perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pitkät kuulumiset + paljon kuvia!!

Tällä kertaa luvassa onkin superpitkä kuulumispostaus, joka kattaa koko viikon tapahtumat! Viikkoon on mahtunut vaikka vallan mitä, mutta koitan parhaani mukaan muistaa kaiken mitä on tapahtunutkaan.


Maanantaina muistaakseni olin vaan kotosalla tekemättä juuri mitään. Roosan kanssa käytiin kuvailemassa, kun oli niin kiva sää, ja tuo ylläoleva kuva olikin yksi lemppareista. Tiistaina sitten olikin vuorossa heti aamusta salitreeni jonka jälkeen mentiin suoraan kouluun. Koulun jälkeen käväisin nopeasti kotona pyörähtämässä ja vaihtamassa vaatteet, ennen kuin starttasin auton kohti Leko-Tallia. Siellä odottikin Dandy, jonka laitoin nopsaan valmiiksi ja suunnattiin kentälle. Jenni tulikin pitkästä aikaa meitä kuvailemaan kun oli tulossa itsekin tallille omaa vuokristaan hoitelemaan. 


Dandyn kanssa ei tehty mitään kummaa. Koitettiin vaan rentoutua ja saada kivoja pätkiä, mikä tuntui olevan vähän hankalaa, kun ulkona oli niin kova tuuli ja kentällä oli pari muutakin ratsukkoa. Verkkailinkin ensin sellaisen 20minuuttia ihan mitään vaatimatta, kunnes aloin sitten ratsastaa ihan kunnollakin. Taivuttelin vaan paljon ja tein ympyröitä, en mitään seni ihmeellisempää. Loppuun Dandy liikkuikin taas tosi kivasti ja siihen oli sitten hyvä lopettaa. Loppukäynnit käveltiin maasta käsin tallinpihassa ja sitten poni pääsi takaisin talliin syömään. 


Itse lähdinkin samantien omalle tallille, jossa Winnie jo odottelikin. Vaihdoin nopeasti vaatteet ja hain Winskin sisälle. Laitoin sen nopeasti valmiiksi ja lähdettiin maastoilemaan. Tehtiin oikein kevyt lenkki, vähän laukkailua ja rennosti keventelyä ravissa. Winski oli ihan kiva, hieman piti pöllöillä kun tuuli vähän, ja siksi olikin aika jännittynyt. Lopulta se rentoutuikin aika hyvin, ja saatiin kivoja pätkiä. Ratsastuksen jälkeen siivoilin vielä Zipen karsinan ja harjasin Winskin villaloimen, jossa olikin aivan järkyttävä homma, kun se oli niin kauhean karvainen! Siitä olisin ottanut kuvankin, mutta kännykän akku oli niin finaalissa, etten voinut :(

Keskiviikkona taisi olla taas samanlainen päivä kuin maanantaina, eli en saanut mitään fiksua aikaan. Ei vaan! Käytiinhän me Lauran ja Roosan kanssa syömässä koulun jälkeen :D Illalla sitten lähdin pitkästä aikaa Lauran mukaan Vurrille kuvaamaan hänen hyppytuntia, ja kuvat onnistui jopa ihan kelvollisesti! Kotona olin vasta kymmenen jälkeen ja kyllä muuten väsytti koko illan... 


Torstaina, eli eilen, olikin vuorossa koulutreeniä Winskin kanssa. Ensin suunnittelin meneväni jo koulun jälkeen, mutta sitten olisi tullut turhan kiire, joten mentiin vasta illalla. Koulun jälkeen käväisin tekemässä kesätyösopimuksen ja jeee, voin vihdoin huokaista helpotuksesta! Sain nimittäin kesätyöt 3.6.-30.8. mieluiseen paikkaan jopa, jeeee! Sitten kävin vielä heittämässä mun kännykän Giganttiin, kun siitä hävisi yhden yön aikana tärinä kokonaan. Aamulla en herännytkään herätyksiin (joita siis 4 kpl...) kun kännykkä ei tärissyt ollenkaan, soi vaan. Nyt on tosi orpo olo, kun ei oo omaa rakasta :(

Kuuden maissa lähdinkin ajelemaan tallille, jossa ensin koeajoin uusinta hankintaani; Canonin 28-80mm objektiivia! Se on Jennin vanha, mutta hän lupasi myydä sen mulle ja nyt vaan pitää hinnasta sopia. Mikään ihmeellinenhän tuo ei ole, mutta pääasiassa sen hankinkin videokuvausta varten. Koeajossa se kuitenkin osoittautui ihan kelpokapistukseksi! Ulkokuvauksessa varmasti menee oikein mukavasti. 

