä asioita ei kuitenkaan voi koskaan varmaksi sanoa, mutta näin olen hiljaa omassa päässäni miettinyt. En halua enää kokea samaa kuin Laran kohdalla, joka on itseasiassa hassusti kääntynyt ajan myötä positiiviseksi asiaksi.


Tälläinen olikin tämä ensimmäinen osa näistä hevosista, mitäs piditte? Oliko ollenkaan hyötyä ja saitteko selville millaisen otuksen kanssa sitä hiki pinnassa treenaillaan? Seuraava osa mahdollisesti huomenna! :)


24 kommenttia

  1. kiva, ja monipuolinen postaus (: ainut mikä häiritsi, oli se että sanoi winskiä poniksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kanssa tapana sanoa miltei kaikkia heppojakin poneiksi se vaan tulee automaattisesti! :D

      Poista
  2. Tää oli hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  3. Nyt taas tietää, että kenestä puhutaan :D ! Ja meilläkin on eräs jättijytkyheppa ja sitäkin sanotaan poniksi, niin miksei Winskiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jep! Joo, musta on vaa paljon luonnollisempaa sanoo poniks ku esim. hepaks :D

      Poista
  4. Tää oli kiva :) toi selkeyttä.

    VastaaPoista
  5. mustaki tää oli tosi kiva, mulle ainaki selkeni:-)!

    VastaaPoista
  6. Olen ihan uusi lukija ja vähän pihalla. Ihan ekana haluaisin tietää, miten olet saanut mahdollisuuden kolmeen kansallisen tason hevosen vuokraamiseen? Mietin vain, miten itse voisin saada saman mahdollisuuden. Oliko sulla kisakokemusta paljon, mikä sun taso oli, vai tapasitko oikeat ihmiset tuurilla, vai miten.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina siis etsi vuokraajaa silloisille (Lara & Sissi, ks. välilehdet ketä ovat) kahdelle hevoselleen. Sovittiin, että alan vuokrailemaan tammoja pari krt/viikko, ihan vain maastoillessa Elinan kanssa yhdessä. Ajan kuluessa kuitenkin sain enemmän vastuuta ja taitoa, joten pääsin ratsastamaan enemmän yksin ja jossain vaiheessa alettiin puhua kisaamisesta Laralla. En ollut todellakaan mitenkään kokenut, koskaan kisannut 60cm seurakisoja isompaa enkä osannut koulussakaan juuri HeC asioita enempää. Löysin vaan Elinan vuokrailmotuksen netistä ja vaikken sillon etsinytkään vuokraheppaa, päätin ottaa yhteyttä ja tässäpä ollaan :D Eli ihan tuurilla olen nuo löytänyt, ja maailman paras tuuri tässä kävikin!

      Kysele ihmeessä lisää, jos on jotain kysyttävää :)

      Poista
  7. Hyvä idea oli tämmöinen! Minunkin mielestä poniksi on kivempi sanoa, entä hevoseksi vaikka se on kuinka iso :)

    VastaaPoista
  8. Winski istuu sinun vierelle kuin nyrkki silmään:) Toivon todella, että se kaunis päivä kun Elina luopuu Winniestä, niin sinulla olisi silloin mahdollista ostaa se itsellesi. On ollu tosi kiva jo vähän vajaa vuosi teidän etenemistä seurailla. Itselläkin on käynyt samoin, että rakkaasta tammasta piti vaihtaa tuntemattomaan ja ihan erilaiseen ruunaan ja alkuun harmitti, mutta nyt olen ihan koukussa tähänkin hevoseen. Semmoisia nuo on, varastaa pikkupalasia sydämmestä ihan huomaamatta♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti! Kyllä se Winski niin hyvältä omaan kätöseen tuntuukin, että toivon mukaan se joku kaunis päivä olisikin oma hevoseni :) Mutta katsellaan katsellaan!

      Poista
  9. Ihana postaus Winniestä! [= Huomaa kyllä et se on sulle tärkee<3

    VastaaPoista
  10. Oot ihana tyttö mutta pakko sanoo että sun hiukset on vuosisadan pahin tyylimoka!! Pliiis, värjää kokonaan ruskeeks<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että oon kyllä samaa mieltä. Tuollaisia hiuksia oli monta monta vuotta sitten. Ruskeat sopivat sinulle paljon paremmin :)

      Poista
    2. Samaa mieltä edellisten kanssa...

      Poista
    3. Hahhahah :D En mä ala hiuksiani värjäämään sen takia, kun anonyymit huutelee puskista.

      Ja kyllä mä tiedän että tälläisiä hiuksia oli vaikka kuinka monella, juurikin sillon monta vuotta sitten. Ehkäpä siksi mulla tälläset hiukset nyt onkin, kun kellään muulla ei ole :)

      Poista
    4. Eihän kukaan pakotakaan värjäämään, vaan sanomme omat mielipiteemme. Monet eivät suostu edes enää värjäämään hiuksia noin. Mutta sinunhan hiukset ovat joten hyvä että kuitenkin viihdyt niiden kanssa :)

      Poista