lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kivaa harrastamista

Loma lähenee loppuaan ja jäljellä olisi huomiset koulukisat Kimmolla ja maanantaina karsinan pesu-urakka. Ihan uskomatonta miten nopeasti aika on mennyt ja kaksi viikkoa kulunut ihan hujauksessa. Ollaan treenattu hevosten kanssa ahkerasti, paitsi Larppa on onnellisesti saanut lomailla nyt ihan kunnolla. 

Tänään ratsastin ensin Venlan Kimmolla valmiiden kouluaitojen sisällä nähdäkseni miten heppa reagoi valkeisiin aitoihin maassa. Ihana Venla on oikeasti yksi maailman fiksuimmista elukoista ja oli ihan kuin ei mitään ihmeellistä olisikaan, vaikka se ei ole koskaan tainnut kouluaitoja nähdäkään. Tehtiin tunnin treeni ja treenattiin huomista HeA:n rataa. Venla oli kiva, kuten aina, suoritti hyvin ja ratsastaminen oli oikeasti mukavaa. 


Venlan reenin jälkeen nousin ekan kerran kahteen viikkoon oman hevoseni selkään. Päätin antaa Laralle ihan kunnon loman klinikan jälkeen ja kaksi viikkoa otettiin vaan käyntiä ja sitten ravailtiin viikonlopun yli ja sitten viikon tamma oli vaan laitumella ja liikkui omaan tahtiinsa ja tällä viikolla äiti on ratsastanut sen kahdesti ja kerran käytiin Annen kanssa maastoilemassa. Nyt sitten tänään vihdoin pääsin itse ratsastamaan ja olin kyllä ihan ♥♥


Käytiin ensin kävelemässä maastossa heppasen kanssa ja sitten otettiin hetki ravia kentällä. Tallikaverini oli sopivasti samaan aikaan tallilla ja hän ystävällisesti vilkaisi miltä hepan liike näyttää ravissa. Ekat raviaskeleet tuntuivat jäykiltä mutta hetken ravattua alkoi liike tuntumaan normaalilta ja hyvältä selkään. Samaa sanoi kaverini, että liike näyttää puhtaalta vaikkakin takaosa on aika jäykkä. No on varmasti kun ollaan niin kauan jo jouduttu lomailemaan.. 


Kentällä en viitsinyt pyöriä kauaa vaan lähdettii maastoilemaan auringonpaisteeseen. Käytiin vähän ravaamassa ja kävelemässä metsäpoluilla. Oli aivan ihanaa olla taas Larpan kyydissä ja nauttia ajasta sen kanssa vaan kahdestaan. Voi miten mulla olikaan ollut ikävä sen kyytiin, nyt jos kaikki sujuu hyvin niin päästään taas asteittain palailemaan jollain tapaa treeniin - vielä en tiedä että missä määrin ja millä tavoitteilla. 

Äiti ja Larppa treenasivat tosi hienosti maanantaina ♥

Ensi viikolla alkaa elämä palailemaan normaaliin rytmiin ja jatkan normaalisti Wiivin kanssa treenailua, joskus Venlaa ja tietty Larpan kanssa aletaan tekemään hommia päivittäin. Työt alkaa tiistaina ja viimeistä lomaviikkoa odotan alkavaksi heinäkuun lopussa. Pääsykokeiden tuloksia pitää jännittää vielä pari viikkoa ja sitten alkaa miettiä jatketaanko vielä vuosi näin vai miten mahdollinen koulun aloittaminen hankaloittaa harrastamista. Siitä en aio ottaa stressiä yhtään ennen kuin tiedän mitä tuleman pitää.

3 kommenttia

  1. Missä tää sun hevonen asuu? Aika puskista kyselen, mutta itselläni olisi tarve edulliselle tallipaikalle... 😅 Joten et sattuisi tietämään Varkaudesta jotain pikkutalleja, johon mahtuisi pieni friisiläinen asumaan, ja joissa ainakin osan vuokraa voisi kustantaa tallitöillä? Itse olen Heinävedeltä kotoisin, ja viimeiset vuodet viettänyt Ypäjällä, niin en tunne Varkauden hevosihmisiä oikeastaan yhtään, siksi ahdistelen tuntemattomia. 😅 Kiitos ja anteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me asutaan Kuvansissa semmosella viiden hepan pikkutallilla mut meillä on kyllä talli täynnä :/ täällä on aika paljon pulaa näistä pienemmistä paikoista enkä valitettavasti tiiä kyllä missä mahtais olla tilaa.. Toivottavasti löydätte teille sopivan paikan! :)

      Poista
    2. Okei, eipä tuo mitään. Jatkan selvittelyä! :) Kiitos!

      Poista