tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuun ensimmäinen

Hei vaan ja hyvää alkanutta joulukuuta! Mä en oo koskaan tehnyt mun blogiin joulukalenteria johtuen puhtaasti siitä, etten millään pysty lupaamaan yhtä postausta päivässä, en vaikka kuinka haluaisin. Tänä vuonna mä halusin kuitenkin keksiä jotain spesiaalia joulukuun kunniaksi, sillä oon ollut ehkä epäaktiivisin bloggaaja oikeastaan koko loppuvuoden Kallen kuoleman jälkeen. Varsinkin tämä loppuvuosi on mennyt ihan hiljaiselolla, ulkoasuakaan en ole saanut päivitettyä (tämä tosin johtuu siitä, että tuo banneri on niin älyttömän ihana, etten oo valmis luopumaan siitä...)

Hetken mietittyäni keksin pienen postaussarjan, jossa aion kertoa mun hevosharrastusvuosistani aina postaus kerrallaan. Oon harrastanut ratsastusta nyt 15 vuotta, ja tarkotus olisi kirjottaa ainakin kolmessa, ehkä viidessä osassa miten mun ratsastusura on päässyt tähän pisteeseen. Koitan keksiä hieman erityylisiä postauksia jotta mielenkiinto kestäisi yllä aattoon asti, mutta jos jotain tulee teillä mieleen niin ideoita otan kyllä vastaan! Musta on ollut tosi hauskaa palata noihin ratsastuskouluaikoihin ja muistella noita huolettomia junnuvuosia. On myös ihana miettiä, miten oon tuolta 6-vuotiaasta pikkulikasta kasvanut parikymppinen hevosenomistaja.


Mutta sitä sit luvassa myöhemmin kuun aikana! Tässä kuussa on myös tulossa Blogiexpo  Tampereella 12.12. jonne meikäläinen on tulossa paikanpäälle. Kivaa, kun järjestetään kaikkea tällaista uutta ja saa olla mukana tämmösissä kivoissa tapahtumissa! Ihana nähdä kaikkia bloggaajatuttuja ja päästä vähän reissuun. 

Tässä kuussa olisi tarkotus päästä myös jatkmaan treeniä Laran kanssa normaaleissa mittasuhteissa ja ehkä jopa jatkaa valmentautumista myös estepuolella. Ihan kauheesti tekee mieli jo ratsastamaan kunnolla enkä oikein ymmärrä mistä tämmönen treeni-into on oikein tullut.. Onneksi Lörppä näyttää olevan hyvin tyytyväinen päästessään taas liikkumaan kunnolla ja on jotenkin paremmalla tuulella kun ei joudu vaan seisomaan tarhassa tai käveleen maastossa. Tänäänkin virtaa oli ihan liikaakin, kun käytiin maneesilla puomeja treenaamassa ja keskittymisestä ei ollut tietoakaan.. Mutta tästä sitä taas noustaan :)

Tänään on auennut aivan uusi, erilainen hevosblogiportaali, Jalustin.net jonne ovat kaikki blogit tervetulleita mukaan lukijamäärästä riippumatta. Jalustin.net on blogiportaali, joka kokoaa kaikki hevosblogit yhteen saman sivun alle ja sivuilta löytyy myös keskustelufoorumi. Mukaan on lähtenyt jo mukava määrä blogeja, joten käykääs kattelemassa ja tutustumassa löytyykö uutta luettavaa, mun blogi sieltä listoilta löytyykin jo!

Ensi vuodellekin on jo ihan hurjasti aivan ihania suunnitelmia ja en millään malttaisi oottaa! Vuosi 2016 tulee olemaan ihan huikea.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Kiitos Zippe

Niin siinä sitten kävi, että rakas Ship Shap muutti tänään uuteen kotiin uuteen kotikaupunkiin.


Zipe siirtyi kesän jälkeen kertaalleen uudelle omistajalle, mutta uusi omistaja ei saanutkaan hevosta maksettua, joten palautui Elinalle syksyn alussa. Silloin aloin liikuttaa ponia kerran pari viikkoon sen asuessa Lekolla ja oon päässyt tekemään sen kanssa vaikka mitä. Ollaan maastoiltu, tehty puomijumppaa ja väännetty koulua ihan tosissaan. Nyt Zipu tuli sitten uudelleen myyntiin ja tänään hän sitten jätti Varkauden taakseen ja aloitti ihan uuden elämän muualla!


