perjantai 15. maaliskuuta 2013

Estetreeniä ja kuolainpohdintaa

Moikka! Pitkästä aikaa tuleekin täysin normaali kuulumispostaus, ja kyllä onkin muuten paaaljon asiaa taas kerrottavana! Aloitellaankin siis ihan alusta, ja palataan viime viikon torstaihin ja vuoden ekaan estetreeniin Winskin kanssa.

Mentiin siis Elinan, Annen sekä Zipen ja Winskin kera maneesille. Itse hyppäsin Winskin selkään tarkoituksena treenailla vähän sunnuntain kisoihin, joihin ei tällä viikolla enää ennätettykään treenailla, kun Elina treenasi itse. Aloiteltiin kuitenkin tulemalla pientä jumppista, jossa ensimmäisenä oli puomi, sitten pieni pysty ja viimeisenä okseri. Ennen jumppista olevassa nurkassa oli W:n mielestä hurjan pelottava muuri, jota sitten piti joka kerralla hirveästi tuijotella jolloin vauhti kuoli pois ja lähestymiset meni ihan myttyyn. En ratsastanut tarpeeksi eteenpäin, jolloin vauhti oli niin hidas, että Winskillä ei ollut mitään mahkuja hypätä niin huonosta paikasta ja hitaasta vauhdista, että otettiin parit kiellot siihen. Kiellothan johtuivat täysin minusta itsestäni ja ratsastuksestani, mitäs en ollut topakkana. Saatiin sitten kuitenkin onneksi parit kivat hypyt ja vaihdettiin tehtävää. 

Onneksi tähtään keskelle......
Seuraavaksi hypättiinkin joitain ihan pieniä ristikoita, harjoitellen lähestymisiä ja kääntämistä. Eräässä tehtävässä tehtiin kahden pikkuristikon väliin käyntiin siirtyminen, takaisin laukkaan ja toinen este. Jäin itse jotenkin tosi hitaaksi tässä, enkä ottanut Winskiä tarpeeksi nopeasti kiinni, jolloin en ehtinyt nostaa uutta laukkaa. Olin muutenkin koko ajan ihan käsijarru päällä, enkä osannut ollenkaan rentoutua. Jouduin tekemään tehtävät monta kertaa, että onnistui ja jotenkin tuli ihan paha mieli Winskin puolesta, kun kuski vaan mokaili tyhmästi koko ajan.. :(


Loppuun tultiin vielä pari lyhyttä radanpätkää, jolloin alkoi taas sujumaan hieman paremmin. Silti olin koko ajan tosi hitaasti itse menossa, jolloin paikat osu huonosti enkä saanut oikein hyvää otetta hyppäämisestä. Mikään suuren luokan katastrofi tuo hyppis ei kuitenkaan ollut, mutta on niitä parempiakin kertoja ollut paljon.. Ehkäpä mä vielä joku päivä opin ratsastamaan, mutta onhan mulla mitä loistavin ratsu alla! Tuossa on joku lyhkänen videokin hyppykerrasta, ja mietin kauan viitsinkö laittaa sitä tähän ollenkaan. Ajattelin kuitenkin, että mitäpä mä siinä menetänkään, vaikka sen laitankin? Ihan yhtä lailla tänne voin noita huonompiakin kertoja laittaa, kun hyvistäkin kirjoitella ja laittaa videoita :)


Seuraavana päivänä tehtiinkin videopostaus, kun käytiin Winskin kanssa laukkailemassa mäessä sekä ratsastamassa Oona. Niistä ei sen enempää, mutta Winski oli kyllä super! Toinen oli niin hurjan innoissaan laukkailusta ja tykkäsi tosi paljon! Hienoin poju <3

Viikonloppuna en käynyt tallilla ollenkaan, vaan seuraava kerta olikin vasta tiistaina. Käytiin Lauran kanssa Oonan tallilla, ja tarkoitus oli ekaa kertaa kokeilla tammalle kuolaimettomia suitsia. Oona on ollut vähän huono suustaan ratsastaessa ja päätettiin kokeilla kuinka se toimisi ilman kuolaimia. Laitettiin Oonalle satula selkään, suitset päähän ja mars kentälle! Alkuun huomasin vain joitain pieniä eroja kuolaimiin verrattuna, mutta tasaisemmalta ja aavistuksen verran vahvemmalta se tuntui kuitenkin.


