sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Erilainen juhannus

Takana oikein iloinen, kiva ja vähän erilainen juhannus, kuin vielä aiemmin mun elämäni aikana. Viime juhannuksen sain vapaaksi Kalajoen reissua varten, sitä edellisenä kesänä olin töissä kaupassa, joten juhannuksena ei ollut töitä ja näitä edeltävät olen ollut aina lomalla, joten oon ollut vapaa menemään miten tahtoo. Nyt olikin tilanne eri, sillä olin töissä koko viikonlopun, to-la tein kevyet 36h töitä, joten juhlimiselle ei tänä vuonna paljon aikaa liiennyt. Se ei haitannut minua ollenkaan ja ensi palkkapäivänä sitten voi ilomielin muistella juhannuksen työtunteja!


Toki töiden lisäksi heppailuakin on mahtunut mukaan. Torstaina Jenni ratsasti tamman mun katsellessa maasta ja meno näytti oikein lupaavalta ajatellen mun Brasilian matkaa, jolloin Jenni on toinen tamman pääasiallisista liikuttajista vajaan parin viikon ajan. Heppa liikkui tyytyväisesti ja Jennilläkään ei tainnut olla paljoa valittamista. 

Perjantain aloitin aikaisin aamulla ja 7:20 olinkin jo ensimmäisen kaviokkaan selässä. Aamutallin jälkeen nappasin Bellalle kamat niskaan ja suunnattiin maastoilemaan. Vaikka tehtiinkin kevyt, vajaan tunnin lenkki, oli vaan kiva fiilistellä noissa maastoissa, joissa vielä muutama kuukausi sitten tuli pyörittyä lähes joka päivä. Bella on muutenkin oikein kivaa maastoseuraa, se on aina niin pirteä ja tykkää kävellä maastossa sinne tänne eikä hötkyile mitään ylimääräistä. 


Työpäivän jälkeen suunta oli taas tallille ja luvassa Laran kanssa iltatreenit kentällä. Tamma oli karsinassa vastassa ihan nukuksissa ja näytti vahvasti siltä ettei työnteko olisi ollut kauhean kiinnostavaa. Ei muu auttanut kuin heittää kamat tammalle ja suunnata kentälle. Kaverini Hanna oli mun mukana kamera kourassa ja napsikin meistä oikein kivoja kuvia!


Tehtiin pääasiassa sileejuttuja, mutta mentiin myös vähän ravipuomeja. Lara oli alusta asti yllättävän kivantuntuinen edestä ja liikkui hyvin pohkeen ja ohjan välissä. Ravipuomeilta saatiin vähän lisää energiaa raviin ja siirtymisillä heppaa paremmin kuulolle. Laukassa tehtiin laukkaympyröitä, vastalaukkoja sekä temmonmuutoksia ja varsinkin noilla vastalaukoilla saa ihan erilaista suoruutta tekemiseen kuin millään muulla. Tehtiin muutama oikein hyvin onnistunut laukanvaihtokin molempiin kierroksiin ja niihin onnistumisiin olikin hyvä lopetella iltahölkät.


Illalla käytiin vielä Hannan ja mun porukoiden kanssa kattomassa juhannuskokko, oli aika nostalgista siellä kaikkien vanhusten ja itikoiden keskellä tuijottaa palavaa risukasaa. Onhan siinä sitä jotain, kun sinne kuitenkin oli "pakko päästä".. Sen jälkeen koittikin mulla nukkumaanmenoaika, jotta olisin aamulla taas virkeänä töissä.


Lauantaina Laran liikunta koostui kevyestä maastosta, joka tehtiin jälleen tutuilla nurkilla tuolla meidän pikkutallin ympäristössä. Tykkään niin paljon maastoilla ton hepan kanssa, se kun ei pelkää mitään ja on niin luotettava että oikeasti saa itsekin vaan nautiskella. Tehtiin siis hyvin kevyt, rauhallinen lenkki askellajit läpi ja olin tallilla hyvissä ajoin ennen illan duunivuoroa. Iltaa vietettiin parin kaverin kanssa meillä kotona istuskellessa ja nauttien mun sunnuntain vapaapäivästä! Oli kyllä ihana nukkua tänään pitkään eikä tarvinnut herätä herätyskellon soittoon ekaa kertaa koko kesäkuun aikana. 


Keräsin 7 erilaista kukkaa siinä toivossa että näkisin unissa mun tulevan puolison. Ei näkyny miehiä, eikä mitään muitakaan unia :(

Pakko vielä hehkuttaa mun uusinta hankintaa!! Tilasin viikko sitten sunnuntaina tämmöset W-Ice Wrapit ja sain ne yllättäen jo keskiviikkona kotiin, Nyt oon pari kertaa noita testaillu ja en kyllä enää pois vaihtaisi! Ihanat kääräistä kinttuun, antaa kylmätä jalat vajaan puoli tuntia ja ei varmaan oo olemassa mitään ihanampaa! Kauttaaltaa viileät jalat ja niin helppokäyttöiset. Ahkeraan käyttöön pääsevat nyt BOTtien kanssa ja tykkään hoitaa Laran jalkoja kun on kunnon vehkeet käytössä.


Tän päivän ratsastuksen hoiti Elina ja siitä lisää juttua ihan omassa postauksessaan myöhemmin. Mun heppa on vaan niin hieno etten kestä <3 Nyt kuitenkin pakko mennä jo unille, huomenna meillä onkin taas estevalkku ja toivotaan että saatais kuvaajaa paikalle!

4 kommenttia

  1. tee postaus sun brasilian matkasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan jos on aikaa ennen reissua, mutta viimestään sit matkan jälkeen kirjotan :)

      Poista
  2. On se ollut ainakin ruoka-aikaan kotona, Lara siis! :D

    VastaaPoista