lauantai 22. joulukuuta 2012

Joululoman aloittelua.

Moi! Joululoma on alkanut aika kivoissa merkeissä ja puuhaa on riittänyt. Eilen, eli perjantaina kävin kuvailemassa Lauraa ja hänen yp-heppaansa Oonaa. Pääsin nyt ekaa kertaa testailemaan uutta putkea ihan kunnolla, ja kuviin olen.. noh, ihan tyytyväinen olosuhteisiin nähden. Lunta satoi koko ratsastuksen ajan, joten kuvien laatu kärsi ja pahasti, mistä en tykännyt ollenkaan. Noh, ehkäpä ensi kerralla olisi parempi tuuri, ja kuvista tulisi hieman parempia. Lauran blogista kuitenkin löydätte enemmänkin kuvia, mutta tuossa alla nyt esimerkiksi yksi kappale.


Iltapäivällä olikin vuorossa oma ratsastukseni ja sainkin pyydettyä toisen Lauran mukaan kuvailemaan. Pääsin nyt pitkästäpitkästä aikaa ratsastamaan Winskillä ja onhan viime kerrasta jo puolitoista viikkoa. Ihan oli jo ikävä minun pikkumiehen kyytiin :( Koitettiin laittaa Winski valmiiksi mahdollisimman nopeasti, että päästäisiin ratsastamaan vielä kun valoa olisi edes jonkun verran. Kerettiinkin kentälle niin, että Laura taisi saada muutaman tarpeeksi valoisan kuvan, ennen kuin tuli sen verran hämärää, ettei kuvista saanut juurikaan selvää. Menin nyt ensimmäistä kertaa W:llä hackamorella, jota sillä nyt käytetään kunnes suupielten haavat on parantuneet täysin. Alkuun oli todella hassua, kun ei suuta tuntenutkaan ollenkaan ja tuntui että hevosen suu on ihan kuollut kun se ei vaikuta kuolaimeen mitenkään. Hetken totuttelun jälkeen siihen kuitenkin tottui ja aloin ratsastelemaan ihan kunnolla.

Koitin ratsastaa hyvin paljon istunnalla ja pohkeilla ja hyvin kevyesti kädellä. Jo käynnissä Winski tuntui todella yllättävän rennolta ja tasaiselta. Alkuun tein ympyröitä sekä hieman käyntiväistöjä ja huomasin, että hackamoreilla W on paljon hitaampi pohkeelle, mutta kivan herkkä edestä. Aloitin ravaamisen ihan uraa pitkin edelleen totutellen uuteen kuolaimeen ja siinä kevennellessäni Winski oli jo ihan rentona ja haki alas. Kun alkukeventelyt oli ravailtu, jäin toiseen kentän päähän tekemään ympyrää & voltteja ja Wince oli ihan superhieno! Se liikkui tosi hyvin omalla moottorillaan eteen ja kulki koko ajan tasaisen pyöreänä. Siirtymisissä se meinasi hieman laiskotella ja jäi vähän hitaaksi pohkeelle, mutta muuten ravi oli oikein superia. Tällä kertaa en laukannut paljoa, vaan panostin raviin. Tein kuitenkin parit laukannostot molempiin suuntiin ja laukkailin kevyesti suoralla uralla sen enempiä paineistamatta. Lopussa Winski hieman väsyi ja kävi painamaan ohjalle. Teinkin sitten niin kauan hommia, että se ei ollut niin hurjan painava vaan kantoi itse itsensä ja kun tämä onnistui, ravailtiin loppuravit eteen alas ja käytiin maastossa kävelemässä loppukäynnit.


Winski toimi siis ihan kivasti noillakin "kuolaimilla", mutta lähes koko ajan se koitti päästä painamaan ohjalle, jolloin ei itse kanna itseään vaan minun pitäisi pitää hevosen nenä ylhäällä. Muuten se oli todella kivan tuntuinen ja tasainen ja hitsi mikä hinku tuli päästä Wincentin kanssa tunnille pitkästä aikaa! Ehkäpä sitä ensi vuoden alussa menisi.. Illaksi suunniteltiin Lauran kanssa pienimuotoista leffailtaa, joka toteutettiinkin Lauran luona. Käytiin vuokraamassa Filmtownista elokuva ja yleensä sieltä ajaa kotiin n. 10 minuuttia. Tällä kertaa kaupungissamme oleva kanavan silta (jota kautta on lyhin matka kotiimme) olikin rikki jonka takia jouduimme kiertämään toista reittiä kotiin, matkaan meni 45 minuuttia.. Ei edes ärsyttänyt seisoa siinä törkeän pitkässä jonossa lähes puolta tuntia.


Tänään käytiin aamupäivällä porukoitten kanssa jouluostoksilla ja tuntui ihan kamalan oudolta, ettei kaupunkimme ainoasta parkkihallista löytynyt yhden yhtä vapaata parkkiruutua. :D Ihmisiä oli ihan kamalasti, joka oli hirveän outoa tämmöisessä meidän pikku käpylässä. Loppupäivä siivottiinkin kolmekerroksinen talomme joulukuntoon ja huhhuh mikä homma siinä oli.. Onneksi joulu on vaan kerran vuodessa. Joulunajan suunnitelmista vielä sen verran, että huomenna olen menossa kuvailemaan Emmiä ja hänen liikutettavaansa Pojua, joten siitä saattekin sitten jonkinnäköistä materiaalia. Jouluaatto ollaan ihan kotona porukoitten kanssa ja mennään Elinan kanssa heti aamusta joulumaastoon. Tiistaina suunnataan maastoilemaan Elinan ja Jennin kanssa ja keskiviikkona varmaan koittaa taas tallipäivä. Torstaille suunniteltiin hieman jännittävämpää ohjelmaa mutta siitä sitten lisää ;) Jouluaatoksi ajattelin keksiä jonkun kivan erikoispostauksen, toivottavasti saan sen aikaiseksi!

4 kommenttia

  1. Kiva postaus :) Hauska tuo viimenen kuva! Oot superhyvä valokuvaaja!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että Winski oli mennyt kivasti! (: Ja huh ite olisin hackamorella varmaan iiihan hukassa! Kiva oli varmaan kokeilla tollasta "erikoista kuolainta"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä hieman erilaista, kun ei suu liikkunut eikä tuntunut ollenkaan sormien välissä :D

      Poista