Suuri ero kuitenkin huomattiin, kun Laura älysi ehdottaa satulan ottamista pois. Satula heitettiinkin saman tien pois, ja Oonasta tuli aivan kuin eri hevonen. Asettuminen oli paljon helpompaa myös vasemmalle, ravi pysyi kivan tasaisena koko ajan ja muutenkin tamma vaikutti tilanteeseen todella tyytyväiseltä. En ratsastanut enää kauaa, kun Oona tuntui sen verran hyvältä että se sai päästä pian talliin. Siellä se sai paaaljon herkkuja ja rapsutuksia, kun oli niin kiva!

Oonalta Laura heittikin minut omalle tallille, jossa lähdettiin Elinan kanssa yhdessä maastoilemaan Sissi ja Zippe. Pääsin tällä kertaa Zipen selkään ja käytiin noin reilun tunnin mittainen maastolenkki. Oli kiva päästä Elinan kanssa maastoilemaan yhdessä, sitä kun nykyään harrastetaan aivan liian harvoin! Ennen käytiin joka viikko yhdessä maastoilemassa, mutta nykyisin päästään ehkä hyvällä tuurilla kerran kuussa samoihin aikoihin tallille..


Keskiviikkona mentiin taas Lauran kanssa Oonailemaan, tällä kertaa ihan aamusta ennen kouluun menoa. Mentiin taas ilman satulaa kuolaimettomilla, ja Oona tuntui aluksi aika samanlaiselta kuin tiistainakin. Jossain vaiheessa sillä kuitenkin meni ilmeisesti hermo johonkin, kun se alkoi ihan yhtäkkiä lurpattamaan korviaan todella oudosti. Välillä se saattoi pistää korvat tiukasti luimuun, välillä toinen korva osoitti ihan minne sattuu ja välillä se ravisteli korviaan, ihan kuin niitä olisi kutittanut. Laura kävi välillä korjaamassa tamman tukkaakin paremmin, josko se olisi helpottanut. Tämä auttoi hetkeksi, mutta sama jatkui pian uudelleen.

Ei keksitty enää oikein mitään syytä moiselle, joten lopeteltiin melko pian, kun saatiin pari kivaa pätkää ravissa. Oona oli kuitenkin ihan kivanoloinen, rentokin se oli pätkittäin ja oli ihan kivan vastaanottavainen.


Eilen sitten olikin kolmas kerta Oonan selässä tällä viikolla, ja halusin testata pikaisesti millaiselta tamma tuntui kuolainten kanssa. Laitettiin sille tallissa waterfordit suuhun ja otettiin kuolaimettomat matkaan kentälle. Alkuun menin jonkin aikaa ravissa ja käynnissä taivutellen ja Oona tuntui aavistuksen helpommalta ratsastaa, mutta selvästi hevosen olo oli paljon mieluisampi ilman kuolaimia. Niimpä vaihdettiin kuolaimettomat päähän ja jatkettiin. Suitsien vaihdon jälkeen Oona tuntui vähän hankalalta ratsastaa, eikä se tuntunut ollenkaan niin rennolta. Teinkin sitten tosi paljon käynnissä väistöjä, siirtymisiä ja tavuttelua, ennen kuin jatkoin ravailua.


