perjantai 7. heinäkuuta 2017

V.A.C. -laite

Pääsin tiistain vihdoin toiseen leikkaukseen, jossa suunnitelman mukaisesti poistettiin kantapään ruuvit. Ruuvit aiheuttivat leikkaushaavan tulehtumisen sekä yksi ruuveista lähti ominpäin tulemaan ulos kantapäästä, joten ruuvien poistoon päädyttiin jo tässä vaiheessa.  Leikkauksessa haavaan asennettiin VAC-laite, joka poistaa haavasta ylimääräiset eritteet sekä kuroo alipaineella haavaa koko ajan umpeen. Koska haava on auki ja jalasta tulee letku säiliöön, jota joudun kantamaan mukana koko ajan, en pääse liikkumaan kotoa juuri minnekään. Uuden leikkauksen myötä elämä muuttui entistä vaikeammaksi ja nyt joudun olemaan vaan kotona. 

Tallilla kävin viimeksi maanantaina ja sinnekään ei tietenkään ole asiaa mennä, ettei haavaan pääse mitään likaa tai bakteereja. Laura kävi hölkkäämässä hepan keskiviikkona ja Elina eilen. Tamma on ilmeisesti saanut pienen kesäflunssan, joten se saa hieman kevyemmän pätkän tähän väliin ja seurataan tilannetta mihin se etenee. Harmittaa ihan kauheasti, kun en pääse itse paikalle tarkistamaan hepan vointia. Onneksi kuitenkin se hoidetaan joka päivä ja saan infoa sen voinnista, vaikka itse en omin silmin pääsekään katsomaan tilannetta. 

Kotona makoilu on ihan tuskaa, masentaa vaan maata sängyssä ja sohvalla päivästä toiseen. Kun on paljon aikaa, on aikaa myös tuskailla kun ei pääse ratsastamaan vaikka into olisi ihan hirveä. Haluaisin vaan ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa. Tietysti omalla hepalla, mutta sen lisäksi vaikka 5 muuta joka päivä. Tai 10. Olisi hevonen millainen tahansa, niin mä vaan haluaisin treenata ja saada sen rutiinin takaisin, mikä mulla oli vielä 3 kuukautta sitten. Eniten ärsyttää, kun en yhtään tiedä milloin pääsen siihen rytmiin takaisin, vai pääsenkö enää ikinä. 

Eihän tässä itku ja valittaminen auta, pitää vaan malttaa odottaa. Maanantaina meen Kysiin kontrolliin ja katsotaan onko laite auttanut. Mikäli laite ei tee parissa viikossa toivottua tulosta, on seuraavaksi edessä taas uusi leikkaus ja ihonsiirto. Toivottavasti laite auttaisi ja pääsisin pian aloittamaan kuntoutuksen. 


2 kommenttia

  1. Hirveesti tsemppiä sulle nyt jalan paranteluun! Toivotaan, että laite auttaa ja pääset aloittamaan kuntoutuksen! :)

    VastaaPoista