Lara on jälleen ystävystynyt Veeran kanssa ja ne osaavat jo nauttia toistensa seurasta. Oon kuluneen viikon aikana käynyt useammankin kerran aamusella kattomassa mitä hepat laitumella puuhaa ja siellä ne onnellisena ovat syöneet ruohoa vieretysten. Eilen Veera oli lähtenyt vähän aiemmin töihin ja Larppi olisi halunnut ehdottomasti lähteä Veeran mukaan. Kun Veera oli sitten mennyt työnteon jälkeen talliin, oli Lara jo karsinassa ja alkanut hörisemään kauheasti Veeralle. Ihan hölmöjä tammoja..
Tänä aamuna lähdin jo heti ylösnoustuani käymään laitumella kameran kanssa, koska ulkona oli tosi magee sumu! Laitumella oli kyllä sumuista, mutta ei ihan sitä mitä hain.. Muutaman hauskan kuvan kuitenkin sain otettua, ja molempien kanssa vietettiin pienet rapsutteluhetket.
Eilen kävin taas ratsastamassa itse ja oli niin kivaa. Haluisin päästä ratsastamaan nyt tosi paljon ja joka päivä! Jalka oli eilen kyllä aika kipeä, joten tehtiin aika kevyt sileentreeni. Heppa toimi hyvin ja oli kuulolla, joskin vauhtia meinasi hetkittäin olla vähän liikaa.. Se kuitenkin liikkui hyvin ja virtaa riitti :) Nyt se saakin liikkua kunnolla tämän viikon, tänään se taas pääsee estevalmennukseen, huomenna maastoillaan ja sunnuntaina taas on vuokraajan ratsastuspäivä.
Oon niin tosi onnellinen tästä tilanteesta, kun heppa on niin onnellisen oloinen! Se viihtyy niin hyvin tällä tallilla ja on oikeasti hyvällä tuulella koko ajan. Se saa olla isolla laitumella koko päivän kaverin kanssa ja tallissa on sen verran rauhallista ja samanlaiset rutiinit joka päivä, että se saa huilata omassa karsinassaan rauhassa. Sitä ruokitaan joka päivä samaan aikaan, sille laitetaan loimi huonolla kelillä ulos ja voin luottaa siihen, että se tulee hoidettua joka päivä, vaikka en itse tallilla edes kävisikään.
Kaikki siis on sujunut aika kivasti. Mun haava alkaa vihdoin olemaan jo melkein ummessa ja ensi viikolla alkaakin fyssarin käynnit. Parin viikon päästä jatkankin töitä normaalisti työpaikalla muutaman viikon ajan ja sitten taidan jäädä kesälomalle ♥ Ihania reissusuunnitelmia on luvassa ja vaikka ei kesäkelejä kannata täällä Suomessa odottaakaan, lähdetään sitä lämpöä ettimään ihan muualta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti