tiistai 12. maaliskuuta 2013

Videopostaus

Moi! Pari päivää onkin ollut blogi vähän hiljaiselolla, kun mitään kummempaa ei ole ollutkaan. Tallilla olen käynyt viimeksi perjantaina, kun kulkeminen on hieman hankalaa tällä hetkellä auton ollessa taas iskän huollettavana.. Olenkin viettänyt paljon aikaa kotosalla, mutta eilen pyörähdettiin extemporereissulla Kuopion Matkuksessa kera Roosan ja Markuksen. Huippuhauska reissu olikin ja kyllä pitää ottaa ehdottomasti uusiksi!

Tänään menenkin koulusta suoraan ratsastelemaan Oonan, joka toivottavasti tuntuisi tänään jo paremmalta. Ehkä tänään selviää syykin tuohon tamman outoon käytökseen, saa nähdä, mutta toivotaan niin. Illalla menen sitten vielä Sissin kanssa maastoilemaan ja tekemään vähän tallihommia. Ja ainiin, olenkin ihan unohtanut täällä mainita! Sunnuntaina päästään Winskin kanssa starttailemaan kisakausí, kun mennään Kimmolle hyppäämään aluekisoihin perus 80 & 90cm. Tämä kerta onkin varmaan viimeisiä, kun W:n kanssa tuota 80cm hypätäänkään kisoissa.

Mutta asiaan. Kuvailtiin Annen kanssa videopostaus tuossa hiihtolomalla ja pitkän tuskailun jälkeen sain sen tehtyä ja ladattua Youtubeen. Eipä tällä kertaa muuta, palaillaan Oonan ratsastus -postauksen merkeissä!

PS. MUISTAKAA LAITTAA KYSYMYKSIÄ KYSYMYSPOSTAUKSEEN, VIELÄ PARI PÄIVÄÄ AIKAA!



20 kommenttia

  1. Miten niin hyppäätte Winskin kanssa viimeisiä kertoja 80cm ratoja? :OO Siis hyppäätkö sit sillä korkeempii vai matalempii ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no voi tyhmyyttä. Tottakai korkeempia? Käy aika selvästi ilmi kyllä tuosta se:p

      Poista
    2. 80 cm on niin pieni ja "turha" meille, joten emme näe Elinan kanssa syytä, miksi sitä enään kisaisin.

      Poista
  2. Tämä oli ihan paras videopostaus! ;) Sulla on aina niin kivoja videopostauksia ja olet niissä niin iloinen, joten niitä on kiva katsoa :)

    VastaaPoista
  3. Eikö siellä oo kunnon maastoja, kun aina ratsastelette yleisillä teillä ja teitten laidoilla? Niinku mehtä mehtää:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä sä niin päättelit että aina? :D Onhan meillä metsää ja maastoja ihan ullin kullin, mutta harvemmin kukaan sinne metsään lähtee kameran kanssa perässä rämpimäään.. :)

      Poista
    2. Ullin kullin :DDD pisti kyllä naurattaa :)

      Poista
  4. Olipa ihan hirmu kiva postaus ja varsinkin tää video oli taas ihan mahtava:)!

    Ihmettelin vaan kun, Laura aina kertoo blogissaan, ettei Oona kestä uusia ihmisiä kun stressaa niin paljon niin miten sille nyt oli sitten ihan ok kun uusi ihminen laittoi kuntoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva että pidit! :) Ja en osaa sanoa tuohon juuri mitään, johtui varmaan siitä, kun Annella on hyvin samanlainen tyyli hoitaa hevosia kuin minulla.

      Poista
  5. mä näin sut maanantain matkukses !(;

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus!(: Ja hienot noi sun aurinkolasit, mistä oot ostanu? :D

    VastaaPoista
  7. Maksaako Elina sulle palkkaa tosta duunista?

    VastaaPoista