Kuka arvaa keiden simmut? :)

Kuvailemisen jälkeen siivoilinkin Winskin karsinan + laitoin sen heinät. Siinä vaiheessa kello oli vasta niin vähän, että lähdinkin hetkeksi siivoamaan Winnien tarhaa. Heittelin sontaa n. puolisen tuntia Winski ahkerana avustajana jonka jälkeen laittelin tavarat käytävälle ja kun Roosa tuli tallille, haettiin heppu sisälle. Laitettiin poni valmiiksi ja muistin jopa laittaa sille sen rintaremmin, jota käytetään aina tuon estesatulan kanssa, kun se meinaa aina valua niin hurjasti. Hepan ja ratsastajan ollessa valmiita lähdettiinkin maneesille.


Koulutreenistä en jaksa nyt sen kummemmin selittää, mutta siis harjoiteltiin tuota Helppo C:1 2000 ohjelmaa, joka mennään ensi keskiviikkona seurakarsinnoissa. Winski jännitti koko ajan esteitä, joita maneesi oli täynnä, josta syystä mikään ei meinannut sujua.. Ravi oli ihan jees, hieman sipsuttelua havaittavissa, mutta muuten ihan kivan tasainen ja kuulias. Laukassa meni kaikki energia esteiden tuijotteluun, mutta laukka kuitenkin pätkittäin pyöri tosi hyvin ja W tuntui oikein kivalta! 


Kun sain ponia edes hieman rentoutumaan, alkoi taas tuntua hyvältä. Aikaahan siihen kului, mutta eiköhän se tästä. Lopussa W olikin jo aika kiva, varmaan väsyi sen verran ettei jaksanut enää kyttäillä mitään. Jos jotain hyvää, niin ainakin opin sen radan! :D Reenin jälkeen hipsittiin tallille, hoidettiin W, haettiin loput koput sisälle ja lähdettiin mekin kotiin. Kotona oltiin taas kymmenen jälkeen..



Tänään aamulla herättyä lähdettiin Roosan kanssa taas salille. Salilla oltiin sellainen tunti, jonka jälkeen käväistiin kotona ja lähdettiin Hannuilemaan. Hannua olen käynyt ratsastamassa ties millon viimeksi ja olikin tosi kiva päästä pitkästä aikaa sitä moikkaamaan! Laitettiin se porukalla kuntoon ja käppäiltiin pellolle, joka oli tosi hyvin jo kuivunut. Hannussa oli virtaa ihan kuin pienessä kylässä! Se oli ihan pinkeenä ja isolla pellolla otettiinkin kunnon laukkavetoja ja päästeltiin höyryjä. Hannulla oli tosi hauskaa ja mulla oli oikein työ ja tuska kestää selässä ilman satulaa! :D 

Rontti yritti heittää mut kyydistä!!

Laukkailtua jonkun aikaa, siirryttiin pikkupellolle, jossa ravailin jonkun aikaa kunnes Jenni laittoi meille pienen ristikon toiselle pitkälle sivulle. Tultiin sitä pari kertaa ja muutaman kerran pienenä pystynäkin. Hannu oli tosi hauska! Huomasi, että se kyllä tykkäsi ihan hurjasti. Lopuksi vielä ravailin jonkun aikaa ja sitten käveltiin tallille takaisin. Hannuilusta laitan varmaan myöhemmin videon, mikäli ehdin vaan muokkaamaan! 


Huh, johan olikin taas tekstiä. Tänään lähdetäänkin Jensyn ja Larppasen kanssa fiilistelemään Cheekkiä, wouuu! :) Varmasti ihan loistava ilta tulossa, en oikein ees jaksais oottaa! Huomisen ja ensi viikon suunnitelmista vielä muutama sananen, eli huomenna mennään Elinan kanssa maastoilemaan ja maanantaina olisi vielä koulutreeni maneesilla. Keskiviikkona sitten onkin jännät paikat, kun mennään Vurrille Power Cupin seurakarsintoihin! Mennään siis se HeC ja esteillä hypätään 90cm. Nyt kuitenkin pitänee lähteä valmistautumaan iltaa varten ja kertokaas kaikki, oliko liian pitkä/sekava postaus? Liikaa/liian vähän kuvia? Palaillaan taas! :)

12 kommenttia

  1. Kiva postaus, epistä mäkin haluun kattoo Cheekkii :D

    VastaaPoista
  2. hyvä postaus, tylsä olis ollut mutta kuvat onneks paikkas suht pitkän tekstin :)
    + oli kiva kun tekstiä oli pienissä osissa kuvien välissä!

    VastaaPoista
  3. Sopivan pituinen postaus :) Videoa innolla odottaessa ^^

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi oon kade tuosta sun istunnasta, istut niin hyvin! Ja ratastat tosi siististi, näyttää kuin et tekisi mitään tuolla selässä... :D Kivoja kuvia ja kiva postaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi kiitoksia paljon! :) Tosi kiva että tykkäsit!

      Poista
  5. Tosi kiva postaus!:) +ratsastat tosi hyvin!

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus! Ratsastat tosi hyvin!!!! :)

    VastaaPoista