Kiitos

Puolisen vuotta sitten kirjoittelin viimeisimmän kerran kuulumisia enkä ole sen jälkeen kokenut mitään mielenkiintoa kirjoittamisen suhteen. Elon kanssa treenailtiin helmikuun puoleen väliin asti, kunnes se lähti takaisin kotiin. Sen jälkeen kerkesin treenata yhtä tallimme 5-vuotiasta sekä ratsastella toisella seniori-hepalla ennenkun menin itse maaliskuun puoli välissä jälleen jalkaleikkaukseen, tällä kertaa alemman nilkkanivelen luudutukseen. Kuntoutus siis tällä hetkellä on edelleen kesken ja jos hyvin käy, saan alkaa kahden viikon päästä ratsastamaan. 

Larpin kanssa elämä on ollut yhtä vuoristorataa ja se on sairastellut enemmän ja vähemmän kaikenlaista. Nyt ollaan kuitenkin päästy hyvään pisteeseen ja heppa alkaa olla jo lähes tulkoon normaalissa jokapäiväisessä liikutuksessa. Klinikalla ollaan käyty kahdesti, kahdesti oltu parin viikon karsinalevossa ja ties kuinka monesti olen ollut kaivamassa sille monttua, kun tuntuu ettei loppua näy. Nyt kun viimeisimmät ongelmat vatsan ja satulan kanssa on saatu selvitettyä, on mummu-heppa ollut mitä parhain! Toivon kovasti vielä joitakin yhteisiä vuosia, mutta nyt elellään vaan päivä kerrallaan ja nautiskellen jokaisesta yhteisestä hetkestä :)

Mun blogin kulta-ajat on menneet vuosia sitten ja oikeastaan se polte bloggaamiseen kuoli Kalle-ponin mukana. Tämä teksti jääköön näillä näkymin viimeiseksi kirjoitukseksi tässä blogissa. Mä keskityn tällä hetkellä kaikin tavoin omaan terveyteen ja kuntoutumiseen, mun rakkaaseen hevoseen, ihanaan parisuhteeseen sekä mahdollisimman pian opiskelun aloittamiseen. Meidän menoa voitte jatkossa seurailla Instagramin kautta. Nyt haluan kiittää kaikkia siellä ruudun toisella puolella jotka olette olleet matkassa mukana, ja toivottaa teille kaikille ihanaa kesää! ♥

Vähän ylä- ja alamäkiä

Blogin kirjoittaminen on jäänyt tarkoituksella taka-alalle viime aikoina, sillä työhön paluun jälkeen vuorokauden tunnit eivät ole riittäneet juuri mihinkään. Palasin normaaliin työelämään takaisin syyskuun alussa 5,5 kuukauden sairasloman jälkeen ja kerkesin olla töissä 4 viikkoa ja jäin sitten 3 viikon kesälomalle. Kesäloma hurahti supernopeasti mm. Tallinan Horse Showssa sekä muuttopuuhissa. Nyt olen taas ollut vähän töissä ja vähän sairaslomalla. Illalla on ihana istahtaa sohvalle poikaystävän kainaloon katsomaan Viaplaysta lempparisarjaa ja muutaman jakson jälkeen kömpiä sänkyyn.

Nyt sitten iski inspiraatio ja sopiva hetki joten jospa päivitetään vähän meidän kuulumisia. Aloitetaan vaikka tärkeimmästä, eli Larppasesta. Sen kanssa on taas ollut hyviä ja huonompia kausia. Se oli klinikan jälkeen pitkään tosi hyvä, mutta sitten tuli muutaman viikon huonompi jakso. Tähän päälle hepalle sattui rokotus, minkä jälkeen sen toinen takanen turvotteli noin viikon verran joten huilia pääsi kertymään normaalia enemmän. Nämä ongelmat on nyt selätetty, heppa pääsi rauhaisempaan karsinaan ja sen tarha-aika piteni. Nyt parina päivänä Larppa on taas ollut aika normaali oma itsensä :)

Heppa sai myös psyllium -kuurin, kun tarha on tosi mutainen ja heinähäkistä huolimatta tonkii jokaikisen maahan pudonneen heinänkorren suuhunsa. Perjantaina se myös hierottiin ja se selkeästi aukaisi jumeja, kun lauantaina se veti maneesissa riemupukkilaukkaa, mitä ei ole hetkeen nähty.. Tiedän olevani vähän hysteerinen ja ylivarovainen hepan suhteen, mutta minkäs teet - haluan vaan että sen on hyvä olla. Larpan ilme muuttui pirteästä ja iloisesta hieman apaattisempaan kun sen hyvä ystävä ja tarhakaveri jouduttiin reilu kuukausi sitten lopettamaan ja luulen että Larpalla on sitä kova ikävä. Haluaisin että se saisi uuden tarhakaverin, mutta tällä hetkellä tallista ei sopivaa ehdokasta löydy. Nämä kaikki tietysti vaikuttaa kaikkeen, mutta luulen että taas ajan kanssa tästäkin selvitään.

Mun jalan tilanne on ollut pitkään jo hyvä, ei edelleenkään normaali mutta sellainen että olen voinut elää kivuttomia päiviä ja ilman jatkuvaa särkylääkkeen napsimista. Pääsin aloittamaan salitreenaamisen fyssarin ohjeiden mukaan ja alettiin puhua jo juoksuaskelista! Ratsastus on ollut koko ajan helpompaa ja voin jo mennä täysin normaalisti läpi treenin - niin sileellä, maastossa kuin esteilläkin ja myös muilla hevosilla kuin Laralla. Teen myös tallitöitä, iltatallia säännöllisesti usean kerran viikossa ja silloin tällöin karsinoita. Toki selkäännousutilanteet ei-niin-tuttujen hevosten kanssa edelleen hieman jännittää, enkä pääse kyytiin ilman kunnollista jakkaraa, mutta voisin sanoa että tilanteeseen nähden heppailu sujuu hyvin.

Mutta sitten tuli kesäloman vika viikko ja heräsin yhtenä aamuna ihan järkyttävään vihlontaan nilkassa. En voinut astua jalalle ja kävelin aamun keppien varassa. Burana alkoi vaikuttaa tunnin sisällä ja loppupäivä meni ongelmitta. Ajattelin, että jos olin rasittanut sitä liikaa edellisenä päivänä ja jalka on ottanut siitä itseensä. Päivä kului muuten normaalisti, kävin tekemässä kevennetyn salitreenin, ratsastin hepan ja illalla en edes muistanut aamun kipuilua. Seuraava päivä meni normaalisti enkä ajatellut asiaa sen kummemmin. Kun palasin töihin, palasi myös vihlonta. Nyt aloin jo huolestua, kahtena päivänä peräkkäin jalkaan vihloi niin kovaa, että kävely onnistui vaan keppien kanssa. 

Viime torstaina pääsin sitten magnettikuviin ja huomenna olisi lääkärille aika. Siihen asti kepit kulkee mukana joka paikkaan ja salitreenit on jäähyllä. Oon joutunut taas syömään sen verran vahvoja lääkkeitä, ettei työn teko ole onnistunut oikein millään. Tallilla olen kyllä päässyt käymään ja se onkin ainoa paikka, missä saa muuta ajateltavaa eikä koko ajan mieti mitä keskiviikon jälkeen tapahtuu. Perjantaina sainkin uuden harrastuskaverin, 7-vuotiaan suomenhevosruuna Elon :) Katsokaa miten suloinen hän on!