Tyhjää

En oo oikein osannut kirjottaa mitään. En oo jaksanut, halunnut enkä viitsinyt. Kommentteihinkaan en oo jaksanut vastata, niitä tuli ihan uskomaton määrä ja haluan kiittää teitä kaikkia voimahaleista ja osanotoista <3 Nyt avasin bloggerin ekaa kertaa viikkoon. Ihan vaan kertoakseni, että blogi tulee ainakin joissain määrin pysymään pystyssä, tosin hiljaisena jonkin aikaa. Mä tarviin vielä ihan omaa aikaa, aikaa parantumiseen ja oman pääni kasaamiseen. 

Kulunut viikko on ollut aivan uskomattoman raskas ja vaikea, mikään ei tunnu miltään ja olo on ihan tyhjä ja turta. Ajatukset karkailee, keskittyminen on vaikeaa ja pahinta kaikessa on se, etten mä vieläkään ymmärrä mitä ihmettä on tapahtunut. 

En vaan pysty sisäistämään ajatusta, ettei mun rakkain ole enää mun luonani ja että joudun jatkamaan tästä matkaa yksin, Kalle kulkee mukanani vain ajatuksissani ja sydämessäni. Ikävä tuntuu niin raastavalta, että uskon mun sydämen karkaavan kohta sinne missä Kalle on. Mä niin haluaisin katsoa ruunan silmiin kun meen aamutalliin, kuulla sen ihanaakin kauniimman hörinän kun kävelen sen luokse tarhaan ja nähdä sen elämänilon, mitä Kallella oli. Sattuu niin hirveästi, kun tajuan ettei se oo enää ikinä mahdollista. 

Viime päivinä on tapahtunut paljon, mutta vähän. Aloitin tiistaina työt uudessa työpaikassa ja oon saanut tosi paljon uutta ajateltavaa siellä. Töiden jälkee on kuitenkin ihan järkyttävän huono olo, kun ei tiedä mitä sitä sitten tekisi. Kalle haudattiin heti maanantaina meidän lempimetsäpolkujen äärelle tallin metsään ja olen käynyt moikkaamassa ruunaa siellä joka päivä. Vaikka tallilla muuten kaikki onkin ihan ennallaan - tavarat paikallaan, Kallen karsina entisellään, ruuat kuten ennenkin - on kaikki muuttunut. Ruuna ei enää tuu iloisesti tarhan portilla vastaan eikä kolistele malttamattomasti karsinassa odottaen ruokia. Mutta silti Kalle on siellä, mä tunnen sen todella vahvasti joka päivä. Mä tunnen sen läsnäolon ihan kuin ennenkin, enää en vain näe mitään. 

Mun on niin vaikea kirjoittaa, kun tuntuu että ajatukset vaan kasaantuu toistensa päälle enkä saa tekstiä ulos puoliakaan mitä päässä liikkuu. Itkettää ja turhauttaa. Haluaisin vaan painaa pään Kallen leveelle läsille, halata sitä tiukasti ja kertoa miten paljon mä sitä rakastan ja ikävöin.

Suurinosa teistäkin on varmaan edelleen ihan kysymysmerkkinä, että mitä on tapahtunut. Siitä oon saanut lukea keskusteluita ja arvailuja, mutta en jaksa vielä edes korjata noita virheellisiä arvauksia. Ne ihmiset jotka tietää mitä tapahtui, ne myös tietävät ja mä toivon että heillä on yhtään järkeä päässä ja kunnioitusta mua kohtaan ja pitävät asiat omana tietonaan. Muuten ht.nettiläiset saavat jatkaa arvailujaan ja spekulaatioitaan tapahtumista. Mä kerron asiasta kyllä jos näen sen tarpeelliseksi. Toivottavasti tämä tieto riittää teille, että Kalle on poissa eikä sitä mikään voima enää tuo mun luokse takaisin.