Menin siis 10.30 tallille, hain Laran tarhasta ja aloin puunailemaan tammaa kiltäväksi. Harjasinkin sen niin puhtaaksi että siitä pystyi melkein peilata! Onneksi hepsut olivat olleet yön sisällä, joten Lara ei ollut kamalan likainen. Elina tulikin vaille 11, ja meni kysäisemään tallin omistajalta, voisiko hän hoitaa Elinan koiraa Untoa hevospäivän ajan. Jäin talliin Unton kanssa leikkimään.
Pian Elina tulikin takaisin, ja tuijotti Untoa ihan hiljaa. Siinä vaiheessa arvasin, ettei kaikki ole kohdallaan. En ehtinyt edes kysyä syytä moiseen, kun sain tietää mitä yöllä oli tapahtunut; aamutallin tekijä oli tullut viemään heppoja ulos ja löytänyt yhden hevosen kuolleena karsinassaan. Itse olin eilen illalla tallilla, eikä siinä hevosessa ollut mitään normaalista poikkeavaa! Siinä olikin sitten kun piti lähteä iloisesti VURrille hyppäämään esteitä.. Ajomatka menikin hiljaisuuden vallassa.
Kello oli vähän yli yksitoista kun saavuimme perille. Siellä otimme Laran ulos traikusta, varustimme sen ja aloin taluttelemaan sitä tallin pihalla. Tamma vaikutti oiken iloiselta ja pirteältä päästessään pois tutuista ympyröistä! (: Pian Elina tulikin selkään, ja lähti maastoon verkkailemaan. Pian Elina tulikin verkkailemaan vielä hetkeksi kentälle, ja kohta Lara lentelikin jo esteiden yli. Tammuli oli tosi upee!<3 Ylpeä vuokraaja saan olla, kun näen vuokrahevosen liitelevän yli jopa 160cm korkeita esteitä!
Esitys kesti puolisen tuntia, ja sitten lähdittiinkin ajelemaan takaisin tallille. Siellä hoidettiin Lara, tehtiin tallihommat, Elina ratsasteli Sissin ja vietiin vielä vesiä laitumelle. Sitten lähdinkin ajelemaan Elnan luo.
Elna ja Spilka |
Hyppäsin sen pari kertaa, ja laskin Elnan selkään. Kyllä se Elnaakin testasi ja minä huusin pellon keskellä että menet siitä vaikka käynnissä yli! Kyllä se siitä menikin ja pian Elnakin sai nauttia menosta (: Esteen korkeus oli minulla reilut 70cm ja Elnalla n. 45 cm. Lisään kuvia enemmän joku muu päivä.
Tänään alkoikin arki. Koulussa oli onneksi helppo päivä ja pääsimme jo puoli kahdeltatoista kotiin. Menimme Roosan kanssa suoraan mäkkiin syömään ja siitä suuntasimme tallille. Alkoihan minulla tänään Laran vuokraus virallisesti ♥ (:
Suunnitelmissa oli tälle päivälle estetreeniä perjantain kisoja ajatellen. Lara siis vaan kuntoon ja suunta Kimmon tallin kentälle. Lähdin aiemmin kuin Elina ja Roosa, sillä Elina ratsasti vielä Sissiä. Ehdin verkkailla Laraa puolisen tuntia, kunnes Elina & Roosa tulivatkin paikalle. Silloin se 'rääkki' alkoikin.. :D
Aluksi hyppäsin semmoista kavaletti-yks askel-pysty juttua, jota Elina nosti koko ajan. Lara oli tosi hyvä jo siinä vaiheessa! Se laukkaili energisesti, mutta rauhallisesti ja vaikutti koko ajna tosi innokkaalta. Tämmöiseltä näytti se verkka este:
Lara-kuvat otti Roosa (: |
Sitten hyppäsin ympyrällä pientä porttia ja vesimattoa, eikä näissäkään mitään suurempia ongelmia ilmennyt. Sitten Elina keksi radan, ja aloitin sen ihan oikein, mutta jo kolmannella esteellä unohdin radan.. Uusi yritys ja nyt pääsin jo neljännelle esteelle ja ratsastin väärän esteen.. :D Oli ajatus mukana? No, sitten tulin kerran sarjan ja seuraavaksi oli välikäyntien vuoro. Siinä Elina keksi uuden radan ja nyt sain miettiä sitä hetken ihan ajatuksen kanssa.
Rata alkoi sinisellä pystyllä ja siitä jatkoin muurille. Seuraavana oli okseri-vesimatto linja ja siitä portin kautta sarjalle. Muistin radan ensimmäisellä yrittämällä! 8D Kaikki radan esteet olivat 80-90cm ja menen niissä perjantain kisoissa 80cm.
Lopuksi hyppäsin vielä pientä vesimattoa ympyrällä ja se sujui ihan ok. Sitten Elina pitikin minulle vähän koula ja se olikin erittäin hyödyllistä! Lara toimi (omasta mielestäni) kuin unelma! Kyllä sain taas olla tyytyväinen vuokraaja.. :)
Illalla kävin vielä Elnalla ja käytiin ostamassa hepsuille uudet ruokakipposet. Spilkalle limen värinen ja Pullajullelle pinkki. Juteltiin myös heppojen tallinvaihdosta ja vaikka alkuperäinen tarkoitus oli pitää vp, saatiin idea lähteä juoksuttamaan Spilkaa. Ponille vaan suitset päähän ja kentälle. Elna meni selkään ja minä juoksutin. Loppuvaiheessa pistin kentälle miniristikon ja Elna tuli sitä ravissa niin, että minä juoksutin. Spilka ei sitä tietenkään hypännyt, mutta jännä paikka se taisi ainakin Elnalle olla, kun ei ollut edes satulaa tai suitsia mihin tukeutua.. :D
Teen siis myöhemmin vielä jonkunlaista kuvapostausta, mutta te lukijat; kertokaa ihmeessä minkälaista postausta toivotte, eli aion tehdä toivepostauksen tässä lähiaikoina! Ja kaikki heittelee kommenttia !(:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti