maanantai 17. marraskuuta 2014

Viikonlopun treenejä & uusi heppakaveri

Heippa jälleen! Mä palauduin lauantai-illalla Helsingin reissulta ja junamatkalla suonenjokelainen kaverini Anne tarttui matkaan viettämään viikonloppua tänne meille. Varkauteen päästessä käytiin samantien tallilla nappaamassa hevoset sisälle ja ilta vierähtikin pelaillessa ps -pelejä sekä herkutellessa. Mentiin suht ajoissa nukkumaan, sillä sunnuntaina olikin melko rivakka heppapäivä tiedossa!

Sunnuntai starttasi meidän osalta kello yhdeksältä herätyskellon soittoon. Kymmeneltä oltiinkin jo aikataulun mukaisesti valmiita tallille lähtöön ja ensimmäisenä ratsastusvuoroon pääsi kaverini Lauran (blogiin) pv-tamma Nita. Tästä hepasta voitte lisää lukea Lauran omasta blogista ja minä astuin kuvioihin viime keskiviikkona käydessäni ekaa kertaa hepan selässä. Nitaa tulen ratsastamaan jatkossa muutamia kertoja viikkoon miten nyt Laura tarvitsee liikutusapua ja nyt sunnuntaina olikin kolmas treenikerta tamman kanssa.


Mentiin totuttuun tapaan maneesiin ja tämäkin ratsastus edelliskertojen tapaan kului suurissa määrin toisiimme tutustuessa. Nita on niin erilainen ratsastaa kuin millasilla mä oon tässä vähän ajan sisään mennyt, joten on ollut melkosta totuttelua. Se osaa helposti vielä huijata mua muka rentoutumalla, mutta samassa hetkessä onkin kadonnut avuilta.


Sunnuntain ratsastus meni ihan kivasti ja saatiin kuviakin, kiitos Anne! Virtaa piisasi taas, joten sain tehdä melko paljon töitä että sain tammaa edes hetkeksi kuulolle. Tehtiin joitakin pysähdyksiä ja siirtymisiä ja ratsastin aika paljon ympyrällä taivutellen Nitaa molempiin suuntiin. Laukassa meno oli aika villiä, joten keskityttiin vaan pitämään tempo rauhallisena ja hitaana. Lopussa tamma toimi taas jo paljon paremmin ja oli oikein kiva ja rauhallinen.


Nitan jälkeen ratsastusvuoroon pääsi Kalle, jolla oli takana kahden päivän vapaat sekä perjantainen hieroja. Siltä oli löytynyt muutamia jumeja oikeasta takasesta sekä vasemmasta rintalihaksesta. Koska sunnuntaina oli joka paikka ihan jäässä, päätettiin lähteä maneesiin kunnon pohjalle, kuitenkin kevyt sileäntreeni mielessä.


Jo alkuverkasta lähtien poni tuntui niiin kivalta. Se oli reippaana ja tarmokkaana menossa eteenpäin ja oli selvästi tyytyväinen päästessään liikkumaan. Mahavaivat ovat näillä näkymin poissa ja olo on kyllä enemmän kuin huojentunut kun heppa alkaa olemaan täysin oma itsensä. Loppuviikosta se tosin yskähteli jonkun verran, joten se on saanut olla vähän kevyemmällä. Loimittaminen ja valkosipulikuuri on ilmeisesti tehonnut ja poni ei oo yskinyt nyt pariin päivään ollenkaan :)


Otettiin siis hyvin kevyesti sunnuntaina ja ratsastuksen kesto oli matkoja mukaanottamatta noin 45 min. Tein ihan perusjuttuja ravissa ja laukassa, muutamat vastalaukat sekä pari kertaa kavaletin ylitystä. Koko ajan ruuna oli tosi ihana, liikkui hirmuisen kivasti ja varmaan hymyilin koko treenin ajan.. Anne pääsi sitten loppuverkkojen ajaksi kyytiin ravailemaan ja Kalle käyttäytyi vallan mainiosti alkujännityksestä toivuttuaan myös täysin vieraan kuskin kanssa.


Joo, poni on vähän paisunut... Nyt kun kunnon treenistä on ollut vähän taukoa se on kyllä vallan mainiosti kasvattanut tuota mahaa. Mähän en oo enää ollenkaan pitkännäkönen tonne kyytiin kun vatsa on niin valtava ja muutenkin heppa on sen verta massava :D Eiköhän se siitä taas sutjakoidu kun treenin makuun taas päästään, pikkuhiljakseen.


Tänään meillä olikin vähän erikoisempaa ohjelmaa Nitan kanssa. Laura kysyi eilen multa haluisinko hypätä tammalla pikkuluokat sunnuntaina Kimmon tallin kisoissa ja vähän epäilevänä sovittiin estetreeniä tälle päivälle. Voin kertoa että eilen vähän jännitti miten meillä sujuu, oon nimittäin hypännyt kunnolla viimeksi jollain muulla kuin Kallella Winskin kanssa ennen sen myyntiä..

Sovittiin Lauran kanssa että hän neuvoo mulle alusta asti alkuverkoista lähtien miten pääsen tamman kanssa parhaaseen lopputulokseen ja alotettiinkin samantien kun olin kävellyt alkukäynnit. Ensin tarkistettiin että tamma on käynnissä kuulolla tehden väistöjä ja voltteja. Samaa jatkettiin ravissa ja mun piti muistaa pitää koko ajan tasainen tuntuma ohjalla sekä pohje koko ajan kiinni. Nitan piti kuunnella mua koko ajan, ja mun taas piti vahtia ettei se lähde missään vaiheessa kiihyttämään ilman lupaa. Laukassa koettiin kyllä kunnon ahaa-elämyksiä, kun Laura oli kertomassa mitä mun pitää siellä tehdä!


Hyppääminen alotettiin pienellä ristikolla ja voi kauhistus mikä järkytys mulle oli tuommoset loikat.... :D Olo oli kuin alottelijalla ekoissa hypyissä, en todellakaan ollut varautunut noin voimakkaisiin loikkiin. Alkujärkytyksestä toivuttua alkoi meno jo sujumaan ja Nita oli ihan fiiliksissä päästessään hyppäämään. Verkkahyppyjen jälkeen tultiin linja, joka sujui paremmin kuin osasin odottaa. Näiden jälkeen hypättiin pari rataa ja katsottiin miltä homma tuntuu. 


Eka rata meni vähän hakiessa, mutta toisella oli jo selvästi parannusta. Mun piti ite muistaa miljoona tärkeetä pikkujuttua ja kun ne oli kunnossa, Nita sai hoitaa loput. Mm. käden rentouttaminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikeelta, mutta kun loppujen lopuksi sain kätösen rennoksi oli hyppääminen taas ihan eritavalla kivaa. Loppuun tultiin sit vielä muutama lähestymisharjotus ja lopeteltiin sen jälkeen.


Mutta oli kyllä kivaa! Vaikka Nita onkin tosi kuuma ja vähän hankala, oli kiva huomata miten loppujen lopuksi simppeliä hyppääminen olikaan. Mun piti vaan odottaa rauhassa, olla rentona jalka kiinni ja antaa hevoselle tilaa hypätä. Lauran neuvojen avulla saatiin tosi hyvä pieni radanpätkä ja voin sanoa että odotan jo innolla sunnuntaita! Vielä on vaan epävarmaa hyppäänkö pelkän 80cm luokan vai myös siihen 90, keskiviikkoon asti mulla on aikaa päättää.



Mutta nyt näihin kuviin, videoihin ja tunnelmiin, mä painun nukkumaan. Tossa tosiaan pientä videopätkää meidän hyppäilystä, laitoin siihen kaikki videot mitä Laura kerkesi kuvailemaan. Mä koitan palailla ihan viimestään loppuviikosta taas kuulumisten kanssa ja mahdollisesti jonkinlaista erikoispostaustakin on tuloillaan, kunhan saan sen julkastua!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Normipäiviä

Meille kuuluu pitkästä aikaa tosi hyvää. Arki rullaa, oon päässyt vihdoin ja viimein ratsastamaan kunnolla ja Kalle alkaa olemaan täysin oma itsensä! Liikutusta alotellaan ihan pikkuhiljaa ja lisätään asteittain. Mä lähden huomenna Helsinkiin pariksi yötä ja perjantaina Roosa lupasi hoitaa ponin tallihommat ja Elina käy kyydissä kattomassa miltä ruuna tuntuu. Mä palailen taas lauantaina kuvioihin ja sunnuntaina uskallan jo ehkä luvata uutta kuvamatskua!

