keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Estetreeniä maanantaina

Viimeiset pari kuukautta on ollut vähän hiljaisempaa estepostausten suhteen, mutta nyt niitä tulee sitten senkin edestä. Esteteemalla jatketaan vieläkin, koittakaa kestää vielä tämä! Viime lauantaina poni pääsi tosiaan hyppäämään ihan itsekseen ja ajattelin käyttää tilaisuutta nyt hyväkseni ja mennä hyppelemään selästä käsin heti maanantaina maneesiin. Loogisesti ajateltuna kaikki isoimmat höyryt oli jätetty jo lauantain hypyissä niin nyt voitaisiin ehkä keskittyä jo olennaisesti hyppäämiseen eikä vaan pelleilyyn. 

Maanantai vietettiinkin tien päällä ja vasta illalla menin puoli seiskan aikaan tallille. Maneesiin pääsi vasta seittämältä, joten laitoin ponin nopsaan valmiiksi ja lähdettiin kävelee Kimmolle. Laura oli lupautunut tulla kuvaamaan, joten taas on luvassa videomatskua! Kuvia ei olekaan, mutta otin muutaman kuvakaappauksen videolta joten näillä mennään taas. 


Verkkailin ponin aika nopeasti ja tultiin muutamia kertoja kavaletteja laukassa ennen varsinaista hyppäämistä. Kalle tuntui aika kivalta jo alussa, liikkui eteen ja taakse kun pyysin. Hyppäämiset aloitettiin pienellä ristikolla, johon tulin ekat kerrat ravissa ja jatkettiin aina eri suuntiin. Hypyt meni yllättävän jees! Kalle oli kivasti kuulolla ja meni sinne minne käskettiin ilman vastalauseita, laukatkin vaihtui suurimmaksi osaksi oikein mallikkaasti, lukuunottamatta yhtä pientä pompautusta.


Seuraavaksi tultiin pientä "porttia", joka oli uskomattoman jännittävä. Ekoilla kerroilla otettiin mielenkiintoset hypyt siihen molemmista suunnista, kunnes poni tajusi että sen voi ylittää ihan nätistikin. Ollaan ilmeisesti muutaman kerran aiemminkin hypätty esteitä paikaltaan, ei nimittäin tuottanut ongelmaa mennä yli vaikka pysähdyksestä, sillä mulla on periaatteena että tän korkusilla esteillä mennään yli oli tilanne mikä tahansa. En halua ees ajatella mitä tulisi, jos tuo oppisi että pysähtymällä esteen eteen pääsis pois tilanteesta joka kerta..

Jatkettiin sitten sarjalle. Oon jo jonkun aikaa koittanut vältellä sarjojen hyppäämistä Kallen kanssa, se ottaa niistä niin helposti itteensä ja sitten oon taas maakosketuksessa. Nyt päätin ottaa riskin ja kokeilla mitä tapahtuu, mutta hienosti meni! Eka hyppy b-osalle oli vähän jännittävä, mutta toka kerta sujuikin jo paremmin. 


Laura rakensi meille vielä yhden pystyn toiselle sivulle ja tultiin lopuksi muutama lyhyt radanpätkä. Kalle tuntui ihan hyvältä, joten ajattelin kokeilla miten monta estettä peräkkäin sujuu. Aloitettiin pienellä punaisella, siitä sarjalle, sarjalta pystylle ja vielä punanen vikana. Kaikki kolme rataa löytyy videon lopusta, eikä niissä ilmennyt mitään kummempaa ongelmaa! Vikalla radalla Kalle pääsi vähän pitkäksi viimesessä kaarteessa, eikä tullut tarpeeksi terävästi vikalle pystylle (n. 90cm) joten puomi lähti alas. Uudella yrittämällä tultiinkin jo paremmin ja saatiin kivat hypyt loppuun joihin oli hyvä lopettaa!


Tosiaan kaikki on videolla ja sen näette tuosta alhaalta. Mulle jäi kyllä tosi kiva mieli näistä hypyistä, varsinkin kun katoin videolta miten tyyvyäiseltä ruuna näyttää vaikka kuski mokaileekin ihan omiaan. Ehkä se alkaa pikkuhiljaa taas nauttimaan hyppäämisestä? Mulla ainakin loppuajasta oli kivaa, vaikka alkuun vannoinkin etten hyppää Kallella enää ikinä :D Jospa me tästä taas noustaan! Kimmokin oli samaan aikaan maneesissa ja tokaisi hyppäämisen jälkeen, että mikäs sillä Kallella nyt oli kun ei pukitellut ollenkaan.. kevättä rinnassa ja onnellista mieltä ehkä? Linkki videoon.



Nyt viikon sisään onkin tulossa niin koulu- kuin estevalmennusta! Ootan tosi innolla, päästään Kallen kanssa ekan kerran vierailevan kouluvalmentajan silmän alle (jonka valmennuksissa oon käynyt pari kertaa aiemmin Winskin kanssa) sekä hypätään ensi viikolla Kimmon estevalkussa. Jännittävää, mutta ootan tosi kovalla mielenkiinnolla saada kuulla mihin suuntaan ollaan menossa!

3 kommenttia

  1. Kiva ettei tällä kertaa tullut yhtään pukkia ja muutenkin näytti menevän hyvin :) Kalle näyttää vähän aralta kaverilta erikoisesteillä, mutta on kyllä hyvä että käsket sen yli vaikka pydähdyksestäkin :D

    VastaaPoista
  2. Tykkään ton videon alotuskuvasta xD ei vaa, ihan hienostihan teillä meni!! nyt ku jatkat tätä samaa rataa ja unohdan sen tippumisen :D

    VastaaPoista
  3. Hyvin menitte! Ainoa mikä jäi mieleen oli se, että varsinkin hevoselle jolle hyppääminen on vielä aika uusi juttu, ei olisi pahitteeksi kiittää joka hypyn jälkeen. Kun kalle meni hyvin et kiittänyt ja kun ei mennyt toruit kuitenkin heti. Kiitos tekee varmasti kalle hyvää kun tietää että on tehnyt oikein:)

    VastaaPoista