torstai 26. toukokuuta 2016

Joint Buddy

Heippa! Viime aikoina nivelten toiminta ja niiden huoltaminen on tullut mulle tutuksi, Laran ollessa jo 16-vuotias isokokoinen hevonen alkaa vanhuuden vaivat jo hieman näkymään ja tuntumaan. Varsinaista nivelrikkoa Laralla ei ole todettu, muuta kuin vasemmassa kintereessä löytyy muutoksia eli kinnerpatti. Tuo kinnerpatti muistuttaa aina silloin tällöin olemassa olostaan, joten olen halunnut ottaa jonkin nivelvalmisteen tukemaan nivelten toimintaa.


Olen kokeillut aiemmin Chia de Gracialta MSM + ruusunmarja sekoitusta juurikin nivelten toimintaa tukemaan. Tuohon yhdistelmään olin hyvinkin tyytyväinen, sillä myös etujalkojen naksuminen liikkeelle lähtiessä väheni jonkun verran ja syöttömäärät noissa oli sen verran kohtuulliset, ettei tarvinnut koko ajan olla ostamassa lisää.


Nyt kuitenkin sain mahdollisuuden yhteistyössä Chia de Gracian kanssa kokeilla minulle uutta tuotetta, Joint Buddyä! Joint Buddyssä on aiemmin mainittujen MSM:n ja ruusunmarjan lisäksi nivelten toiminalle hyödyllisiä ja tärkeitä ainesosia. Näitä ovat: chiarouhe, pirunkoura, nokkonen, mesiangervo sekä boswellia serrata puun pihka. Kuten Chia de Gracian sivuillakin sanotaan, nivelrikkoa ei voida parantaa mutta sen tuomia oireita voidaan helpottaa nivelvalmisteilla.


Joint Buddy on ehdottomasti kattavin kaikista nivelvalmisteista mitä olen itse kokeillut. Syöttömäärä on kyllä moninkertainen esimerkiksi pelkkään MSM+ruusunmarja yhdistelmään verrattuna, mutta seoksessa onkin paljon enemmän vaikuttavia aineita eikä desin syöttömäärä päivässä tunnu mitenkään liian suurelta. Tällä syöttömäärällä 1,5kg pussi riittää noin kuukauden päiviksi syöttämällä päivittäin.


Laran kohdalla oon kyllä ollut tosi tyytyväinen tähän kokeiluun. Tietysti tähän samaan aikaan on sattunut sairaslomaa ja klinikkaa ja muuta hoitoa, mutta ehdin aloittaa syöttämisen paria viikkoa ennen sairastelua. Kinnerpatti aiheuttaa Laralla jäykkyyttä etenkin liikutuksen alkupäässä sekä vanhemmiten etuset ovat alkaneet naksumaan aina liikkeelle lähtiessä. Joint Buddyä syöttäessä eron on huomannut selkeästi, etujalkojen nivelet naksuvat huomattavasti vähemmän kuin millään muulla nivelvalmisteella ja kintereet tuntuvat saavan niin hyvää voitelua, että ilman kinnerbottejakin liikkuminen tuntuu helpommalta kuin aiemmin.


Oon siis oikein tyytyväinen tähän kokeiluun ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan mikäli nivelvaivaa on. Itse harkitsen suuresti tämän syöttämistä myös jatkossa, kunhan päästäisiin taas treenaamaan niin voisi hieman tutkailla tilannetta uusin silmin. Oletteko te kokeilleet Joint Buddyä tai kenties jotain muuta Chia de Gracian valmistetta?

2 kommenttia

  1. Minkä hintaista tämä on? Meillä hepalla on aika jätkät takajalat ja on epäilty kinnerpatteja mutta klinikalla ei ole käyty. Voisi olla aika hyvä tämä tuote kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä oon kans ihan tosi tykästynyt tähän ja oikeasti voin suositella kokeilemaan! Tuo 1,5kg pussi kestää noin kuukauden ja hintaa sillä on 49,90e.

      Poista