maanantai 29. elokuuta 2011

koulutuupparointia ja estekisoja.

Voisin kertoa myös eilisestä päivästä tässä samalla. :)

Eli, aamulla kymmenen maissa lähdin tallille ratsastelemaan Laran. Menin ilman satulaa ja maastoilin kevyesti noin 45 minuuttia. Ponski oli tosi ihana<3

Elina tuli tallille puoli yhden maissa, ja pakkasimme Sissin traikkuun ja lähdimme ajelemaan Jyväskylän alue-estekisoja kohti. Elina menisi siellä 110cm & 120cm luokat.

Perillä sitten menimme hetkeksi katselemaan edellistä luokkaa ja sitten kävimme purkamassa Sissin ulos trailerista. Elina lähti ravailemaan ja minä suuntasin katsomoon kuvailemaan. Pian olikin Elinan aika mennä rataan tutustumiseen ja minä pitelin Sissiä sen aikaa. Elina oli toisena lähtövuorossa, ja kohta hän menikin verkkaamaan.

Rata sujui oikein hyvin. (Minun näkökulmastani:D) Elinalle tuli sekä puhdas, että nopea rata (: Sijoituskin oli vain kahden pykälän päässä, mutta kuten kaikki tietävät, aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta.

Kohta olikin aika lähteä hyppäämään 120cm ja siinä oli vain viisi osallistujaa. Elina lähti toisena taas. Rata oli todella vaikea, ja siinä oli mitä oudompia teitä ja kaarteita. Silti Elina ja Sissi suoriutuivat siitä hienosti, vain yhdellä pudotuksella !(: Taas oli sijoitus lähellä, sillä Elina taisi olla kolmas ja vain kaksi sijoittui. Silti kisat menivät hienosti. (---:


Tänään menin tallille viiden jälkeen ja ensimmäisenä purutin molempien karsinat ja siivoilin Laran tarhaa. Sitten kävin hakemassa Larppasen laitumelta ja pistin kamat päälle. Alkukäynnit kävin kävelemässä maastossa ja sitten suuntasin kentälle. Ravailin ja laukkailin alussa vähän löysemmillä ohjilla ja yritin saada Laraa kulkemaan mukavan rennosti. Hyvin se sitten onnistuikin ja aloin 'tositoimiin'.

Tein isoja voltteja ja siirtymisiä, ja tamma kuunteli tosi hyvin. Otin muutamia peruutuksia ja liikkeelle lähtöjä, sekä kääntelin ihan kokonaan ilman ohjaa tai asetusta. Välillä tuntui, että Lara kulkee ajatuksen voimalla! Kyllä se on hienotamma ♥ Sitten kävelin hetken ja aloin tulemaan kahta puomia laukassa. Otin muutaman hyvän lähestymisen ja sitten tein mitä erikoisempia käännöksiä molempiin suuntiin. Tämäkään ei tuottanut ponskille mitään ongelmia, ja koska se meni niin hyvin, lähdin palkaksi kävelemään loppukäynnit maastoon.

Sitten hoitelin Laran ja kävin vielä viemässä sen ulos. Laitan tähän kuvia aiemmalta päivältä ja uittokuvan lauantailta (:



2 kommenttia

  1. ei millään pahalla mutta minusta käytät aivan liikaa hymiöitä ja sydämiä jotka häiritsevät ainakin omaa lukemistani todella paljon.

    VastaaPoista
  2. anonyymi: itse satun hymiöistä pitämään ja kirjoitan myös omalla tyylilläni :) kiitos kommentista !

    VastaaPoista