torstai 6. lokakuuta 2016

Maastoiluvideo maanantailta

Heippa! Eilen kirjottelinkin blogin Facebook-sivulla, että lähipäivinä tulossa maastoiluvideota. Sain juuri kyseisen videon valmiiksi ja johan oli homma.. Käytiin Lauran kanssa maanantaina maastoilemassa ja innostuttiin hyvän kelin vuoksi lähtemään hieman kauemmaksi kotoa. Lenkin pituudeksi tuli päälle 10km ja aikaa kului sopivasti vajaa kaksi tuntia. Käveltyä tuli luonnollisesti aika paljon, mutta mahtuipa mukaan rentoa ravailua kuin reipasta laukkaakin.

Lenkiltä kuvailtiin hieman videota, Lauralla oli kypäräkamera matkassa joten koostin kahden tunnin reissun tuollaiseen vajaaseen 7 minuuttiin. Pointsit sille joka jaksaa kattoa! Halusin jättää videoon alkuperäiset äänet muutamaa pätkää lukuunottamatta, joista otin äänet pois kokonaan :D

On ihanaa kun on hepat joiden kanssa voi lähteä aika huoletta hieman pidemmällekin lenkille, kumpikin käyttäytyy (yleensä) hyvin fiksusti maastossa, eivätkä pelkää muita tienkäyttäjiä tai (ainakaan kauheasti) pöllöile turhia. Lara on hyvinkin turvallinen maastoratsu ja hieman vähemmän maastoillut Lauran heppa Veera tulee oikein mallikkaasti kokeneen kaverin perässä.



Ps. Meillä muutenkin menee aika kivasti :) Heppa on ihan superi.

4 kommenttia

  1. Ompa tosi kivan näköistä maastoo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuolla kauempana on vaikka mitä kun jaksaa lähteä vähän pidemmälle :)

      Poista
  2. Toi toinen heppa on ep lähes koko videon ajan (siis se kenen ratsastaja kuvaa...) ettekö tajunnut? vai välittänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh, no se heppa ei ole yhtään ep. Kokeile itse kuvata kypäräkameralla keventäen, tulisko sunkin hepasta ep :)

      Poista