torstai 29. marraskuuta 2012

Touhukas torstai

Huhhuh, johan oli päivä! Kaikkea kivaa on tänään tapahtunut ja koko päivä oli ihan hujauksessa ohitse. Ennen sen kummempia kuulumisia, haluan ilmoittaa erään pikkujutun! Ship Shaphan siis sai tänään itselleen upouuden lempinimen; Zippe! Tämän lempinimen ehdotti eräs anonyymi, kiitoksia kovasti ;) Tosin, Zippe varmaan saa täällä blogissa muutaman lisänimen, mutta rakkaalla lapsellahan on monta nimeä, eikö?

Kamera taisi olla aika jännä.. :)

Nyt siis niihin tämän päivän kuulumisiin. Otin tämän päivän vapaaksi töistä, sillä Unssi tuli meille hoitoon. Elina toikin ukkelin seitsämän aikoihin aamulla, mutta otettiin vielä pienet torkut sohvalla, Unto jalkojeni päällä nukkuen. Toinen on niin söpö pieni tuhisija kun se nukkuu! Aamupäivä meni siis ruttunaaman kanssa leikkiessä ja kolmen maissa Elina tulikin hakemaan meidät tallille. Suunnitelmissa oli liikutella kaikki hepat, tehdä tallihommat sekä iltatalli.


Tallille päästessämme Elina alkoi tekemään tallihommia ja minä hain ensin Sissin laitettavaksi kuntoon ja sitten Zipen. Sissi on ihan rakastunut Zippeen ja tänäänkin alkoi hirmuinen hörinä ja pörinä (jota ei siis koskaan normaalisti tee..) kun toin pikkupojan sisälle. Hassu tamma :D Kun molemmat kopuset oli valmiita, lähdettiin käymään maastossa esittelemässä Zipelle paikkoja. Koska maa oli jäätynyt viime yön aikana ihan täysin, ei voitu muuta kuin kävellä hiekkateillä, sillä muut polut oli liian liukkaita lumesta ja Zippe saa vasta maanantaina talvirenkaat alleen. No, ei haitannut vaikka pakkasta oli melkein 10 astetta, lämmintä oli paljon päällä ja Zippekin paljastui tosi fiksuksi herraksi!


Maastoilun jälkeen minä jatkoin tallihommien tekoa ja Elina lähti ratsastelemaan Winskin. Laittelin siinä ruuat kaikille, otin kaapista esille toppaloimet kun ulkona alkaa olla jo kylmä, vaihtelin tarhoihin vedet ja purutin karsinat. Kohta Elinakin tuli ratsastamasta Winnietä ja oltiin viittä vaille valmiita lähtöön. Napattiin vielä autosta Elinan ostamat korkeat hivarisuojat, kouluhuopa sekä suolakivet kaikille. Ennen lähtöä napattiin vielä kaikki muutkin karvakintut sisälle ja syömään eväitään.

Menin sitten vielä Vurrille kattelemaan Lauran tuntia ja siellähän se loppuilta venyikin. Kohta pitäisi mennä nukkumaan niin jaksaa aamulla ahkerana herätä töihin.. No, mielummin vietän aikaa töissä kuin koulussa istuen, joten en valita. Viikonlopuksi onkin paljon kivoja suunnitelmia ja ensi viikolla olisikin Winskin kanssa ihan oikea valmennus! Sunnuntaina sitten kisakauden päätös Vurrilla, mutta näistä kaikista lisää lähempänä. Mitäs tykkäsitte tällä kertaa vähän yksityiskohtaisemmasta postauksesta? Ja kiitos vielä kaikille ihanista kommenteista, joita on sadellut viime postaukseen, olette parhaita! :)


4 kommenttia

  1. Kiva nimi tuo Zippe! Zippe on kyllä komea :)

    VastaaPoista
  2. Miks Elina osti vielä kolmannenkin hevosen ja minkä tasoinen tämä Zippe on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusi ostaa itselleen osaavan ja paljon kokeneen hevosen, ja löysi juuri sopivan. Esteillä Zippe on kisannut 140-150 luokkia, koulussa varmaan joku HeB-HeA-tasoinen :)

      Poista