Lopussa pitkän työn ja keskustelutuokion Lauran kanssa tuloksena Oona alkoi vihdoin tuntumaan oikeasti hyvältä! Se tukeutui tasaisesti molempiin ohjiin, malttoi kuunnella todella hyvin ja oli kaikenkaikkiaan oikein mukavan tuntuinen. Laurakin ihmetteli, että vaikka se näyttikin ihan hyvältä maasta käsin, oma naamani ei kuulemma kertonut samaa :D Mulla on sitten varmaan niin kauhean yrmyt ilmeet ratsastaessa, tiedä häntä.

Oonan kanssa on nyt selkeä tilanne niin, että se toimii ihan yhtä hyvin kuolaimella kuin ilmankin. Se, että ratsastanko sillä kuolaimella vai ilman, on siinä, haluanko sen toimivan ratsastajalle helpommin vaiko sitten niin, että hevosella on itsellään parempi olla. Oona on selvästi tyytyväisempi ilman kuolaimia, jolloin se on hieman hankalampi ratsastajan ratsastaa, muttei mahdoton kuitenkaan. Kuolaimella taas se on ratsastajalle tavallaan helpompi, koska silloin tietenkin pidätteet saa paljon helpommin ja nopeammin läpi, mutta Oonaa kohtaan kuolaimet ovat sille epämiellyttävämpi keino. Tästä eteenpäin itse aion kuitenkin kärsiä sitten enemmän ja suosia tamman kanssa kuolaimetonta vaihtoehtoa. Toivottavasti saadaan Oona kevyemmäksi ja herkemmäksi ajan myötä ilman kuolaimiakin!


Oonan jälkeen menin taas omalle tallille, jossa ensin siivoilin kaikkien kolmen karsinat, sekä tein vähän muitakin tallihommia. Sitten otin kaikki hevot sisälle, ennen kun lähdettiin Sissin kanssa uhmaamaan tosi surkeaa ilmaa maastoilun merkeissä. Ratsastuksen jälkeen oltiin ihan lumisia kuin lumiukot!

Huhhuijjaa, jopas oli paljon asiaa! Huomenissa menenkin töihin koko päiväksi, enkä näin ollen pääse kuvailemaan Kimmon kansallisia :( Elina menee siellä Winskin kanssa 110 & 120 cm luokat ja meillä onkin sunnuntaina sitten Winskillä vuorossa hieman matalemmat luokat; 80 & 90 cm. Winski saakin katella jo lauantaina pahimmat paikat, jottei tarvitse enää sunnuntaina mitää kyttäillä ;)


Tosiaan, mulla oli vähän ongelmia kipan ja ilmoittautumisen kanssa, jonka vuoksi en nyttenkään Kimmon lähtölistoilla näy. Maksu ei ollut mennytkään perille asti, ja vasta ilmoittautumisajan päätyttyä sain yhteyttä SRL:n henkilöön, jonka kanssa saatiin asia sovittua. Pääsenkin onneksi starttaamaan ja nyt vaan peukut pystyyn että osaan ratsastaa! Onko lukijoista kukaan tulossa kattomaan tai kisaamaan itse sunnuntaina? Entäpä löytyykö täältä ketään, joka olisi tuloillaan kuvaamaan kisoja?

Mitäs mieltä tällaisesta pidemmästä kuulumispostauksesta? Toivottavasti ei ollut liikaa kuvia/tekstiä, ja jos jotain jäi epäselväksi, kannattaa rohkeasti kysyä ja kommentoida! :)

Lahopäät toivottaa oikein kivaa viikonloppua kaikille! 

10 kommenttia

  1. minä olen tulossa ainakin katsomaan:) en tiedä vielä otanko kameran mukaan,onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  2. Tää oli oikein kiva postaus :3 sopivasti kuvia sekä tekstiä, pieni videokin oli kiva!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus ja ihana tuo pääkuva Winskistä :3

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus ja hauska kuva teistä tossa lopussa:)

    VastaaPoista
  5. Puhu vaan itestäs lahopäänä :( Oona on äidin oma kullanmuru <3

    VastaaPoista
  6. Lahopäät :DD No ette te taida ihan lahopäitä olla! ;D

    VastaaPoista