maanantai 19. kesäkuuta 2017

Ihan tavallinen päivä


Klo 7:00 Herätyskello soi ekan kerran ja Antti nousee sängystä ylös valmistautumaan työpäivään.

7:25 Antti tulee herättämään mua ja pitäisi lähteä viemään se töihin, että saan auton itselleni. En jaksa vielä herätä, joten soitan äitille voiko äiti toimia hovikuskina tänään jotta saisin nukkua 40 minuuttia pidempään. Onneksi äiti on suostuvainen ja saan jatkaa vielä nukkumista!

8:10 Herätyskello soi uudestaan ja tällä kertaa on pakko nousta. Puen nopeasti verkkarit jalkaan, t-paidan päälle ja pistän kipsin kinttuun. 

8:20 Äiti on jo alhaalla odottamassa ja lähdetään ajelemaan sairaalalle. 

8:35 Ollaan sairaalalla ja mun haavanhoitoaika on 20 vaille yhdeksän. Hoitaja on ajoissa ja päästään alottamaan 5 minuuttia etukäteen. 

9:05 Operaatio taas tältä päivältä valmis ja haavan kipuillessa kotiin. Uusi aika keskiviikkona, ellei yllättävää muutosta tule ja saisinkin leikkausajan jo tälle viikolle. Se jää nähtäväksi. 

9:15 Käydään äitin kanssa torilla aamupalalla ja vietiin Antille töihin munkki. Oon niin kuoleman väsynyt, että kotiin päästessä kaadun sohvalle ja laitan silmät kiinni seuravaaksi kahdeksi tunniksi. 

11:55 Havahdun hereille kun tajuan mitä kello on ja miten vatsa kurnii nälkää. Etsin jääkaapista eilisen pizzan jämän ja lämmitän sen mikrossa. Se saa riittää päiväruuaksi ja kohta äiti tuleekin taas hakemaan. 

12:30 Lähdetään porukoiden luona käymään, koitetaan jatkaa yläkerran siivousprojektia mutta homma on sen verran vaiheessa, ettei saada mitään aikaiseksi. 


13:45 Äiti heittää mut kotiin ja kotona heittäydyn taas sohvalle ja otan koneen syliin. Koitan muokata viime viikon koulukisojen kuvia, mutta aurinko häikäisee enkä erota kuvia näytöltä, joten homma loppuu jo alkutekijöissään. Laitan koneen pois ja selaan TV-kanavia samalla kun pelaan kännykällä.

16:04 Kello on vihdoin neljä ja Antti pääsee töistä. Puen päälle ja ajan hissillä taas alakertaan ja lähdetään käymään kaupassa. Ostetaan huomisen ruoka ja ajetaan mäkkäriin syömään. Namnam..

17:10 Ollaan syöty ja vien Antin kotiin. Lähden itse samantien ajamaan tallille kattomaan vuokraajan ratsastusta. Larppi on ollut nyt viime torstaista asti koko päivän laitumella ja karsinassa oottaakin hyvin uneliaan näköinen poni. Kentälle päästyä heppa jo vähän piristyy ja treeni kulkee mukavasti. Lara liikkuu hyvin, rennosti ja reippaasti eteenpäin. Tänään on kevyt hölkkä eilisen estetunnin jälkeen joten ratsastus ei kestä kauaa. 

18:15 Vuokraaja menee vielä käymään loppukäynnit maastolenkillä ja lähden talliin putsailemaan hepan toisia suitsia. Ratsastuksen jälkeen heppa saa kylmäsuojat jalkoihin ja saa herkutella nuolukivellä hetken aikaa ennen iltaruokaa. Laitellaan vielä muutama loimi hyllyyn ja pari puhdasta huopaa paikalleen ja heppa saa jäädä nauttimaan iltaruokiaan karsinaan. 

19:10 Lähden ajelemaan kotia kohti. Oon kävellyt pelkästään yhdellä kepillä eli varannut painoa kunnolla kipeälle jalalle ja sen myös huomaa. Jalka on tosi kipeä ja missään asennnossa ei ole hyvä. Särkylääkettä on pakko ottaa kotiin päästessä ja nostettava kinttu ylös. 

19:45 Ja taas sohvalle, kone sylissä ja bloggaamaan pitkästä aikaa. Hyvin tapahtumarikas päivä tänään ja päivä meni nopeasti. Nämä on harvassa tällaiset päivät.


4 kommenttia

  1. Mikä sun jalan tilanne tällä hetkellä siis on? Mitä kaikkea jalalle on jo tähän mennessä tehty?Kuinka kauan paraneminen kestää, jos jalka nyt vielä leikataan? Varmasti tosi mälsää, kun ei ole päässyt moneen viikkoon oikein tekemään mitään, varsinkin nyt kesäaikaan.. tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä tilanne on se, että haava ei mee umpeen ja ruuvit pitää poistaa tulevassa leikkauksessa. Ootan leikkausaikaa ja varmaan leikataan vielä tän kuun puolella. Jalka leikattiin sillon kun tää sattu ja luu on hyvin luutunut, saan kävellä jne. mutta elimistö tosiaan hylkii niitä ruuveja ja ne otetaan pois. En tiedä yhtään kauanko kestää, että jalka on normaali mutta tällä hetkellä saikku jatkuu syyskuuhun asti.

      Joo, on ihan todella puuduttavaa kun juuri mitään ei voi tehdä.. mutta täytyy vaan toivoa, että uuden leikkauksen jälkeen haava lähtee paranemaan. Kiitos!

      Poista
    2. Mulla oli nilkassa pari ruuvia murtuman takia, ja vaikka kaikki meni hyvin paranemisaikana eikä ongelmia ollut, kävin poistattamassa ruuvit muutamaa vuotta myöhemmin. Jalka särki niiden takia päivittäin, välillä vaan vähän mutta välillä todella paljon (oksensin jopa kivun takia). Poisto auttoi, nyt vaan satunnaisesti särkyä, ja huomattavasti lievemmin.

      Tsemppiä, ja toivotaan että paraneminen lähtee vauhtiin leikkauksen jälkeen!

      Poista
    3. Kiitos tsempeistä! Toivottavasti mullakin käy noin hyvin, että kivut helpottaa uuden leikkauksen myötä.. :)

      Poista