Sairaslomasta sairaslomaan..

Viime aikoina ollaan sairastettu ihan urakalla ja mä todella kovasti toivon että koko vuoden sairastelut vois olla tässä, kaikki kerralla ja ohitse. Jotenkin epäilen että ihan niin hyvä tuuri olisi käynyt, mutta täytyy ainakin elää siinä toivossa. Mä haluisin niin kovasti että voitais pitää ehjä kisakausi ja päästäis mahdollisimman paljon kisaamaan ja treenaamaan.

Mutta, palataas nyt sitten hieman taaksepäin ajassa ja katsellaan miltäs se alkuvuosi onkaan näyttänyt. 2.2. oltiin viimeksi hyppäämässä estevalmennuksessa ja se sujui tosi kivasti! Vaikka hyppytaukoa olikin takana jonkun verran, homma tuntui helpolta ja kivalta. Aina seuraavaan päivään asti, kun oej oli turvonnut ja lämmin tismalleen samasta kohtaa kuin aiemmin viime syksynä kun epäilin jännevammaa. 

3.2. siirryttiin jälleen kävelyliikuntaan, sillä halusin ottaa varman päälle ja tutkituttaa jalan jälleen, jännevamman varalta. 5.2. turvotus oli hieman laskemaan päin ja melkein huokaisin jo helpotuksesta. Kävelytys silti jatkui ja 7.2. tilanne oli se, että molemmissa takasissa impparit ja oej turvotus. Ihan totta, voiko tää vielä huonontua tää tilanne..? 

Kaikista näistä huolimatta liike oli puhdas ja heppa halusi liikkua. Jäykkä se oli kuin rautakanki pelkästä kävelyliikunnasta johtuen ja 17.2. päästiin sitten taas klinikkahommiin ja Kimmolle oej:n ultraan klinikka-auton tutkittavaksi. Ell katsoi ensin liikkeen, jonka totesi ihan puhtaaksi sekä ympyrällä että suoralla uralla juostessa ja kosketusarkuutta ei myöskään havaittu. Turvotus oli selkeästi jalan takapuolella jänteiden kohdalla, joten ell halusi ultrata kintun mahdollisten jännevaurioiden varalta.

Ja niinhän siinä jälleen kävi, että päästiin lähtemään kotiin hieman köyhempänä mutta ilman vammaa. Ultrassa ei mitään merkkiä mistään viasta jänteessä vaan neste on ihonalaista turvotusta. Tälläkin kertaa taisin huokaista muutaman kerran hyvin syvään, kun ell sanoi ettei ole syytä huoleen ja treenit saa jatkua normaalisti. Ihanaa! En halunnut kiirehtiä liikunnan lisäämisen suhteen joten jatkettiin vielä muutama päivä pelkästään kävelyllä, kunnes pikkuhiljaa alettiin lisäämään ravia mukaan pienissä pätkissä. 24.2. päästiin tekemään sileetreeniä kentällä pitkästä aikaa kaikissa askellajeissa.

27.2. poni täytti virallisesti vuosia ja mittariin kääntyi sweet16! Treenit jatkuivat hyvillä mielin aina maaliskuun ekaan päivään asti, kun vapaapäivän jälkeen kävin juoksuttamassa tamman kentällä liinan päässä. Ihmettelin vtj tosi huonoa liikettä ja ponin laiskottelua, joten juoksutus jäi vain 20 minuutin mittaiseksi kevyeksi hölkäksi. Mentiin talliin ja laskin hepan karsinaan, jossa iltaruuat olivat valmiina odottamassa. Larppa kävi kerran haistamassa heinäkasaa ja nuuhkaisi kauroja kunnes tuli seisomaan karsinan ovelle pää nuokuksissa silmät puoli ummessa. Sillä hetkellä mulle tuli karsea paniikki, mitä ihmettä nyt? 

Parin viikon sisään olin saanut olla kävelyttämässä yhtä ähkyhevosta ja kuulla kaverin hevosen kuolleen ähkyleikkaukseen, joten ensimmäinen arvaus oli että nyt se on pamahtanut meillekin. Kuuntelin suolistoäänet, otin heinät pois ja juotin erityisen paksua mellaa. Soitin Elinalle ja Elinan tullessa talliin kokeiltiin laittaa Larppa traileriin, tekeekö lannat kuten aina traileriin laittaessa. Lantaa onneksi tuli ja vesi maistui, mutta varmuuden vuoksi annettiin parafiinia ja kävelyttelin ponia puolisen tuntia. 

Talliin mennessä poni vaikutti hieman pirteämmältä ja mittasin vielä kuumeen. Järkytykseksi kuumetta oli yli 39 astetta, joten ihmekös tuo kun oli hieman nuutunut eläin :( Soitin eläinlääkärille ja kysyin mielipidettä, mitä kannattaisi tehdä ja ohjeena oli vain seurailla tamman vointia ja soittaa mikäli se huononee. Seuraava yö menikin aika huonoilla unilla, punkkasin tallin lähellä asuvan kaverini sohvalla ja kävin parin tunnin välein tarkistamassa Larpin vointia. Korkeimmillaan kuume oli 39,6 mutta ruokahalu onneksi palasi ja heinä sekä vesi maistuivat hyvin. Kolmelta maltoin lähteä kotiin nukkumaan ja odottamaan aamua. 

Aamulla kuume oli laskenut kokonaan ja poni oli erittäin hyvinvoiva ja ruokakin taas maistui. Käydessäni tallilla tein havainnon toisen nisän vieressä olevasta patista.. Heti kun luulin että selvittiin säikähdyksellä kuumeesta niin sitten TAAS tämä. Ihan totta, tää tarina ei lopu koskaan :D No, seuraavaksi selvittelemään mikä se mahtaa olla, kun se aristaa sitä painaessa. Kaverini sanoi, että voi olla kiimaan liittyvä juttu ja klinikalta sanottiin, ettei voida sanoa varmaksi näkemättä. Mahdollisesti jokin tulehdus tai tukos, who knows. Ohjeena taas seurailla.

Pattia sekä kuumetta seurailtiin viikonlopun yli ja uskokaa tai älkää, viime viikon maanantaina 7.3. patti oli sulanut lähes olemattomaksi, lämpö normaali 37,6 ja pääsin ratsastamaan ekan kerran viikkoon! <3 Tosin vain käveltiin (jälleen, viikon lomailun vuoksi aloteltiin taas alusta) mutta silti, oli aivan ihanaa olla taas selässä! Tiistaina Elina sattui samaan aikaan tallille kun olin ratsastamassa ja katsoi maasta miltä liike näyttää. Ja niin siinä vaan kävi, että nyt viikko tuosta liike on ollut ihan puhdasta ja sanoisiko että heppa on tuntunut ihan parhaalta koskaan! Oon ollut tosi onnellinen kun vihdoin tuntuu, että se kauan kadoksissa ollut motivaatio on hiljaa hiipinyt takaisin ja ratsastukseen on tullut se fiilis ja polte takaisin.  

Nyt oon alkanut jo pikkuhiljaa suunnittelemaan kevään ja kesän valmennus- sekä kisakalenteria, hyvin toiveikkaana tulevasta. Pakko pitää sormet ristissä ja toivoa että päästäis tekemään kaikkea kivaa ja että heppa kestäisi terveenä. On niin ihanaa, kun se tekee niin mielellään nyt töitä ja selvästi on onnellinen kun pääsee liikkumaan kunnolla. Meidän kevät on lähtenyt näissä merkeissä käyntiin, sanotaanko niin että kai tästä on suunta vain ylöspäin eikö?