torstai 30. lokakuuta 2014

Puhelinkuvia vol. 2

Tein joskus elokuun puolella edellisen kerran puhelimentyjennystä, jolloin päätin jakaa kuvat kahteen eri postaukseen. Nyt mulla olikin hyvää aikaa tehdä tää toinen osa, jossa siis kuvia heinä-lokakuu väliseltä ajalta, joten päästään vähän fiilistelemään kesääkin! Jos joku haluu kattella nuo edellisen osan kuvat, pääsee siihen postaukseen tästä linkistä.

1. Aste oli esiintymässä täällä Varkaudessa joillain nuorisoseuran tms järjestämällä festarilla ja tottakai me truufanit oltiin Roosan kanssa kattomassa! 2. Ja siitä seuraavana päivänä olikin kaaauan odotettu Cheekin stadionkeikka! 3. Bellaponin kanssa päiväkävelyllä. 4. Kuten varmaan osa muistaakin, niin mä vietin koko kesäni katellen muumeja. Tulipa katottua kesän aikana kaikki 101 muumijaksoa :)

1. Tuntsareihin menossa! Oottelin Tähtihovissa kyytiä loppumatkalle ja kellohan oli tässä vaiheessa ehkä 9? 2. Aamutalli ja onnelliset poniset laitumella. 3. Kesällä tuli myös vietettyä paaaljon aikaa junassa ja mites muutenkaan junamatkat sujuisi kuin leffaa kattomalla?

1. Käytiin myös tosi ahkerasti uimassa kesän aikana, etenkin niillä hurjilla helteillä. Lähdin aina porukoitten mukaan ja kertaalleen käytiin tuolla laguunilla ja äiti sai kyllä aika hyvän kuvan meistä iskän kanssa. 2. Zipetin kanssa peltoilua. 3. Kallen kanssa joskus aamulla kaulanarulla kentällä pyörimässä. 4. Huhhuh, tää on heinäkuussa.. Mä oon niin helpottunut ettei oo tarvinnut tapella ton koppiinmenon kanssa nyt aikoihin!

1. Tyttöjen iltaa ja ihan suberhyvät drinkit!! 2. Helleaikoina mun eväät töissä näytti tältä. Mikään muu ei oikeen maistunut, joten vesi ja jäätelö sai kelvata. 3. Ponisen kanssa estereenien jälkeen loppukävelyä.

1. Happy birthday pony!! :3 Kallen täyttäessä 8 wee tein sille herkkumössöt. 2. Mielenkiintoinen keli oli ajella Opera Gameseihin.. 3. Roosan ollessa reissussa sain hoitaa Hannun liikuttelua viikon ajan, joten maastoilu kuului eräänä osana meidän reenejä. 4. Käytiin myös kärryttelemässä ukkelin kanssa :)

1. Auringonpaisteella oli ihana vaan mennä chillaamaan ponin kanssa laitumelle kamera mukana. 2. Maastoilua. 3. Eka reissu! Kumpikin ruunanrupsukka käyttäytyi vallan mainiosti koko reissun ajan ja kaikki sujui paremmin kun voitiin edes oottaa!

1. Olin yhdellä mainostoimistolla treenaamassa ikkunateippauksia ja sain tehä tollasen tekstin mun huoneen oveen. Laitoin siihen yläpuolelle porukoilta saadun kyltin ja alle valmistujaiskuvan ja siitä tuli mun mielestä tosi kiva! 2. Roosan kanssa hotellielämää Tampereella 8) 3. Byebye Finland, Hello France! 4. Elettiin tosi terveellisesti koko viikko, aina hallilta palattua hirveet mätöt kaupasta ja pitkälleen sängynpohjalle..

1. Porukoitten, pikkuveljen sekä kummieni kanssa vierailemassa Savonlinnassa. 2. Villakoiraselfieee 3. Koska kaikki muumijaksot oli katottu, olihan se pakko mennä kattomaan uusin muumileffakin? 4. Jälleen ponisen kanssa maastoilemassa, käyntilenkillä tosin. 

Huomenna me ollaankin menossa taas Kimmon estevalmennukseen. Kalle on ollut ihan jees tuntuinen tässä tän viikkoo, joten ootan kyllä ihan hyvillä mielin. Toivon kyllä kovasti ettei meno oo ihan niin villiä kuin viimeksi, mutta katsotaan mitä huominen tuo tullessaan!

tiistai 28. lokakuuta 2014

Viime viikosta (mm. HIHS, esteitä ja paljon kuvia!)

Viikko taukoa blogista ja on tuntunut oikeastaan ihan hyvältä. Ei vaan oo napannut, ei ollenkaan. Semmosta tää välillä on, mutta nyt ollaan taas täällä uudella innolla! Paljon on kuvia ja kuulumisia, ja jotta tehdään kaikki mahdollisimman helpoksi, päätin vähän palailla viime viikon kuulumisiin näin kuvien välityksellä. Arki rullaa samalla lailla kuin ennenkin ja mulla on kaikki aikalailla hyvällä mallilla elämässä just nyt. 


Mennään niinkin kauas kuin viime viikon tiistaihin, jolloin käytiin Kallen kanssa ottamassa puomitreeniä maneesilla. Poni oli ihan hyväntuntuinen eikä possuillut mun onnekseni ollenkaan. Saatiin tehtyä kevyt, mutta hyödyllinen treeni puomeilla ja kavaleteilla.


Roosa pääsi pitkästä aikaa ponin kyytiin ja ratsastikin kevyet loppuverkat sen kanssa. Meno näytti ihan hyvältä, Kallella tosin näytti virtaa riittävän ja Roosa sai keskittyä tosi paljon pelkkään hidastamiseen. Loppua kohden vaan parani ja laukassakin tuli tosi kelpopätkiä!


Keskiviikkona kaikkialla olikin ihan jäistä, kylmää ja liukasta. Kalle jäi loppuviikoksi melko kevyelle syystä että meillä on vielä kesätöppöset alla, maa ihan kova ja näinollen ei päästy treenailemaan kunnolla ollenkaan. 

 Otettiin sit keskiviikkona muutamat tarhakuvat ponin kanssa kun oli niin kiva auringonpaiste. Kalle oli ihan hassulla tuulella, hamuili koko ajan mun takkia ja halus välttämättä omia mun pipon itelleen..

 Oltiin sovittu Elinan kanssa treffit maneesilla, mutta mulla olikin tällä kertaa vähän eri ratsu alla! Otettiin nimittäin Zippe matkaan Bellan kaveriksi ja pääsinkin kunnolla ratsastamaan vähään aikaan. 

Tehtiin alkuun puomi- kavalettiharjotuksia, mutta niistä ei oo valitettavasti kuvia. Ne sujuivat kuitenkin oikein hyvin, kun itse muistin alkaa ratsastamaan oikeasti enkä vaan tapani mukaan matkustellut. Sain huomata miten helppoa lähestymiset olikaan kun kunnolla ratsastin ja olin hommassa mukana.


Puomien jälkeen meninkin sitten loppuajan sileetä ja Elina antoi mulle tehtäväksi harjotella vastalaukkaa. Mulle on tosi vaikeeta säilyttää oma tasapaino etenkin vastalaukoissa, joten tää oli ihan superhyödyllinen tehtävä. Z nimittäin tekee vastalaukat vaikka unissaan, mutta vaihtaa heti kun ratsastajan oma tasapaino yhtään horjahtaa toiseen suuntaan. 

Jouduin keskittymään ihan hurjasti, että sain vastalaukat sujumaan ja kestettiin oikeassa laukassa koko ajan. Huh, onneksi Elina tietää mitä mulla on ratsastajana heikkouksia ja laittaa mut harjottelemaa niitä, vieläpä osaavalla hevosella. Vastalaukkojen sujuessa Elina opetti mut tekemään vielä muutamia laukanvaihtoja uralla ja hetkenpäästä kun sain ideanpäästä kiinni, nekin sujuivat ihanasti! 

Loppuverkat mentiin laukassa reippaasti ja ravissa eteenalas. Oli niiin ihana päästä ratsastamaan Zipellä kunnolla, kun joutui keskittymään niin moniin erijuttuihin kuin aina Kallen kanssa. Kiitos siis Elinalle, että mulla on tämmönen mahdollisuus! Zippe on ihan huippu <3

Perjantaina meillä olikin Roosan kanssa melkosen aikainen herätys. Kello soi kolmelta aamulla (?), hypättiin autoon siinä vaille neljä ja otettiin suunta kohti Helsinkiä. Lähdettiin viettämään perjantaipäivää Horse Showhun ja katselemaan hienoja hevosia ja taitavia kuskeja. Kamera oli luonnollisesti mukana ja kuvia kertyi päivän aikana reipas 1000 kappaletta. Vietettiin tosi kiva päivä katsomossa ja joskus puoli seitsämän maissa starttailtiin autonnokka kohti Varkautta.

Sunnuntaina kävin kattomassa (ja kisahoitajana) Kimmon kisoissa ja siitä innostuneena päätettiin ottaa eilen Elinan avulla ratatreeniä, kun kisarata oli vielä edellispäivän jäljiltä paikoillaan. Elina hyppäili ensin Zipellä ja me päästiin Kallen kanssa vuoroon sen jälkeen. 

Alku alkoi aika heikosti mun osalta, jätin verkkaokserille päätöksen tekemättä mennäänkö vai ei ja eihän poni sitten mennytkään, ihan mun syystä. Oltiin jo esteenpäällä ja heppa kävi polvillaan ottaen puomit alas ja toisen tolpan mukaan. Rytäkässä tuo tolppa tuli mun reiteen melkosella voimalla ja nyt sitä komistaakin megapähee mustelma. Tästä sitten taas viisastuneena aloin keskittymään ja tekemään niitä ratkaisuja ja hitsi miten meillä meni!

Kalle oli ihan superr!! Ei mitään tietoakaan viime valmennuksen possuiluista ja saatiin tosi hyviä lähestymisiä ja hyppyjä! Radalla musta tuntui että sain ratsastettua paikat kohdilleen ja Kalle kuunteli koko ajan. Oltiin Elinan kanssa hyvin tyytyväisiä yhteen rataan, joten päätettiin lopettaa siihen. Kalle oli vähän väsyneen oloinen ja se oli tehnyt koko ajan hyvin, joten se riitti tältä erää.

Tänään meidän oma kenttä olikin sen verran hyvässä kuosissa, että päästiin tekemään siinä kunnon treeniä. Alkuun verkattiin tiellä muutaman ravi- & laukkapätkän avulla ja siirryttiin hetkeksi kentälle tuuppailemaan.

 Siis apua mitä mä säädän??? :DDD

Kalle tuntui ihan hyvältä. Ei mikään huippu, muttei nyt huonokaan. Jotenkin sen liike oli vähän vaisua ja se ei tuntunut niin energiseltä kuin yleensä. Tehtiin ihan perusjuttuja mm. väistöjä ja siirtymisiä aika lyhyen aikaa. Varsinkin loppua kohden poni tuntui vähän väsähtäneeltä, vaikkakin olis halunnut vaan laukata koko ajan..

Lopetettiin pian kentällä ja siirryttiin tielle laukkailemaan. Tästä Kalle vähän innostui ja meillä olikin tosi hauskaa! Oli ihana kun heppa ei ollut riekkuvalla tuulellla ja saatiin mennä ihan reipastakin vauhtia ilman pukkeja.

Kallen jälkeen ratsastin tänään vielä Zipen. Sen kanssa meidän piti lähteä piiitkälle maastolenkille kahdestaan, mutta irtokengän vuoksi jouduttiinkin tyytymään pehmeällä hiekkatiellä kruisailuun. Joskus näinkin ja saatiinpahan kuvia! 

Tehtiin ravissa lisäyksiä ja laukassa joitakin vaihtoja. Z tuntui tosi hyvältä ja se liikkui ihanan reippasti koko ajan eikä mikään tuntunut olevan sen mielestä ikävää. Mä oon jotenkin nyt ihan lyhyessä ajassa ihastunut ruunaan ihan täysin ja tykkään siitä nykyisin ihan hurjasti! Hassua, vähän aika sitten tuntui aina sen kanssa etten osaa mitään enkä juurikaan tykännyt ratsastaa sen kanssa. Onneksi oon tajunnut miten mukava ponilainen se on ja osaan jo nauttia sen kanssa tekemisestä.

Mutta että tämmöstä tänne meille kuuluu! Melkosen sekavahan tästä tuli, mutta ainakin on kuvia. Kertokaa toki, jaksoitteko lukea / katsoa kuvia ja muutenkin mitä sinne teille lukijoille kuuluu näin pitkästä aikaa. Nyt on painuttava nukkumaan, aamulla taas aamutalliin ja iltapäivällä jälleen kohti Kuopiota!

Roosalle kuuluu suuret kiitokset postauksen kaikista kuvista (paitsi HIHS), oot rakas ja korvaamaton! :*