perjantai 10. huhtikuuta 2015

Tyhjää

En oo oikein osannut kirjottaa mitään. En oo jaksanut, halunnut enkä viitsinyt. Kommentteihinkaan en oo jaksanut vastata, niitä tuli ihan uskomaton määrä ja haluan kiittää teitä kaikkia voimahaleista ja osanotoista <3 Nyt avasin bloggerin ekaa kertaa viikkoon. Ihan vaan kertoakseni, että blogi tulee ainakin joissain määrin pysymään pystyssä, tosin hiljaisena jonkin aikaa. Mä tarviin vielä ihan omaa aikaa, aikaa parantumiseen ja oman pääni kasaamiseen. 

Kulunut viikko on ollut aivan uskomattoman raskas ja vaikea, mikään ei tunnu miltään ja olo on ihan tyhjä ja turta. Ajatukset karkailee, keskittyminen on vaikeaa ja pahinta kaikessa on se, etten mä vieläkään ymmärrä mitä ihmettä on tapahtunut. 

En vaan pysty sisäistämään ajatusta, ettei mun rakkain ole enää mun luonani ja että joudun jatkamaan tästä matkaa yksin, Kalle kulkee mukanani vain ajatuksissani ja sydämessäni. Ikävä tuntuu niin raastavalta, että uskon mun sydämen karkaavan kohta sinne missä Kalle on. Mä niin haluaisin katsoa ruunan silmiin kun meen aamutalliin, kuulla sen ihanaakin kauniimman hörinän kun kävelen sen luokse tarhaan ja nähdä sen elämänilon, mitä Kallella oli. Sattuu niin hirveästi, kun tajuan ettei se oo enää ikinä mahdollista. 

Viime päivinä on tapahtunut paljon, mutta vähän. Aloitin tiistaina työt uudessa työpaikassa ja oon saanut tosi paljon uutta ajateltavaa siellä. Töiden jälkee on kuitenkin ihan järkyttävän huono olo, kun ei tiedä mitä sitä sitten tekisi. Kalle haudattiin heti maanantaina meidän lempimetsäpolkujen äärelle tallin metsään ja olen käynyt moikkaamassa ruunaa siellä joka päivä. Vaikka tallilla muuten kaikki onkin ihan ennallaan - tavarat paikallaan, Kallen karsina entisellään, ruuat kuten ennenkin - on kaikki muuttunut. Ruuna ei enää tuu iloisesti tarhan portilla vastaan eikä kolistele malttamattomasti karsinassa odottaen ruokia. Mutta silti Kalle on siellä, mä tunnen sen todella vahvasti joka päivä. Mä tunnen sen läsnäolon ihan kuin ennenkin, enää en vain näe mitään. 

Mun on niin vaikea kirjoittaa, kun tuntuu että ajatukset vaan kasaantuu toistensa päälle enkä saa tekstiä ulos puoliakaan mitä päässä liikkuu. Itkettää ja turhauttaa. Haluaisin vaan painaa pään Kallen leveelle läsille, halata sitä tiukasti ja kertoa miten paljon mä sitä rakastan ja ikävöin.

Suurinosa teistäkin on varmaan edelleen ihan kysymysmerkkinä, että mitä on tapahtunut. Siitä oon saanut lukea keskusteluita ja arvailuja, mutta en jaksa vielä edes korjata noita virheellisiä arvauksia. Ne ihmiset jotka tietää mitä tapahtui, ne myös tietävät ja mä toivon että heillä on yhtään järkeä päässä ja kunnioitusta mua kohtaan ja pitävät asiat omana tietonaan. Muuten ht.nettiläiset saavat jatkaa arvailujaan ja spekulaatioitaan tapahtumista. Mä kerron asiasta kyllä jos näen sen tarpeelliseksi. Toivottavasti tämä tieto riittää teille, että Kalle on poissa eikä sitä mikään voima enää tuo mun luokse takaisin. 


32 kommenttia

  1. Voi miten raastavan surullinen postaus :'( mä tiedän mitä käyt läpi, ja tiedän miten mahdottomalta sieltä tuntuu nousta. Edelleen, mulle saa jutella jos siltä tuntuu <3

    On niin kauhean paha mieli sun puolesta, teidän tarina päättyi niin aikaisin :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Anniina, susta on ollut jo valtavasti apua.

