lauantai 29. syyskuuta 2012

Uusi ratsu alla & estetreenit

Huhhuh, hassun hauska ilta takana huippuseurassa ja tapahtumia riitti! Tämäkin postaus oli tarkoitus kirjoittaa jo pari päivää sitten, mutta jäipä kirjoittamatta ajan puutteen takia.. Nyt siis hieman viime viikon kuulumisia ja ensi viikon suunnitelmat!

Torstaina kävin ratsastamassa koulun jälkeen tuttuni lv-ravurilla. Hevonen on ollut elämänsä ravurina, mutta siinä sivussa myös ratsastettu jonkin verran. Ilmari siis on suunnilleen samassa pisteessä kuin Hannukin oli silloin kun sillä aloin ratsastamaan. Ilmari asuu tallilla missä Hannukin ennen oli, joten sitä kautta hevoseen tutustuin. Nappasin Roosan mukaan kameramieheksi ja taas sain tosi kivoja kuvia! :)



Menin Ilmarin kanssa sellaisen vajaan tunnin kentällä pyörien. Ratsastin heppaa kaikissa askellajeissa ja koitin saada sen vaan rentoutumaan ja kulkemaan rauhallisesti. Alkuun koko touhu oli todellista hakemista, koska siitä on pitkänpitkä aika kun lämppärillä olen ratsastanut. Lv:t on jotenkin niin erilaisia noihin puoliverisiin ja suomenhevosiin verrattuna, että alku ratsastuksesta menikin siihen hevoseen totuttelussa. Pian pääsin kuitenkin asian ytimeen ja pystyin alkaa ratsastamaan kunnolla. En mitään kovin erikoista tehnyt, ympyröitä, siirtymisiä, laukannostoja. Ilmari rentoutui pikkuhiljaa ja oli lopuksi oikein kiva ratsastaa. Lopettelin sitten rauhassa ja Roosa käveli vielä loppukäynnit.


Illalla kävin vielä maastoilemassa Winskin kanssa, ja jollain taisi olla pikkuisen liikaa energiaa vapaapäivän jälkeen.. Poni olisi halunnut vaan kiitää tuhatta ja sataa koko ajan ja minun suunnitelmissa oli harjoitella pysähdyksiä ja peruutuksia. Ajattelinkin sitten, etten jaksa alkaa tappelemaan sen kanssa, vaan tehtiin ihan reipas ja rento lenkki. Käytiin ottamassa vielä ne pysähdykset ja peruutukset kentällä ja ne onnistuivatkin jo paaaljon paremmin. Sitten heppa talliin, tallihommat, iltatalli ja kotiin nukkumaan.

Perjantaina olikin heti aamusta suunta maneesille estetreeniin Winskin kanssa. Elina tuli pitämään meille hyppytunnin kun olin Winskin valmiiksi verkkaillut. Tehtiin muutamia suoria linjoja, sarjaa ja ihan perusrataharjoitusta. Winski oli alusta asti tosi kiva, sopivan reipas ja energinen. Tämä hyppykerta meni paljon paremmin kuin viimeksi, koska heppa kääntyi tosi hyvin ja kuunteli minua oikeasti. :D Osasin itse katsoa paikat (vaikkei sitä todellakaan tarvitse) ja pääsin siten hyppyihinkin mukaan hyvin. Kaikenkaikkiaan treenit meni oikein kivasti hevosen sekä kuskin puolesta.


Tallilla sitten tein tallihommat ja kävin Sissin kanssa kevyesti maastoilemassa. Pääasiassa käveltiin, mutta otettiin pari ravipätkääkin. Tallilta menin suoraan isäni kanssa poliisiasemalle ja allekirjoitettiin parit paperit ja nyt on ajoluvat! Iskä siis opettaa mut ajamaan ja ensi viikolla varmaan jo aloitellaan.. :)



Sitten ensi viikon suunnitelmia, kun Elina lähtee sunnuntaina Nizzaan viikoksi ja minä saan olla koko viikon kahden hevosen onnellinen "omistaja"! :)

Su 30.9 - Winskin kanssa kunnon koulutreeni kentällä ja Sissillä maastoilua tunnin verran.
Ma 1.10 - Katri tulee ratsastamaan Winskin ja Elinan kaveri köpöttelee Sissillä.
Ti 2.10 - Winskillä puomitreeniä kentällä ja Sissillä vapaa.
Ke 3.10 - Jennin kanssa maastoilemaan
To 4.10 - Jennin kanssa maastoilemaan
Pe 5.10 - Elinan kaveri juoksuttaa Winskin, minä menen Sissillä kevyesti koulua/maastoilua
La 6.10 - Kisoihin valmistautumista Winskin kanssa, Laura treenaa meidät kisakuntoon :D Sissi vapaa
Su 7.10 - Suuri päivä, ekat kisat Winskillä, aikuisratsastusmerkki 2010 Vurrilla.

Olisko jotain ideoita ensi viikolla postauksiin? Haluaisitteko video-/kuvapostauksia? Vai ihan perus kuvia & tekstiä meiningillä? Ehdottakaa, minä toteutan! :)

Ps, käykääs osallistumassa erään shettisblogin arvontaan täällä, hienot palkinnot!

3 kommenttia

  1. videopostaus! :D niit on kiva kattoo ja muutenin sä oot hyvä tekee niit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jos joku päivä saisin tarpeeksi kuvailtua niin toki :)

      Poista
  2. Oli kiva postaus! Videopostaukset ovat aina parhaita, mutta tietenkin kuvapostaus olis myös kiva :)

    VastaaPoista