keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hevostelua.

Pitkään odotettu syysloma alkaa ensi maanantaina! Tuntuu ihanalta ajatella ettei tarvitse raahautua kouluun kokonaiseen viikkoon! Lomaksi minulla onkin jo vähän suunnitelmia; maanantaista keskiviikkoon olemme perheeni kanssa risteilyllä Tukholmaan!:) Innolla (ja kauhulla) odotan!

Eilen kävin ratsastamassa pitkästä aikaa. Maani kysyi minulta koulussa, että ehtisinkö käydä liikuttamassa Laten ja eipä minulla ollut mitään suunnitelmia. Koulun jälkeen käväisin nopeasti kotona ja pian ajelimmekin samaa matkaa tallille Jennin kanssa. Jenni meni siis ratsastamaan Dinan.

Menin Latella maneesissa, ja sainkin olla aika rauhassa, mitä nyt yksi tunti oli siinä juuri loppumassa. En mennyt kauaa, noin 45 minuuttia kevyesti. Alussa Late oli aika jäykkä ja kankea, mutta loppua kohten parani huomattavasti. En tehnyt mitään erikoista, humputtelin vaan.

Tänään olikin melkoisen tyhmä koulupäivä, nimittäin koulun olisi pitänyt alkaa vasta 12.15, mutta ryhmänohjaajamme oli laittanut sähköpostiin, että keskiviikkona on opiskelijakortin kuvaukset 11-11.30 ja menin siis 11 kouluun. Odottelimme koko luokan kanssa vartin siinä paikassa missä 'kuvaukset' olisi olleet, mutta myöhemmin saimme tietää, että ne ovatkin vasta syysloman jälkeen! No, eipä siinä. Sitten olikin ruokailu jonka jälkeen työelämän pelisäännöt-tunti. Menimme tietokone luokkaan, teimme kaksi tehtävää ja istuimme koneella lopputunnin. Sitten piti vääntäytyä vielä lukiolle, jossa saimme kuulla äikän opemme olevan sairaana eikä tuntia pidetäkään! Aivan turha koulupäivä siis.

Illalla menin sitten tallille laittamaan Laraa Katrille valmiiksi. Verkkailin sitä ensin ja sitten Katri meni sillä. Tällä aikaa tein tallihommat ja iltatallin. Ihana oli nähdä tammaa piiiiitkästä aikaa ♥ Perjantaina sitten pääsenkin luultaasti hyppäämään.

Huomenna ajattelin väsäillä sen kysymyspostauksen, joten nyt vielä viimeiset kysymykset esiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti