Kun ei vaan suju

Joskus kun tulee näitä aikoja ja hetkiä, kun tuntuu ettei osaa mitään eikä ole mitään kiinnostusta mitään kohtaan ja että kaikki menee päin helvettiä, on parempi jättää blogin kirjoittaminen taka-alalle. Mulle on tässä tällä viikolla tullut useampi kuin yksi taikka kaksi tällainen hetki ja siitä johtuen on blogi kärsinyt viikon mittaisesta hiljaiselosta. Olisin halunnut tulla jo alkuviikosta kertoilemaan meidän viime viikonlopun kuulumisista, muttei oikeasti vaan kiinnostanut. Nyt otinkin itteäni niskasta kiinni ja tulin kertoilemaan missä mennään ja mitä meille kuuluu.

Varoitan jo ihan alkuun, että tästä postauksesta saattaa tulla melkosta pomppimista aiheesta toiseen jos kolmanteenkin, mutta koittakaa kestää... Ollaan taas tää viikko menty kevyesti, totuteltu taas vähän uudistuneeseen treenimoodiin sekä vaan nautiskeltu Kallen kanssa elämästä. Vaikka mulla muuten meneekin elämässä tällä hetkellä tosi huonosti pitkiin aikoihin, on Kallen kanssa aina niin ihanaa. Mun ei tarvitse muuta kun nähdä se, kattoa kun se katsoo mua niillä sen maailman ihanimmilla silmillä, tulee mun luokse korvat tötteröllä ja hamuilee sormia. Se aina lähtee mun mukaan iloisena ja reippaana, valmiina mihin vaan. Se jos mikä pitää mut tällä hetkellä "hengissä" ja auttaa jaksamaan päivästä toiseen. 

Noniin asiaan siis. Viime sunnuntaina otettiin Elinan treenissä jumppasarjaa ja kuski sai taas niin paljon ajateltavaa ja parannettavaa, ponin saadessa paljon enemmän kehuja. Tultiin verkoiksi ravilähestymisillä pystyä ja Kalle teki oikein kivoja hyppyjä ravistakin, vaikkakin se oli vähän hankalaa. Myös jumppikseen tultiin sisään ravissa jottei kuski p*skonut lähestymisiä ja saatiin onnistuneita suorituksia. 

Lopussa tultiin toisesta suunnasta muutamia kertoja laukassa sisään ja Elina nosti vikaa estettä jonkun verran. Ja joo, mua ketuttaa ihan vietävästi kun mä en vaan osaa. Mun niin kauheesti teki mieli vaan lyödä hanskat tiskiin, lopettaa ratsastus ja pistää kuvaamassa ollut Laura tai sitten Elina kyytiin ja antaa niiden hoitaa toi homma. Musta tuntuu niin kauheen pahalta kun poni tekis kaikkensa, mut kuski mokailee ihan koko ajan eikä tee kyydissä mitään muuta. Mutta enhän mä voi, pakko vaan jatkaa ja koittaa joskus oppia. Tai sitten ei, mennään loppuelämä Kalevin kanssa pelkkää maastoköpöttelyä ja aletaan nypläämään pitsiä? Kyllä kiitos, kuulostaa ihanalta.

Pääsin jumppatreenien jälkeen tuulettumaa ihan kunnolla, kun lähdettiin mun perheen, setäni sekä Lauran kanssa vesihiihtämään. Koskaan en oo aiemmin kokeillut mutta hauskaa oli heti kun sai ideasta kiinni. Kyllä aivot tuulettu, kaikki ajatukset hävis päästä ja sai olla vaan ihan ilman mitään paskaa pään sisässä. Ihanaa.

Sitten päästäänkin siihen varsinaiseen ongelman ytimeen. Mun pitäs oppia ratsastamaan. Mä teen tositosi paljon virheitä ja tuntuu että nyt se on iskostunut mun päähän että mun pitäis saada lisää oppia ja opetusta, et mä voisin osata. Oon Kallen kanssa tehnyt tosi paljon virheitä, ratsastanut sitä ihan väärin ja mulla on ihan kamala olo siitä. Kaiken lisäks en oo ite asiaa tajunnut ja se oikeasti tuntuu pahalta, miks mä oon tehnyt mun oman hevosen kanssa tuollaisia typeriä virheitä ja tajuan ne vasta kun mulle sanotaan niistä?

