lauantai 8. joulukuuta 2012

Winski = ♡

Heissan! Nyt on synttärit vietelty ja alkaa jo olemaan parempi mieli. Kiitos tosi kivoista kommenteista viime postaukseen, ne piristi tosi paljon ja oli kiva lukea niitä! Synttäritkin meni tosi mukavissa tunnelmissa ja hauskaahan meillä taas oli. Tuossa pari kuvaa sieltä ja sitten siirrytäänkin siihen valmennukseen.


Lisää kuvateksti .....

Oltiin siis Winskin kanssa Tuomas Jauhiaisen estevalmennuksessa itsenäisyyspäivänä ja valmennus pidettiin Vurrilla. Menin torstaina jo hyvissä ajoin tallille tekemään aamutallin ja siivoilemaan Winskin karsinan. Laitoin myös kaikkien ruuat sekä W:n heinät ennen kuin aloin keräilemään kamoja, mitä valmennukseen otin mukaan. Sitten hain Winskin tarhasta ja laittelin sen valmiiksi kuljetusta varten. Kun Elina tuli hakemaan, heitin tavarat autoon, ponski traikkuun ja menoksi. Oltiin perillä just sopivasti ja Wincelle vaan varusteen päälle ja selkään. Käveltiin ensin hetki pitkin ohjin ja sitten otettiin pätkät ravia & laukkaa. Ei ehditty kauaa verkkailemaan, kun Tuomas sanoi, että tulkaas kaikki alas selästä. Tehtiin siinä sitten alkulämmittelyksi puomijumppaa, eli nosteltiin ja heiluttiin puomien kanssa :D Videolta näkee tuon ratsastajien alkulämmittelyn tarkemmin. (Ja on muuten hellänä reidet!)



Aloitettiin sitten verkkailemaan tuolla punaisella jumppasarjalla. Esteet oli ihan minikokoisia, ehkä 20cm korkeudella, mutta olikin vain tarkoitus päästä yli ja saada hevoset kääntymään. Tultiin siis tuolta kulman kautta, missä ei ole mitään estettä eli kulman jälkeen käännyttiin vasemmalle, jumppis, jumppiksen jälkeen oikealle ja suunta tuolle keltaiselle pystylle. Winski meinasi oikoa ennen jumppista mutta keltaiselle ei olisi halunnut kunnolla kääntyä. Muuten se oli hyvin hanskassa eikä mitään suurempia ongelmia ilmennyt. Tätä tultiin pari kertaa, jonka jälkeen otettiin hyppyjä tuolle vihreälle okserille. Lähestyminen pinkin ja keltaisen esteen välistä ja pitihän possun vähän porsastella, kun se pinkki portti oli niin huisin pelottava..


Sitten tultiin tuota linjaa, jossa siis ekana pinkki portti ja väli 15m. Piti tulla sen verran hallitttua laukkaa, että sain mahtumaan 4 askelta väliin. Onneksi W oli niin hyvä ja hieno ja ihana, ettei väli tuottanut mitään ongelmia ja mahduttiin hienosti. Tätä tultiin muutaman kerran, jonka jälkeen otettiin yksi hyppy vaalean siniselle trippelille. Se oli suhteellisen nouseva, muttei juurikaan leveä. Tässä vaiheessa alkoi poni jo heräämään ja vauhtia tuntui riittävän. Hrmuinen sinkoaminen trippelin jälkeen ja oli homma saada pysymään lapasessa :D Toisen kerran tultiin sitten vielä uudelleen ja perään mentiin sarjalle, ei mitään ongelmia, paitsi Winski olisi voinut ottaa hieman rauhallisemmin.. Lopuksi tultiin vielä kaikki esteet ratana ja ooi että kun on mulla hieno ukko alla <3 Pysyi jopa hienosti hanskassa, hyppäsi superupeasti ja kuunteli tosi hyvin. Valmennuksen jälkeen Tuomas sanoikin, miten hieno hevonen on minulla käytössä ja kaikki kiitos kuuluu Elinalle kun saan noin mahtavalla hevosella ratsastaa!


Ravailtiin vielä loppuravit ennen kun lähdettiin ja kun siinä puolipitkin ohjin ravailin, piti W:n tietty säikähtää jotain olematonta ja melkein pääsin hiekkaa maistelemaan. Hassu.. Kun oltiin valmiit, otettiin poikaselta varusteet pois ja lähdettiin takaisin tallille. Tallilla sitten hoideltiin Wince ja käytiin nappailemassa muutamat kuvat kun oli sen verran kiva sää. Itse tykkäsin tositosi paljon ja kiitokset siis Roosalle!




Ihan yleisesti valmennuksesta jäi tosi kiva mieli ja tehtävät oli just meille sopivia. Toivottavasti pääsisin seuraavankin kerran! Perjantaina muuten Elina kävi Zipen kanssa maneesilla ja tehtiin niin, että minä ratsastin Sissin kanssa sinne perässä ja kun Zippe oli ratsastettu, lähdin sen kanssa takaisin tallille kun Elina jäi ratsastamaan Sissiä. Zippe oli tosi hieno, kun ehdin siinä hetken kattelemaan menoa! Harmitti ihan hirveästi, kun tuo kamera ei toiminutkaan kunnolla enkä saanut kuin muutaman kökkökuvan.. Eipä tällä erää muuta, huomenna toivottavasti saattekin kisapostausta!

Innostuin vähän muokkailemaan..

18 kommenttia

  1. Kivoja kuvia! Kiva, että valmennuksesta jäi hyvä maku suuhun :)

    VastaaPoista
  2. Oisko jossain siis pitänyt olla video, vai oonko ihan ulapalla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt näkyy :D Blogger aina jostain syystä välillä ei laita sitä näkyviin vaikka luonnoksessa se onkin.

      Poista
  3. Milloin tulee loput vastaukset kysymyspostauksen kysymyksiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, heti kun ehdin vastailla.. :) Mutta lupaan että tämän vuoden puolella!

      Poista
  4. Ihania kuvvia! Ja sun ja Winskin meno näytti hyvälle(:

    VastaaPoista
  5. hahaa vähän hauska toi ratsastajien lämmittely :D tuomaksen valkut on kyllä niin kivoja ja sillä on niin erilaisia ja hyviä tehtäviä! mitä sä olit mieltä tuomaksesta ja ootko useastikin käyny? :) tosi siistiä ratsastusta ja winski on hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah jep! :D Joo oon ollut viime vuoden alkupuolella, en tosin Elinan hevosilla, mutta tykkään Tuomaksen valkuista tosi paljon! Paljon erilaisia tehtäviä ja monipuolisia muutenkin. Kiitoksia paljon :)

      Poista
  6. Tulee itellä ikävä tuomasta kun kahtoo tuota:( Mutta tuo ratsastajan alkuverkka on niin perus:DD Tuomaksen estevalmennusleireilläkin joka päivä on ratsastajan kunnon ylläpitämistä ja on tosissaanki rankkaa eikä mitään kevyttä treeniä! Mutta hienosti menee teillä Winskin kanssa, itsekkin olen alkanut tykästyä sen ulkonaköön ja onhan tuossa selvästi hienohevonen muutenkin:> onnea aino;)

    VastaaPoista
  7. Ratsastat tosi hyvin !! :O

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva toi video, ootte niin hienoja yhdessä! :)

    VastaaPoista
  9. Toi kuva kertoo kaiken oleellisen..

    VastaaPoista
  10. Ihana varmaan toi ratsastajien alkuverkka... :D mut kivoja kuvia (:

    VastaaPoista