Zipellä on kyllä oma paikka mun sydämessä. Se tuli Elinalle melko tarkalleen kolme vuotta sitten suoraan ulkomailta ja se valloitti kaikki ihanalla luonteellaan, osaamisellaan ja pelkällä olemuksellaan. Pääsin jo silloin treenin makuun sen kanssa, kun käytiin näin talviaikaan paljon maneesissa koulua vääntämässä ja mä kyllä tykkäsin ruunasta. Se ei ollut ihan mun tyylinen, vähän hidas ja sellanen, mutta tykkäsin sen luonteesta ja olihan se hienoa ratsastaa hevosella, joka tekee laukanvaihdot askeleessa ja on kisannut 150cm rataesteillä. 


Siihen aikaan Winskin kanssa treenaaminen oli kuitenkin mun pääjuttu ja myöhemmin Kalle, joten Z ei oo koskaan ollut mulle se "ykkösheppa". Oon aina sillon tällön sunnuntaisin ratsastellut sitä näiden vuosien aikana ja käynyt selässä vähän fiilistelemässä ja pitämässä hauskaa. Hypätäkin taisin sillä kerran vai jopa kaksi, mutta enemmän me ollaan viihdytty sileellä tai maastossa.


Nyt tämän syksyn tosiaan on vaan nautiskeltu. Maastossa käytiin aina vanhoilla tutuilla maastopoluilla, joita mä kalusin joka päivä sillon kun olin itse 15-vuotias. Siihen aikaan alla oli parikymppinen, varmajalkainen lämppäri joka meni tasan sinne minne pyydettiin mitään kyselemättä. Nyt Zipen kanssa vähän haahuiltiin siellä täällä, otettiin parit laukkapätkät molempien mielenvirkistykseksi ja vaan käveltiin niitä metsäpolkuja, jotka osasin vieläkin ulkoa. 


Sileellä ollaan menty ihan mulle uusiin ulottuvuuksiin ja harjoteltu muutaman kerran laukanvaihtoja joka toisella askeleella. En oo ennen ikinä ratsastanut hevosella, joka osaa tehdä virheettömät vaihdot joka askeleella. Ne on mulle aivan liian hankalia, mutta noita että vaihto-askel-vaihto-askel-vaihto päästiin tekemään onnistuneesti jo muutama sarja! Ihan huikea fiilis!


Viime viikolla kävin ponin kanssa fiilistelemässä ensin maanantaina sileetreenin merkeissä ja keskiviikkona vaan humppailtiin maneesissa ilman satulaa. Zipetti päätti tehdä omatoimisen alkuverkan ja aloitti juoksemalla villisti ympäri maneesia. Se heitti pukkia pukin perään ja riehui ihan kunnolla, pikkusen ruunapoika onnessaan! Ilman satulaa treeni sujui sit ihan moitteettomasti, tehtiin hienoja vaihtosarjoja ja ponilla oli ihanasti energiaa ja kokoamisetkin tuntuivat sujuvan helposti. 


Vietettiin sit hyvä hetki tallissa ennen kun lähdin jatkamaan matkaa. Ukko tapansa mukaan kerjäsi herkkuja sen minkä kerkesi ja mikään ei vaan riittänyt! :D Viimeset heipat sanottiin eilen, kun käytiin Hannan kanssa pesemässä Sipu korvasta häntään ihan puhtaaksi. Päivällä oltiin otettu Elinan kanssa viimeset kuvat ruunasta pellolla kivassa marraskuun lumettomassa maisemassa ja on se eläin vaan upea <3 Tän postauksen kuvat onkin eiliseltä kuvausreissulta sekä maanantain ratsastukselta.


Kiitos Zipetti kaikistä näistä kolmesta vuodesta, oli ihan huippua tuntea tuollainen hevonen ja päästä tekemään kaikkea kivaa yhdessä. Nyt on sitten tämä jengi hajonnut kokonaan, tulee ihan tippa linssiin kun muistelen noita onnellisia vuokraajan aikoja. Sissille halit taivaaseen, Winskille pusut Espanjaan ja Zipelle kaikkea hyvää uuteen kotiin! <3