maanantai 11. toukokuuta 2015

Tampereen hevosmessut 2015

Kuukausi sitten huhtikuussa järjestettiin Tampereella jokavuotiset Hevoset -messut, jossa olin paikan päällä käymässä. Tämä oli mun toinen kerta kyseisillä messuilla ja Kallen kuoleman takia tää postaus on venynyt tänne asti. Tänä vuonna messuille oli tuotu kiva lisä, nimittäin bloggaajat pääsivät mukaan Blogisti -kortilla, jonka mäkin sain mukaani roikkumaan messujen ajaksi. Nyt kun tuo messuhuuma on jo laskenut, on kiva vähän kuvien avulla muistella tunnelmia ja odotella ensi vuoden messuja. 


Lähdettiin aamulla hyvissä ajoin matkaan ja ehdittiin paikanpäälle jonkun verran ennen porttien avautumista. Kouluklinikka oli sunnuntain ohjelmassa ensimmäisenä, joten tottakai halusin olla sitä katsomassa heti aamusta. 

Viimeksi olin kyseisillä messuilla vuonna 2013 ja silloin kouluklinikkaa oli pitämässä Stella Hagelstam. Siihen verrattuna tämän vuoden klinikka oli mielestäni paljon mielenkiintoisempi, sillä nyt klinikassa käsiteltiin sellaisia seikkoja, joilla voit saada paremman tuloksen kouluradalta, kun taas aiemmalla kerralla hevoset esittivät vaativampia liikkeitä. Tämän vuoden klinikka oli mun mielestä tosi hyvin järjestetty ja siitä jäi paljon mietittävää myös omaan ratsastukseen. Klinikan piti kansainvälinen koulutuomari Maria Colliander ja hänellä oli hyvin selkeät kommentit ratsastajien ratsastamisesta. 


Klinikan jälkeen käytiin kiertelemässä expo-aluetta ja kyllä oli ruuhkaa tänäkin vuonna. Ihmispaljoudesta huolimatta alueella pystyi suhteellisen helposti liikkumaan ja tein muutamia hyviä löytäjäkin! Mulla oli jo aiemmin mietittynä Kallella vaikka miten pitkä ostoslista, mutta kaikki jäivät hyllyyn kun ei mulla hevostakaan enää ollut. Ostokset sitten tein vain itseäni ajatellen ja yllättävän pienellä budjetilla selvisin koko reissusta. Ostosten esittely postauksen lopussa. 

Mä jäin kaipaamaan vielä enemmän semmosia kunnon messugtarjouksia. Joka kojulla löytyi muutamaa tuotetta reippain alennuksin, mutta muuten kaikki tuotteet olikin melkein normaalihintaisia. Eipä sillä, en mitään ollut ostamassakaan mutta aina kun vilkaisin hintalappua, olin aivan varma etten tule tätäkään tuotetta tarvitsemaan :D Tai ehkä siellä oli hyviäkin tarjouksia, mutta ne olivat joko menneet jo lauantaina tai sitten mä en vaan osannut ettiä oikeesta paikasta.

Expo-alueen selaamisen jälkeen käytiin toisessa hallissa tsekkaamassa upeat, hienot heppa-autot ja trailerit ja haaveiltiin mikä kotiutettaisiin samalla reissulla. Käytiin kattomassa myös maailman suloisimpia alpakoita ja mä päätin että alkaisin kasvattaa semmosia! Olis aika ihanaa. Kiertelyn jälkeen käytiin ostamassa palat pizzaa ja istutettiin takamukset taas katsomoon kattomaan tällä kertaa esteratsastusta. 


Alkamassa oli Agrimarket Speed Trophy estekorkeudella 130cm ja sen perään Avant Gold Cup Presented by Agrimarket 140cm korkeilla esteillä. Mä keskityin kattomaan ratsukoita lähinnä kameran linssin läpi ja kuvia tulikin otettua ihan reippaalla kädellä. Luokkien välissä taidettiin pyörähtää uudemman kerran kiertämässä expoa mutta palattiin taas katsomoon toisen luokan alkuun.


Kun esteratsastukset oli viety loppuun, oltiin jo melkolailla lähtövalmiita kotimatkalle. Kierreltiin vielä aluetta heti sinne tänne, moikkailtiin tuttuja ja pian oltiinkin koko porukka kasassa lähtemässä kotiin. Kotimatka meni suht nopeasti torkkuessa ja kotona oltiin illalla hyvissä ajoin. Kiva oli käydä reissussa hyvällä porukalla ja noissa Tampereen messuissa on vaan aina sitä messujen tunnelmaa. Toivottavasti ensikin vuonna pääsisin paikan päälle! Kuinka moni teistä oli tänä vuonna tuolla ja mikä oli teidän lempparinne messuilla?


Sitten vielä ne ostokset. Tulijaiset jäi aika vähäisiksi, mutta sitäkin tärkeämmiksi. Mukaan tarttuivat uudet Roecklin ratsastushanskat värissä musta. Mulla on aiemmat ollut varmaan jo lähemmäs 3 vuotta käytössä, sitä edelliset hävitin kerran klinikkareissulle ja niitä edeltävät on niin loppuun kulutetut, ettei niistä enää voi hanskoina puhua.. Nyt oli siis vihdoin ja viimein korkea aika hommata uudet hanskat ja merkistä mä en tingi, oon ollut niin tyytyväinen noihin hanskoihin. Näillä oli hintaa muistaakseni 37€. 


Hanskojen kaveriksi ostin PS of Swedenin pisteestä uudet nahkaiset kannusremmit blingbling koristeella sekä tuollaset muoviset, harmaat kannukset. Noita kannuksia oon kuolannut ikuisuuden ja monesti oon miettinyt niiden ostoa. Nyt ne oli sen hintaset että raaskin ne kotiuttaa ja ne lähti mukaan. Ja uusien kannusten kaveriksi piti tottakai ostaa kannusremmit ja niiksi valikoitui tuollaisella blingillä varustetut nahkaiset remmit. Yhteishintaa näille tuli n. 31€



1 kommentti

  1. Minäkin olin tosi pettynyt tarjouksiin. Ilmeisesti niin kovat hinnat nykyään noilla ständeillä, että ei oo varaa hirmusia tarjouksia laittaa, varsinkin ku porukka tulee aina ostamaan jotain.

    VastaaPoista