maanantai 3. kesäkuuta 2013

Lomailua, esteitä & töitä

Heeeyah taas pitkästä aikaa! Blogin suhteen meikäläisen kiinnostus ja inspiraatio lähenee aika hyvin nollaa ja en millään jaksaisi kunnolla pitkäksi aikaa istua koneelle ja kirjoittaa kaikkea ihan ajatuksen kanssa, mutta koitetaas nyt. Voisinkin vähän kertoilla lyhyesti kuulumisia ja kaikkea mitä päähän pilkahtaa ja lätkiä kuvia viime viikolta sekä viikonlopulta.


Kesäloma siis oli ja meni, perjantaina klo 11 koitti vapaus ja loppui tänä aamuna klo 7.00. Viikonloppu meni juhliessa yhdessä hujauksessa ohi ja sunnuntaina käytiin tekemässä hepsuille laitumet. Wince & Zippe aloitteli tänään siis laidunkauden ja huomenna menenkin poitsuja kuvailemaan töiden jälkeen ja saatte niitä tännekin nähtäväksi. Laitumien valmistuessa tehtiin tallihommat porukassa ja suunnistettiin hyppäämään Kimmon ulkokentälle. Niin, ja mulla ratsuna Zippe..



Elinan kaveri (joka on enemmän Zipellä ratsastellut & hypännyt) tuli siis mukaan Winskillä ja Elina tuli pitämään meille tuntia. Verkkailtiin kevyesti itsenäisesti ja Zippe tuntui ihan kivalta, vaikkakaan en sitä osaa edelleenkään yhtään ratsastaa.. Isoa plussaa Zipessä on sen koko! Se tuntuu paljon korkeammalta kuin W vaikkei olekaan juuri yhtään sitä isompi. Zipessä haastetta tuo myös sen hmm, sanoisinko erikoinen laukka, joka tuntuu ihan mahdottoman pitkältä ja siinä on tosi vaikea yrittää istua.

Siiiis minä näytän pieneltä??

Kun Elina tuli myös paikalle, alotettiin tulemalla molempiin suuntiin ihan vaan ravissa bankettia. Kun homma sujui ravissa, tultiin pari kertaa myös laukassa. Kokeiltiin myös mennä sivulta ylös ja alas ja kaikki sujui Zipen kanssa oikein mainiosti - loistava heppu siis! Sitten tultiin paria ristikkoa vähän molempiin suuntiin pitkillä lähestymisillä ja aina suoralla piti ratsastaa kunnolla reippaasti eteen, ennen ristikkoa vähän kiinni ja sitten taas reippaasti. Z innostui tästä aika paljon ja sillä oli selvästi hauskaa!




Sitten tultiin pari kertaa sarjaa ravissa ensin rauhallisesti ja väliin kaksi laukkaa ja sitten vähän rennommin laukassa sisään ja yksi laukka väliin. Itse en muistanut koota laukkaa ihan tarpeeksi ja tultiinkin vähän liian pitkänä sisään --> huonot hypyt mutta kun muistin itse vähän ratsastaa, saatiin oikein hyviä lähestymisiä ja hyppyjä :) Loppuun vielä hypättiin pikkuristikkoa pienillä teillä ja loppulaukkailut rennosti banketilla.




Zippe oli kyllä ihan mielettömän kiva kokemus! En ole ikinä uskonut, että se on noin kiva ja herkkä. Vaikka se huisin kivalta näyttääkin, se tuntuu vielä paremmalta. Mutta ei, ei voita minun pientä Winnietä ;) Zippe on tosi osaava ja rehellinen, se kattoo itse paikat ja kääntyy ihan ajatuksen voimalla. En keksi siitä oikeastaan mitään pahaa sanottavaa, muuta kuin se ehkä himpun tuntuu pitkältä, mutta johtunee siitä etten ole sillä juurikaan ratsastanut kentällä.