Viikonloppuna maastoiltiin Elinan kanssa. Lauantaina käytiin Zipen kanssa kahdelleen maastossa ja sunnuntaina otettiin uusiksi Elina & Bella mukana. Oli kyllä ihana päästä maastoon kunnolla, kun oli lunta teillä sopivasti ja päästiin ottamaan pitempääkin laukkapätkää. Maanantaina Kalle pääsi sitten vihdoin ja viimein liikenteeseen. Juoksutin sen alkuun irtona kentällä ja se sai riekkua kaikki pöllöenergiat pois ennenkun hyppäsin kyytiin. Irti juoksennellessaan vauhtia piisasi ja peräpää heitti sen minkä ehti. Onneksi kyytiin noustessa poni oli jo rauhottunut ja se kymmenisen minuuttia minkä ratsastin sujui hyvin! :) Oli ihana päästä viikon tauon jälkeen oman hepan selkään. 


Eilen tiistaina menin jo aamulla tallille tekemään aamutallin sekä odottelemaan kengittäjää. Juoksutin Kallen ensin kymmenisen minuuttia taas kentällä, että se jaksaisi vähän paremmin seisoa kenkäyksen ajan. Juoksutuksen jälkeen poni pääsi puoleksi tunniksi syömään aamuheiniä ja sitten jalkojen pesun kautta kengitettäväksi. Toimepide sujui taas hyvin ja on joka kerta vaan mukava huomata miten poni on tykästynyt kengittäjään ja tulee sen kanssa tosi hyvin toimeen. Talvikengät saatiin siis oikein onnistuneesti jalkoihin!

Käytiin vielä parinkymmenen minuutin kävelylenkillä ja sitten pääsi poni tarhaan jatkamaan syömistä. Seuraavaksi hyppäsinkin Bellan kyytiin ja lähdettiin Elinan & Venlan kanssa maastoilemaan. Käytiin about tunnin lenkki ja oli kyllä oikein mukavaa! Vaikka lunta ei enää ollutkaan, on hiekkatiet sen verta hyvässä kunnossa, että pääsee menemään kunnolla oikeestaan missävaan. 

Tänään mulla olikin koko päivä ihan yhtä juoksua. Aamulla starttasin Lauran luota puoli kymmeneltä ja suuntasin tallille. Käytiin Bellan kanssa maneesilla pyörähtämässä kun Elina tekin sen kanssa estereeniä ja laittelin samalla Venlaa kuntoon. Tallilla sit B jalkojen kylmäykseen ja sillä aikaa tekaisin Kallen tallihommat. Kun B oli valmis tarhaan, nappasin Kalevin sisälle ja suunnistettiin maastoilemaan ties miten pitkästä aikaa.. Ja miten poni yllättikään! Ei ollut enää puhettakaan jumitteluista tai pystyynhyppimisistä, jeeee! Alkaa hevo jo olemaan terve oma ittensä <3

Omalta tallilta ajoin suoraan Hannulle. Päätin ottaa ja lähteä ruunapojan kanssa maastoilemaan ihan kunnolla, joten eikun kamat niskaan ja menoksi. Kierreltiin siellä täällä edestakasin tunnin verran ja oli muuten ihan superkivaa! Hannun kanssa maastoilu on aina oma nautintonsa, saa nauttia vauhdista, ravailla pitkin ohjin ja antaa hepan päättää vauhti sekä vaan haahuilla pitkin ohjin. Niin rentouttavaa! Illan päätteeksi kävin vielä ratsastamassa kaverini hepalla ekan kerran ja voin sanoa että olin ihan poikki sen päätteeksi.. Olin kotona seittämän aikaan ja pääsin syömään ekan kerran koko päivänä. 


Nyt oonkin vaan maannut sängyssä ja kohtapuoliin pitää laittaa silmät kiinni, että jaksaa huomenna. Käyn heti aamusta liikuttamassa Kallen sekä kaverini hepan, jonka jälkeen kotiin pakkaamaan tavarat ja iltapäivällä hyppäänkin junaan. Hotellin sängyt ei hirveästi houkuttele, mutta muuten kiva päästä vähän muihin maisemiin hetkeksi :)