lauantai 12. tammikuuta 2013

Hieman infoa blogiin liittyen

Olen pohtinut tätä asiaa jo jonkin aikaa ihan hiljaa mielessäni ja nyt ajattelin olevan aika hyvä rakonen sille julkaistavaksi. Blogi jää ainakin vähäksi aikaa tauolle. Tauon pituudesta en osaa sanoa, se voi olla  muutamasta päivästä viikkoihin. Kuka sen tietää? Nyt varmaan monella lyö tyhjää, miksi? Varmaan painavin syy on se, että itseäni ei vaan innosta aina pakon edessä vaan kirjoittaa tänne, koska sillon tekstistä tulee niin tympeää luettavaa, että ihan itku tulee silmään. Toinen painava syy on tämä vuodenaika. On tosi vaikea saada kuvaajaa tallille mukaan jolloin saan tosi harvoin mitään kuvamateriaalia, jolloin ei huvita kirjoitella ihan kuvattomia postauksia / postauksia, jotka on täynnä joitain vanhoja kuvia. Sitten vielä näihin kun lisätään teidän lukijoiden minimaalinen aktiivisuus, ei bloggausintoa ole jäljellä enää tippaakaan.

Mutta ei hätää, en aio poistua ihan kokonaan, pidän vaan ihan itseni vuoksi tällaisen "loman" bloggaamisesta. Haluan keskittyä nyt hetken ihan vaan koulun käymiseen, hevosiin, ystäviin, perheeseeni sekä autokoulun suorittamiseen. Näihin jää minulla nykyisin todella vähän aikaa, ja siitäkin vähästä osa pitäisi käyttää blogiin. Nyt kuitenkin saan keksittyä ihan vaan elämääni pienen hetken, mutta kunhan tästä ajasta selvitään, lupaan olla ahkerampi, mielenkiintoisempi ja kaikinpuolin parempi bloggaaja! Näihin kuviin ja tunnelmiin, Aino kiittää hetkeksi! :)


19 kommenttia

  1. hyvä päätös=) palaat kun siltä tuntuu!

    VastaaPoista
  2. Itsekin olen vastaavaa vähän pohtinut, tekee varmaan hyvää ! Sitten tauon jälkeen on varmasti taas intoa kirjoitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varmasti on oikein mukava hetken kuluttua taas jatkaa postailua :)

      Poista
  3. Toivotaan että jatkuu taas pian :)

    VastaaPoista
  4. Aivan sama homma, kuvaajaa kun on muutenkin mihinaikaan vuodesta tahansa vaikea saada niin entä sitten talvella.. mietinnässä omankin blogin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaajia on niin vähän ja harmi kun ei voi oikein itseäänkään kuvata!

      Poista
  5. Älä ota paineita siitä mitä ja miten usein julkaiset blogissa. Kirjoitat sillon kun siltä tuntuu. Kuvat on kivojaja tärkeitä sillon kun ne sopii juttuun. Ei mikään must. Minä luen blogeja jonka kirjoitustyyli on mukava ja joissa kerrotaan ihan normi elämästä. Niinkuin tämä sinun. En odota että sulla ois kuvaaja, en odota että sulle sattuis ja tapahtuis koko ajan enkä odota että sä julkaiset uuden pulitzerin arvoisen reportaasin joka päivä! Pidä vähän taukoa ja palaa kirjoittamisen pariin kun siltä tuntuu. Toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin :) Niin ja muista että kirjoitat blogia myös itseäsi varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivasta kommentista! Tauon halusin juuri siksi pitää, jotta olisi taas mukava tulla kirjoittelemaan ihan tavallisen normaaleja kuulumisia, ja en usko että kauaa tätä lomaa pidän. Kiva kuulla että pidät blogista :)

      Poista
  6. Käytkö kimmon tallin maneesissa? Mietin vaan tota kuvaajan puutetta.. :D ihana tuo kuva!

    VastaaPoista
  7. Minä voin mielellään tulla kuvaamaan esim. viikonloppusin, jos kyydit järjestyy ja kuvaajaksi kelpuutat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olis kyllä kiva! Kyydit varmasti kyllä hoituu, ainakin sitten kun saan ajokortin (toivottavasti) ens kuun alkuun mennessä :)

      Poista
  8. Tämä oli hyvä päätös :) hieno kuva ;)

    VastaaPoista
  9. Onko nuo sun ratsastushousut Hööksin Voguet? : ))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ööö, Hööksiltä ne on kyllä ostettu mutta mallista en oo varma :D sellaset farkkuhousuthan noi on. :)

      Poista