sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Shoppailua ja suunnitelmia.

Kello näyttää jo miljoonaa. joten en jaksa alkaa tuota päiväpostausta enää kirjoittelemaan. Silti on hirveä hinku päästä jotain tänne postaamaan, joten nyt sitten saatte jonkinlaisen Kuopio-postauksen sekä hiukan suunnitelmia tuleville viikoille! Ja tähän väliin sanottava, jos ei kiinnosta tälläinen sekapostaus, jossa mukana myös ei-heppa-aiheita, ei tarvitse lukea! :) Kuopion ostoslistassa oli itselleni vain uusi takki sekä uudet talvikengät, mutta kaikkea ylimääräistäkin tarttui mukaan..

Aamulla lähdettiin kohti Kuopiota jonkin verran ennen kymmentä ja perille päästiin vähän yhdentoista jälkeen. (Käytiin tuttujemme luona kylässä matkalla.) Ensimmäiseksi suunnattiin äitini kanssa H&Mlle ja sieltä tarttui mukaan kuvan kaksi paitaa, raidallinen 3/4-hihainen paita ja harmaa toppi, sekä harmaat collarit. Käytiin myös Ginassa ja Dinskossa, mutten niistä löytänyt yhtikäs mitään. Tämän jälkeen käytiin syömässä ja jatkettiin Seppälään. Seppälästä katsoin yhtä takkia, mutten ollut ihan varma tykkäsinkö siitä joten jatkettiin matkaa Top Sporttiin. Sieltä löytyikin alerekistä tosi kiva valkee softshell-takki, joka oli piirun verran iso. Otettiin se silti, ja äiti fiksailikin siitä mulle sopivan heti kotona ja voi kun tykkään siitä paljon! Samasta kaupasta tarttui matkaan myös harmaat collarit sekä nuo pinkki-mustat kengännauhat. Kuvan kengät ostin Sokkarilta ja rakastuin niihin heti kun näin ne. Ihanat karvalliset superlämpimät talvikengät ja just mun kokoiset.


Kuopiosta sitten lähdettyämme, päätettiin vielä visitoida Ikeassa, kun ei oltu uutta Ikeaa vielä nähtykään. Lähdettiin sinne mielellä; mitään ei osteta, läpi vaan mennään. Mutta kuten varmasti jokainen Ikeassa joskus käynyt, emme millään voineet olla ostamatta jos jonkinlaista tavaraa :D Jotain hyödyllistä sentään mullekin: kaksi korkeaa peiliä, jotka laitetaan vierekkäin ja ne muodostaa vartalopeilin sekä ison Ikea-kassin ratsastustavaroille. Siihen mahtuu kivasti kaikki kamat, joten nyt kun piakkoin alkaa omaki kisakausi käynnistymään, on pussi omillekin tavaroille.

Sellainen Kuopio-reissu lyhykäisyydessään, ja nyt hiukan suunnitelmia. Huomenna siis minulla on aamutalli (heheh, ja tähän aikaan istun koneella...) ja puoli kahden maissa lähdetään Savonlinnan kisoihin. Maanantaina autokouluun, tiistaina myös. Varattiin Jennin kanssa tiistaille myös tunti Vurrille, joten saa nähdä miten kunto kestää 1,5h kestävällä sennutunnilla... :D Toivottavasti saadaan joku kuvaamaan niin saatte tekin nähdä miten meni. Keskiviikkona tai torstaina menen kuvailemaan Miia ja Lauraa. Perjantaina ja lauantaina onkin omat ratsastukset ja sunnuntaina menen Vurrille kuvaamaan alue-estekisoja. Maanantaina sitten kutsuu pitkästä aikaa Katrin valmennus, luultavasti Winskillä. Näillä näkymin minun ja Wiinerin ekat kisat olisivat 7.10 Vurrin seurakoulumestaruuksissa!

Pienellä treenillä Winskistä kuoriutuu hieno kouluheppa! <3

5 kommenttia