      Poista
  2. Todella kauniisti kirjoitettu. Suuri osanotto suruusi <3 minun rakas ponini lopetettiin lokakuussa,puoli vuotta sitten,ikävä edelleen suuri. Se vaatii aikaa. Onneksi on kauniit muistot <3voimia!

    VastaaPoista
  3. Suuri osanotto suruusi! <3 tiedän kuinka pahalta susta tuntuu sillä menetin kolme vuotta sitten kaksi itselleni tärkeää kaviokasta ihan peräkkäin. Vaikka en usein näitä nähnytkään niiden asuessa tunnin ajomatkan päästä vaarillani, satutti niiden pois meno. Onneksi hyvät muistot jää ja niitä ei voi kukaan pyyhkiä pois! <3 tsemppiä Aino!

    VastaaPoista
  4. Nyt tuli itku. :'( Oon niin pahoillani sun puolesta, enkä voi ees kuvitella kuinka kamalalta susta tuntuu. Voimia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, tätä tunnetta ei voi mitenkään pukea sanoiksi tai edes puoliksi arvata ennen kun osuu omale kohdalle. Kiitos <3

      Poista
  5. Taas tuli ihan itsellekkin kyyneleet silmiin, hirveän surullinen mutta jotenkin kaunis postaus taas. Nämä pistää aina miettimään miten raskasta olisi jos omalle kohdalle sattuisi, tai kun sattuu... Olen onneksi vasta yhden rakkaan hevosen joutunut päästämään taivaslaitumille pari vuotta sitten ja vieläkään en pysty edes kunnolla siitä ääneen puhumaan, noin vuosi meni siihen että pääsin jotenkin yli.

    Mutta sitten kun siitä pääsee yli ja sisäistää sen että se rakas ystävä on tuolla jossain aina sun mukana ja suojelee sua sieltä niin sitä muisteleekin vaan hymyllä vaikka miten tuntuisi nyt kaukaiselta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Siellä se Kalle on mun omana pienenä suojelusenkelinä.

      Poista
  6. En jotenkin oo osannut sisäistää tätä asiaa, vasta nyt tän postauksen luettuani oikeasti edes älysin, ettei Kalle enää ole täällä :( Hirveästi voimia sulle, toivottavasti silti jatkat heppailua ja blogin pitämistä niinkuin ennenkin, vaikka toipuminen toki vie aikansa. Oot ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei kiitos <3 Tuli ihan kyyneleet silmään kun kirjotit niin kauniisti.

      Ei tätä vielä osaa mitenkään uskoa todeksi, vaikka kuinka yrittää. Se vie aikansa. Bloggaaminen tulee tauon jälkeen jatkumaan kyllä ja eiköhän heppailukin palaa ajan kanssa kuvioihin. Suunnitelmia on jo, vaikka yhtään en tällä hetkellä edes jaksaisi ajatella.

      Poista
  7. https://www.youtube.com/watch?v=QpKeSLlsq38 Voimia Aino <3

    VastaaPoista
  8. Voi ei, ihan hirveesti voimia sulle<3 Pahinta on se tyhjyys, kun tuntee toisen läsnäolon mutta ei voi koskettaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja kun ei mieli pysty ymmärtämään että miksi. Tyhjyys on kaikista pahin tunne, kun tuntuu ettei tunne mitään. Kiitos <3

      Poista
  9. Sulla on varmasti paljon mietittävää ja vaikeeta nyt, joten älä ainakaan ota stressiä tästä blogista, vaan postaa vasta sitten kun oot valmis :) Koita pärjäillä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En otakaan, ja siksi tulikin päätös tauosta.Kiitos, kyllä mä jotenkin jossain vaiheessa.

      Poista
  10. Hevosenomistajan suurin koettelemus on nimenomaan se, kun tulee se viimeinen päivä. Yleensä se tulee vielä silloin, kun osaa vähiten sitä odottaa. En minä koskaan omalla kohdallani osannut odottaa juuri tuota hetkeä. Ensimmäinen oma hevonen lähti niin nopeasti, edellisenä päivänä se oli oma ihana itsensä, seuraavana aamuna katsoin, kun maa tippui päälle. Toisen oman kohdalla takaraivossa oli tieto, että jonain päivänä lähtö on. Se päivä tuli kuitenkin niin nopeasti, ei täällä kipujen kanssa elää voi. Minulla kesti toisen jälkeen puoli vuotta ymmärtää asioita ja vasta silloin kirjoitin omatkin ajatukseni ylös. En kokenut olevani aiemmin siihen valmis.

