Eilen oli siis minun ja Laran ensimmäiset yhteiset kilpailut, minulle neljännet oikeat estekisat. Kimmon tallilla järjestettiin harjoituskilpailut, joissa menin siis luokan 80 cm. Luokassa oli 7 lähtöä, ja minä ja Lara selviydyttiin sijalle neljä, puhtaalla radalla ! :) Lara oikeastaan hoiti koko homman, ja minä vain keikuin selässä.. Itse olen kyllä hyvin tyytyväinen tähän suoritukseen.
Menimme siis Roosan kanssa puli viiden aikoihin laittelemaan Laraa valmiiksi ja tekemään tallihommat. Pulo kuudelta sitten lähdinkin käppäilemään Kimmolle ja Roosa ajeli edeltä mopedilla. Perille päästyämme, kävin maksamassa lähtömaksun ja Elina lähti verkkailemaan Laraa maneesiin. Menimme Roosan kanssa katsomaan ensimmäistä luokkaa.
Pian olikin aika nousta Laran selkään. Verkka alkoi juuri kun olin säätänyt jalustimet sopivan mittaisiksi. Otin heti laukkoja ja Elina tuli kentälle neuvomaan. Otin pari verkkahyppyä molempiin suuntiin, ja Lara tuntui oikein reippaalta. Sitten oli ensimmäisen lähtijän vuoro ja minä olin heti toisena vuorossa. Muistan radasta vain sen, että jännitin niin kovasti, että melkein oksetti. Ja ennen toiseksi viimeistä estettä, muistan sanoneeni: 'Jes! Hyvä tyttö Lara!'
Puhdas rata siis tuli. Aika taisi olla jotain 31. jotain, en muista tarkalleen. Radan jälkeen oli ihan mahtava fiilis! Lara oli ehkä hienoin ! ♥ (:
Videon laitan myöhemmin:)
Illalla sitten olikin leffailta Roosan ja parin muun kaverin kanssa. Seurauksena opin keittämään kahvia, huomaamaan, ettei kaikkiin voikkaan luottaa (tosin, huomatta ajat sitte, nyt todettu) ja kaiken kukkuraksi, leffakin jäi katsomatta. :) Hauskaa oli silti ! ;D
Aamulla herättiin kymmenen maissa ja alettiin sitten katsomaan sitä leffaa. Kahdentoista aikoihin Elna soitti ja kysyi tulenko auttamaan Elnaa yhdessä talutushommassa. Lähdinkin siis varttia vaille yksi ajelemaan.
Talutushomman jälkeen, menimme Elnan luokse takaisin, ja todettiin ettei Julle ole parantunut ollenkaan. Päinvastoin. Se ei edes meinannut suostua ravaamaan.. Katsellaan vielä, todennäköisesti se ei siitä parane ilman klinikkakäyntiä ainakaan.. Joka taas maksaa miljoonia, ja kun miettiin hevosen ikää ja käyttömahdollisuuksia.. Hohhoijjaa, voisin lähteä tästä siivoilemaan, illemmalla onkin sitten luvassa vielä uittoreissu Laten kanssa (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti