torstai 24. heinäkuuta 2014

Maanantain peltotreenailut

Palaillaanpa pari päivää taaksepäin maanantaihin, jolloin talleilut suoritettiin Roosan sekä Emmin kanssa. Käytiin ensin aiemmin päivällä Roosan kanssa ratsastamassa Hannu ja Hanskeilun jälkeen napattiin Emppa kyytiin ja ajeltiin tallille. 

Tallilla mä aloittelin siivoomalla ponin karsinan, sillä aikaa kun Roosa laitteli Kallea valmiiksi. Kokeiltiin sunnuntaina Elinan kanssa yhdessä kaikki kolme uutta satulaa Elinan ja Kallen yhteisten estehyppelöiden jälkeen ja ikäväkseni jouduttiin toteamaan tuo Kingstonin penkki vähän liian kapeaksi, kun sään molemmille puolille jää ihan himpun liian vähän tilaa :( Onneksi kuitenkin tuo Mustangin koulusatula vaikutti aika passelilta, mutta se vaatii vähän fiksausta sekä uudet toppaukset. Kuitenkin, nyt siis otettiin treenin ajaksi tuo mustang selkään ja paineltiin pellolle. Tarkotus oli treenailla kentällä, mutta koska se pölisee aivan hullusti jätettiin suosiolla se välistä. 


Roosa ja Emmi ajelivat autolla edeltä ja me ravailtiin Kallen kanssa perästä. Pellolle päästessä otettiin alkuverkoiksi ravailua ja laukkailua reippaaseen tahtiin pellon päästä päähän ja oli tosi kiva huomata, miten hyvillä fiiliksillä Kalle oli menossa itse! Se oli koko ajan korvat tötteröllä ja näytti tykkäävän ihan tosissaan kun pääsi pitkästä aikaa vähän isommalle alueelle hölkkäämään. 


Alkuverryttelyiden jälkeen alettiin sitten hommiin ja tein muutaman pätkän suoraa laukkatyöskentelyä ja siirryin ympyrälle hetkeksi ravailemaan. Kalle tuntui tosi kivalta ratsastaa ja jopa oikeallekin se tuntui yllättävän hyvältä. Tehtiin vähän siirtymisiä sekä temmonmuutoksia, sekä käveltiin melko usein. Kävelyä ensinnäkin siksi, että oli ihan tukahduttavan kuumaa ja Kallen piti saada huilattua sekä toisekseen siksi, ettei mulla ollut jalkkareita ollenkaan ja olin ihan kuollut pitkien ravipätkien jälkeen kun aurinko paahtoi niin kuumasti. 


Lopuksi laukkailtiin vielä muutamat pätkät suoralla sekä päästin (vai pakotin..?) Roosan kyytiin ravailemaan loppuravit. Taino, ehkä kävelemään loppukäynnit kun ravaamisesta ei meinannut tulla mitään.. :D Ravissa Kalle liikkuu sen verran isosti, että Roosalla oli hieman ongelmia istua siellä ilman jalkkareita, joten muutaman rennon, onnistuneen ravipätkän jälkeen vaihdettiin mut takaisin kyytiin ja lähdettiin takaisin tallille. 


Tallilla Kalevi pääsikin pesun jälkeen karsinaan iltaruuille ja napattiin sitten muutkin hepat sisälle. Tiistaina vuorossa oli maastolenkki sekä eilen käytiin tekemässä estereeniä isolla kentällä. Oltiin vähän erilaisemmalla kokoonpanolla liikenteessä, nimittäin en ollutkaan minä joka hyppäili vaan Elina kiipesi Kallen kyytiin hyppäilyjen merkeissä. Tästä sitten lisää videoiden kera seuraavassa postauksessa! :)


11 kommenttia

  1. Kiva postaus ja meette hyvin!:)

    VastaaPoista
  2. hienosti näytti kalle menevän! huomasin et sulla on samanlaiset ratsastshousut kuin mulla, onko sun mielestä ollut hyvät? ite oon tykänny näistä tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! Ja joo, oon kyllä tykänny! Ne on olleet yllättävän kestävätkin, varmaan pari-kolme vuotta ollut mulla jo käytössä ja silti kestäneet hyvin ehjinä :)

      Poista
  3. Ootko huomannut, että Kalle kulkee noissa ravikuvissa tosi jännittyneesti, lyhyellä kaulalla ja selkä alhaalla? Ratsastatko hevosta tietoisesti noin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vain näyttää kuvassa siltä kun hevonen on jäntevä ja polkee pitkällä voimakkaalla jalennokkaalla askeleella. Kallen noissa kuvissa kantaa itsensä oikeastaan paremmin kuin monikaan nuin vähän aikaa oikein ratsutettu kulkisi eli eiköhän sitä tietoisesti ole tuolla tavalla ratsastettu ja näyttää todellakin toimivan :)

      Poista
    2. Ei Kalle kovin jännittyneesti liiku noissa, se oli enemmänkin innokas ja reipas, minkä vuoksi liikkui noin jäntevästi. Enkä sanoisi että se liikkuu selkä alhaalla, mutta kyllä se osaa pyöreämminkin liikkua sekä tuohon lyhyeen kaulaan vielä, että jos oot seurannut meidän menoa aiemminkin, oisit varmaan tietoinen tuosta lyhyellä kaulalla kulkemisesta :)

      Ja toinen anonyymi, thanks!

      Poista
  4. Näin sut lintsillä eilen ja oli kyllä yllätys nähdä sut just Helsingissä kun kuitenkin asun melkeen naapuri kaupungissa eikä ennen ole nähnyt. Ja eniten yllätti että edes tunnistin kun niin nopeesti juoksit ohi Kingistä lähtiessä. Oot vielä pitemmän oloinen kuin blogin kautta saa vaikutelman ja mielettömän tuuheat hiukset :D ensin mietin, että ehkä vain kuvittelin mutta ei sinun hampaita voi sekoittaa kenekään muunxd ja instassapa olikin sit kuva.
    Tulee vähän tyhmä olo 17 vuotiaana innostua bloggaajan näkemisestä, melkein ko julkkis oisit:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahahhaa!!! :D Voi ei, oon varmaan ollu ihan töhönnäkönen ku olin ihan shokissa sen Kingin jälkee.. :D Ja juu, oonhan mä aika pitkä ja tukka varmaa oli erikoisen hyvännäkönen myös ku viiletin varmaa tuhatta ja sataa siellä.. Jep, nää mun hampaat on kyl hyvä "tuntomerkki" XD

      Poista
  5. Valuiko sulla saappaat vai miksi ne näyttävät noin oudoilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on liian lyhyet ja siks tonnäköset mun jalassa :)

      Poista