lauantai 1. lokakuuta 2011

Ahkerat heppatytöt!

En olekaan koneelle ehtinyt taas pariin päivään, ja nyt kirjoittelen nopeasti viime päivien kuulumiset.

Torstaina kävin ratsastamassa Laten enkä tehnyt sen kummoisempia tehtäviä kuin aimmillakaan kerroilla. Late oli silloin paras koko viikolla. :)

Eilen sitten mentiin Jennin kanssa sinne tallille yöksi, mutta sitä ennen olimme hoitamassa Elinan koiraa Untoa, joka on vajaa vuoden vanha bokseri. Elinalla oli itsellään menoja, joten vietimme aikaa Unton kanssa pulo viidestä kahdeksaan, jonka jälkeen suuntasimme sinne tallille.


Kun pääsimme tallille, menimme syömään. Sitten siivosimmekin koko paikan, jossa nukuimme, ja laiteltiin kaikki lakant yms. paikoilleen. Sitten menimme vielä kahvioon lukemaan heppalehtiä, ja syömään herkkuja.. (: Nukkumaan pääsimme joskus kahdentoista aikaan. Sitä ennen höpöttelimme ja nauroimme pitkään ja jutut olivat sitä luokkaa että väsytti..


Aamulla herätyskello soi puoli yhdeksältä, koska olimme luvanneet auttaa tallinomistajaa Päiviä aamutallin teossa. Menimme siis vanhaan talliin ja aloimme siivoilemaan karsinoita. Päivillä oli jokin meno, ja siivoimme Jennin kanssa kahdestaan koko vanhan tallin karsinat ja laitettiin päiväheinät valmiiksi. Oltiin muuten ahkeria, 8 karsinaa kahdestaan tunnissa! Homman saatuamme valmiiksi menimme uuteen talliin auttamaan heppojen laittamisessa tunnille. Tunnille menivät Kalle, Simo ja Ruut. Katselimme hetkisen tuntia ja sen loputtua autoimme Päiviä ottamaan muut hepat sisälle.

Myöhemmin Moona ja Maria tuli ratsastamaan Laten ja kuvailin hetken kun Maani ratsasti. Kotiin lähdimme ajelemaan neljä paikkeilla.


Huomenna menenkin kuvaamaan niitä koulukisoja Lekolle ja ratsastan samalla erään Arttu-nimisen hepan. :) Saa nähdä millainen tuttavuus!

2 kommenttia