When I see you again

Mun voimat on totaalisen finaalissa ja se ei varmaan monia yllätä. Sen takia jouduin tekemään päätöksiä blogin suhteen väliaikaisesti, kun muuten tuntuu etten vaan yksinkertaisesti jaksa. Nää muutokset ei oo pysyviä, muutoksen tuulia tulee taas kun mun elämä alkaa helpottamaan ja pystyn ajattelemaan ja käsittelemään asioita omalla päälläni ja tunteillani. 

Harmittaa sanoa tämä, mutta muuta en enää tässä vaiheessa voi kuin jättää blogi muutaman viikon mittaiselle tauolle. Mun pitää saada omaa aikaa ja pohtia tulevaisuutta sekä menneisyyttä ja nyt on tullut ilmi etten saa tehdä sitä rauhassa jos olen velvollinen päivittämään blogiin mun asioista. Osa ihmisistä vaikuttaa vaan niin uteliailta, eivätkä ollenkaan ajattele miltä musta tuntuu, enkä mä jaksa sitä.

Tässä samassa syssyssä lähti anonyymien kommentointioikeus. En halua saada mitään kommentteja liittyen siihen, että oon murhaaja , että olen tappanut Kallen tai että haen vaan huomiota julkaisemalla tiettyjä kommentteja. Jos sellaista mulle halutaan sanoa, tulkaa sanomaan se suoraan päin naamaa, mutta anonyymeiltä mä en tuollaista kuuntele. Koskaan ennen mulla ei oo ollut ongelmaa näiden anonyymikommentointien suhteen, mutta tässä kohti meni mun raja ja tulos on tämä.

Älkää kuitenkaan hätäilkö, lupaan palata astialle, ehkä jopa uusien heppakuulumisten kanssa, muutamien viikkojen kuluessa. (Poikkeuksena ensi viikolla julkaisuun tuleva postaus Tampereen heppamessuilta, jonne pääsen huomenna tuulettamaan päätäni.) Bloggaaminen on mulle eräänlainen henkireikä enkä halua lopettaa sitä kokonaan, mutta nyt on vaan olosuhteiden pakosta tehtävä tämä päätös. Toivottavasti ymmärrätte päätökseni ja jaksatte roikkua mukana hetken hiljaisuuden yli. Mun pitää saada nyt vaan selvitettyä mun ajatuksia, koittaa ymmärtää nää kaikki hullut tapahtumat ja jaksaa jatkaa eteenpäin. 

Voi kunpa olisit täällä mun kanssa. Mä niin tarviin sua.