    Muistot ovat todella arvokkaita ja siksi pitäisi olla iloinen siitä, kun on saanut ne aikaiseksi jonkun tärkeän kanssa. Ei itketä siksi, että yhteinen aika on ohi vaan iloitaan niistä yhteisistä hetkistä, tunteista, onnistumisista ja epäonnistuneista hetkistä - mitkä ovat olleet. Niitä osaa luopumisen jälkeen arvostaa mahdottoman paljon. Saat muistaa aina miltä Kallen karva tuntui tai kuinka se hörisi tallissa. Ne ovat muistoja, joista kannattaa pitää kiinni!

    Vaikka kaikki tuntuu varmasti todella vaikealta ja mahdottomalta, jostain aina saa kerettyä voimia ja kaikista vahvimmat nousevat aina takaisin ylös. Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos noista sanoista, paljon mietittävää. Niin se tuntuu ihan hullulta kun kaikki kävi niin nopeasti, ettei siinä tilanteessa enää pää toiminut kun mihinkään ei ollut valmistautunut. Mutta nyt oli Kallen aika mennä ja mä joudun jatkamaan tästä yksin.

      Kyllä tää tästä ajan kanssa. Kun miettii aikansa ja ajattelee näitä asioita, kaikki muuttuu niin loogiseksi ja järkeväksi. Osaan olla jo ihan varma siitä, että Kallen ja mun yhteinen taival oli suunniteltu menevän just näin.

      Poista
  11. Kallen kuolema oli ilmeisesti sun oma syy. Minkäs sille voi, kun ostetaan kokemattomille hevonen ja sitten se tappaa sen! Murhaaja sanon minä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt sulla on varmaan hyvä olo? Onneksi minä, Kallen lopettanut eläinlääkäri ja kaikki mun läheiset ihmiset tietää tasan tarkalleen mitä tapahtui. Ja se ei sinulle kuulu etkä sinä saa sitä asiaa muutettua.

      Poista
    2. Miten joku ihminen voi olla noin sydämetön kuin tuo eka ano... Eikö sulla ole mitään kunnioitusta toisia kohtaan?! Jos joillekin ihmisille toivoo pahaa niin juuri tuommoisille ihmisille...

      Poista
    3. Mä en tajua, että ton uskomattoman törkeän kommentin jättäjä on muka täysin yhteiskuntakelpoinen yksilö... Jonkunlaiseen hoitoon ja lääkitykselle tuntuis olevan tarvetta, vaan ei taida sekään tässä enää auttaa...

      Oman hevosen tapaturmaisesti menettäneenä ymmärrän miltä susta tuntuu (tiedän myös, ettei tolla lauseella juurikaan väliä ole, ei se auta), enkä voi edes kuvitella miltä tuntuu kun saa tollasia kommenteja lukea kun fiilis on mikä on. Noi joutuu vaan yrittää sivuuttamaan (ellei ilmotusta halua tehdä), eikä tollasen kirjottajaa kai voi kuin sääliä, vaikkei sellaiset sitäkään ansaitsisi..

      Kauheesti voimia sulle, koita jaksaa vaikkei helppoa olekaan.

      Poista
    4. Tollasesta kommentista vois tehdä jo rikosilmoituksen.. Voimia Aino!

      Poista
    5. Ohhoh, mitä tekstiä anonyymiltä.. Itse jo henk.koht ottaisin selville, että kuka tuon tekstin takana on. Onnettomuuksia sattuu aina ja sille ei kukaan mitään voi.

      Poista
    6. Mä oon henkisesti niin poikki, että kuten anonyymi3 sanoi, ei tolla oo mitään väliä. En jaksa välittää ihmisen pahanpuhumisesta enkä tämmösistä kommenteista, ei ne tunnu miltään niitten tunteiden jälkeen mitä oon tällä viikolla joutunut käymään läpi.

      Kiitos kauheesti teille, jokainen kommentti on mulle tärkeä ja jokaista kunnioitan ihan todella.

      Poista
  12. En todellakaan tarkoita loukata, mutta miksi Kallen lähdön syy on niin suuri salaisuus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kukaan ole väittänyt missään että se olisi salaisuus, eihän? Se on yksinkertaisesti sellanen juttu, mitä mun ei tarvitse julkisesti puida jos en halua, tai tässä tapauksessa jaksa. Se ei kuulu kenellekään eikä ihmiset tee sillä tiedolla mitään.

      Poista
  13. Surullisen kaunis postaus, koita jaksaa♥

    VastaaPoista