Sunnuntai-ilta meni siis tallilla hikoillessa ja olikin ihana päästä illalla kotiin suihkuun ja kattomaan Gossip Girliä. Oon totaalisen koukussa tuohon sarjaan ja katonkin sitä ihan päivittäin monta tuntia Netflixistä.. Aikaisin piti mennä nukkumaankin, koska tänä aamuna oli kello soimassa jo klo 5.30. Töihin oli siis lähdettävä seiskaksi ja pakko kyllä myöntää, että kivaa oli päästä taas töihin! 



Tämän viikon suunnitelmista vielä parilla sanalla. Porukat lähtivät veljeni kanssa tänään kummieni luokse Ouluun ja näin ollen asuskelen sitten keskiviikkoon asti yksin. Tuntuu kyllä ihan hyvältä saada kunnolla omaa aikaa ihan näin vaihteen vuoksi.. Tänään suunnistankin ruokakauppaan ja huomenna töiden jälkeen tallille maastoilemaan Zippe, kun kerrankin sain maastoiluseuraa! Keskiviikkona käväisen kuvailemassa tallilla ja menen yöksi Unskin kaveriksi Elinan luokse. Torstaina käyn tekemässä iltatallin ja samalla liikuttamassa Winskin ja sinne sainkin kuvaajankin mukaan. Myös to menen Unssin kanssa yöksi ja perjantaille sekä lauantaille olisi kuskin hommia tiedossa. Lauantaina olis myös aamutalli & Winnien ratsastus ja töitätöitä..


Tämmösiä kuulumisia tällä kertaa, palaillaanpa huomenissa kuvapostauksen merkeissä!

PS! Oisko täällä joku halukas tekemään mulle uutta banneria? Jos innokkaita löytyy, saa lähestyä sähköpostiin aino.huupponen@hotmail.com! 

26 kommenttia

  1. Kivoja ratsastuskuvia ja Zippe näyttää kivalta:)

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus :) Missä oot töissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yhdessä paikallisessa kaupassa, enempiä en halua julki blogissa tuoda.

      Poista
  3. Onko se kisa postaus tulossa milloin? Ja tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun jaksan tehdä ja saan kaikki kuvat... Kiitti!

      Poista
  4. Hienosti menet Zipelläkin :) Olen niin tottunut näkemään sinut Winskin selässä, mutta hyvä noinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eihän se yhtään Winnieltä tuntunut.. :D

      Poista
  5. Kiva postaus :) ihana ulkoasu tässä nyt :) ku sulla toi innostus laskenu ja postausideat varmaa siis vähis, ni sain idean :) .. tee postaus sellane ystävä postaus susta ja Roosasta :) Osaat muute hyvi kirjottaa ja kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja jees, enköhän voisi tuollaisenkin joskus toteuttaa :)

      Poista
    2. Jeeee :) sitä sitten oottelemaan <3

      Poista
  6. Hyvältä näytti meno Zippen kanssa, tosi kivan näkönen hebus! :D

    http://pirinransu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Laitoin sulle s-postia noista bannereista :)

    VastaaPoista
  8. missä oot töissä?:)

    VastaaPoista
  9. Hihhii, Zippe näytti tykkäävän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tykkää ihan superisti kaikesta mihin liittyy esteet :D

      Poista
  10. Tosi kiva postaus, kiva nähdä sinua välillä Zipenkin selässä! :)

    VastaaPoista
  11. Harmi jos postausinnostus on laskenut, kun sun postauksia on niin kiva lukea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, intoa olisi, mutta aikaa ja aihetta ei niinkään.. :( Mutta kiitti paljon, kiva jos pidät! :)

      Poista
  12. älä vaihda bannerii,toi on niin hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En haluiskaa, mut joudun tekee uuden ulkoasun enkä osaa tehä sellasta mikä sopis tohon banneriii :(

      Poista
  13. Siinä ekassa kuvassa sulla on tosi ihanat hiukset!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mäkin tykkään hirmusesti, kerranki oli hyvin kun Laura mulle väkersi! :)

      Poista