tiistai 13. marraskuuta 2012

Kouluvalmennus Winskillä

Eilen oltiin Winskin kanssa pitkästä aikaa kouluvalkassa, kun piti saada treenailtua vurrin harkkakoulukisoihin. Mennään siellä aikuisratsastusmerkki sekä harrasteluokan C ja ovat tosiaan Vurrilaisten omat harjoituskisat. Mutta siihen valmennukseen kuitenkin. Meidän tallilta lähtikin Hilutella sekä Pesto samaan valkkaan mukaan, joten ei tarvittu pimeässä ihan yksinämme kävellä. Valmennus alkoi klo 19.30 ja maneesille lähdettiin kävelemään seitsämän pintaan ja perille päästiin joskus kymmenisen minuuttia ennen valkan alkua.


Ehdin hyvin verkkailemaan Winskin siinä alkuun ja otinkin paljon kevyttä ravia uralla tehden suuria ympyröitä ja taivutellen reippaasti. En ottanut edes ohjia käteen, ennen kuin olin ravaillut mukavasti molempiin suuntiin. Ehdin nostamaan muutamat laukatkin molempiin suuntiin ja alusta asti Winski oli tosi kivan tuntuinen! Ei pistänyt edes oikeassa laukassa pahasti vastaan ja valmennus päästiin aloittelemaan tosi hyvin mielin. Alkuun tultiin pituushalkaisijaa molemmista suunnista ja vaihdeltiin suuntaa. Aiheena oli vain ratsastaa suoraan ja pitää hevonenkin täysin suorana. Pitkillä sivuilla tehtiin sitten ravissa avoja ja temmonmuutoksia. Winski oli vielä jonkun verran vino vasemmalle, johtuen ruvesta huulessa. Haavahan se ei enää ole, sillä se on jo hyvin umpeutunut, mutta selvästi vielä vähän hankaa / on kipeä, kun hieman oireilee vasemmalle mennessä. Lisättiin vielä pituushalkaisijalle pysähdys ja Winski oli tosi hieno!


Seuraavana tehtävänä mentiin raviväistöjä aina pituushalkaisijalta uralle. Winski oli alkuun tosi laiska väistämään ja olisi vaan koko ajan mennyt jotain epämääräistä lapaluisua. Muutamat kivat väistöt kuitenkin saatiin ja kerran poni säikähtikin jotain, jonka jälkeen väisti kyllä hyvin sivulle, mutta nousi heti ylös. Raviväistöt meneekin siis heti harjoittelun alaiseksi, mutta onneksi sunnuntain radoilla on vain käyntiväistöt. Väistöjen jälkeen aloiteltiinkin laukkaharjoittelu, ja olikin alkuun hyvin epäilevä miten W toimii.


Tehtiin sellaista tehtävää, että nostettiin laukka lyhyen sivun keskeltä ja ratsastettiin ensimmäisessä kulmassa hetki laukkavoltilla, ja ratsastettiin hevosta kevyeksi ja rennoksi. Sitten jatkettiin pitkä sivu suoraan, kulmassa taas laukkavolttia, lyhyt sivu suoraan ja taas kulmassa voltti. Kulman jälkeen lävistäjä laukassa ja uralla raviin. Näin saatiin vaihdeltua suuntaa ja samalla harjoiteltiin sitä koulurataa. Vasempaan kierrokseen Winski tuntui aika hyvältä: ei pananut kädelle, laukkasi rennosti eteen ja pysyi tosi kivasti paketissa. Alkuun lävistäjillä se olisi halunnut aina vaihtaa laukan ennen uraa, mutta kun pidin ulkopohkeen tiukasti kiinni ja asetin hieman sisään, laukka ei vaihtunutkaan, vauhtikin pysyi tasaisena ja saatiin siirtyminen pehmeästi juuri uralle. Kun molemmat suunnat sujui hyvin, lopeteltiinkin siihen.


Loppuravit vielä eteen alas ja valmennus olikin jo ohi. Aika menikin kuin siivillä ja saatiin tosi paljon irti! Winnie oli mitä hienoin, muutaman viikon takaisesta kenkkuilusta ei ollut haisuakaan ja saatiin kaikki tehtävät kunnialla loppuun asti. Nyt on alkanut Winskin kanssa sujumaan oikeasti kivasti, ollaan löydetty sellainen yhteinen sävel ja kaikki tuntuu niin tosi kivalta! Ihan innolla nytkin odotan kisoja, jotta päästään ihan tositoimiin. Asetin tavoitteeksi saada molemmista luokista tasaiset 60%, mikä on varmaan aika realistinen tavoite, mikäli ratsastan itse kunnolla.



Tänään oltiin ensin iskän kanssa ajelemassa ja pääsin ekaa kertaa moottoritielle ajamaan! Pelotti ihan kamalasti, mutta ei se loppujen lopuksi ollutkaan niin kamalaa. Ihana olla jo näin lähellä ajokorttia ja sitten onkin helppo liikkua paikasta toiseen ilman kyytiongelmia. Ajelin sitten tallille jonne Laura lähti mukaan ratsastamaan Pesto-Patukan. Käytiin tallihommien jälkeen maastossa kävelemässä, kun ei mitään muuta voitu tehdä, koska maa oli ihan jäässä. En laittanut Winskille edes satulaa, heitin vaan viltin selkään ja menoksi. Käytiin sellanen 45min lenkki ja Winski tuntui tosi mukavalta. Ratsastusten jälkeen tehtiin vielä iltatalli ja hoidettiin hevoset. Huomenna mennään Roosan kanssa Hannua ja Prinsessaa katsomaan joten siitä sitten huomenna tai torstaina juttua! :)

PS, mitä tykkäätte tämmösistä vähän tarkemmista treenisepostuksista? Onko kivempi lukea lyhyempiä vai tällaisia pitkiä versioita?

10 kommenttia

  1. Mä luin ainakin tosi mielelläni, ei ollut yhtään pitkä vaan just sopiva! Hyvin näytti menevän :)

    VastaaPoista
  2. Tälläiset postaukset ovat mielestäni kivoja. Winski meni sulla upeasti! :)

    VastaaPoista
  3. tällänen pitkä selostus mun mielestä ainakin parempi :)

    VastaaPoista
  4. Tälläiset treenipostaukset ovat oikein kivoja!

    VastaaPoista
  5. Mä tykkään ainakin pitemmistä treenipostauksista, tää oli tosi kiva ja kattava! :) Hieno Winski ja pätevä sä!
    Niin ja mulla on mun blogissa haaste sulle, mutta sulle taitaa tulla näitä haasteita aika paljon, eli en loukkaannu jos et jaksa tätä tehdä :'--D

    http://ladyinluxury.blogspot.fi/2012/11/haaste_14.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos paljon! :) Voisinkin heti tekaista kun on ylimääräistä aikaa ja ei muuta postailtavaa!

      Poista
  6. ratsastat kyllä tosi hyvin! :) ja minkälaisella autolla sä ajelet että osaan olla varuillani kun semmonen tulee näkyviin? ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitti :) Hahah, sellanen sininen auto ja kyllä mä osaan ajaa!! :D

    VastaaPoista