Oon vasta tällä viikolla tajunnut miten paljon mä ratsastan pelkällä kädellä. Oon vaan ajatellut "ei se osaa" enkä oo opettanut Kallea kulkemaan oikein. Oon mennyt sieltä missä aita on matalin ja kuvitellut että kaikki kyllä muuttuu ajan kanssa kun Kalle oppii. Miten se voi oppia mitään, jos mä opetan sille ihan perusasioitakin väärin? Mun ois pitänyt iät ajat jo ratsastaa sitä enemmän jalalla, vähemmän kädellä ja PALJON pidemmälle kaulalle ja nenää eteen. Mut ei, en oo niin tehnyt mutta nyt aion tehdä.

söpöliini <3

Joka kerralla kun selkään kiipeän, unohdan kokonaan kaikki mitä oon aiemmin tehnyt. Mä pistän jalat heti kiinni, annan ohjan olla ainakin 10cm pidempänä mitä aiemmin ja oikeasti mä työnnän sen hevosen nenän eteen. En halua edes mitään kuvamateriaalia meidän treeneistä, kun mä tiedän ettei se näytä hyvältä. Siihen menee vielä kauan, tosi kauan että meidän meno on oikeasti hyvännäköistä katseltavaa ja se vaatii työtä. Se taas vaatii paljon treeniä, valmentautumista sekä ihan omien ajatusten selkiyttämistä.

Tässä siis esimerkkikuvat. tää ylempi on miten Kalle on oppinut menemään eli näyttää ihan kauheelta, liikkuu tosi huonosti ja mä käytän ainoastaan kättä.

Kun taas tää on se, miten sen pitäs liikkua. Nenä edessä ja vaikka vähän alhaalla, selkä ylhäällä ja tosta vielä pitäs saada takaosa aktiivisemmaks ja takajalat mukaan.

Joo o ja miljoona muuta ajatusta. Onneksi Kalle on niin kamalan ihana, se opettaa mua kaikin tavoin ja mulla on taustajoukot siinä määrin kunnossa, etten varmasti jää näiden ongelmien kanssa yksin. Toivottavasti teillä lukijoilla on ollut parempi viikko ja mä kovasti toivon että saan vielä mun elämää sellaseen hyvään tasapainoon, mikä oli tuossa puolisen vuotta sitten. Loppuun vielä muutama kysymys, oisko teillä siellä jollain halua / aikaa / intoa muokkailla mun kanssa yhdessä uutta ulkoasua tähän blogiin? Oon valmis pikkusummia maksamaankin jos päästään yhteisymmärrykseen, oon vaan totaalisen kyllästynyt tähän nykyiseen ilmeeseen mutta kun mitään en osaa tehdä niin tartteisin vähän helppiä.. Innokkaat laittakaa jooko sähköpostia (aino.huupponen@hotmail.com) mahdollisimman pian!

Hyvelit yöt kaikille ja meitsi painaa taas huomenna koko päivän töitä käyden tallilla siinä välissä. Mun ja Kallen treeneistä tuskin kauheasti postailtavaa on, mutta jos jokin aihe erityisesti kiinnostaa niin postausehdotuksia saa heitellä! PS, en kaipaa tähän mitään kommentteja, kuinka kerjään sääliä, ryven itsesäälissä jne. mä vaan tätä kautta vähän selvitän mun ajatuksia. Jos tuntuu että on pakko päästä ikävyyksiä laukomaan, mieti voisitko tehdä sen mulle vaikka facebookissa omalla nimellä ja jos voisit, niin tuu sanomaan sitä kautta eikä täällä anonyymisti. Olisin oikeesti ilonen.

Etenkin näinä vaikeina hetkinä ajatukset karkaa pikkupalleroon <3 Saako vähän ikävöidä, tai vähän enemmänkin?

Syksyn suunnitelmia

Halusin tulla kirjailemaan tänne blogiin vähän meidän suunnitelmista tälle syksylle. Oon tehnyt jo alustavia suunnitelmia miltä tuleva syksy Kallen kanssa näyttää joten odotan kyllä innolla tulevaa! Mehän aloitellaan ensi kuussa meidän eka kisakausikin, joten varmasti kaikkea jännää ja uutta on luvassa. 

Aloitetaan vaikka nyt ihan siitä, että tämä kuu meneekin aika lailla ponin päätä tuuletellessa ja kesälomaa viettäessä. Ollaan treenattu melko kovasti koko kesä ja Kalle on oppinut ihan hurjat määrät uusia asioita. Viime viikon loppupuolella tehtiin pari koulureeniä kentällä ja jouduin toteamaan molemmilla kerroilla, ettei hommasta tule yhtikäs mitään. Perjantaina heppa pelkäsi yhtä kulmaa, missä ei ollut mitään sen kummempaa kuin koskaan aiemminkaan ja lauantaina taas ei saatu vasenta laukkaa nousemaan ollenkaan. Sunnuntaina olinkin koko päivän reissussa ja heppa sai vapaan. Sillon mulla oli hyvää aikaa miettiä jatkoa, ja keksinkin aika sopivan ratkaisun. 

Kalle saa nyt kunnolla huilia oikeista koulureeneistä eikä kentälle ole juurikaan asiaa. Tälläkin viikolla ollaan käyty kentällä kahdesti (hyppäämässä ja juoksuttamassa), maastossa kolmesti, tänään Kalle saa vapaan ja huomenna taas suunnataan joko maastoilemaan tai käydään hiittiksellä. Näillä mennään varmasti suurin osa elokuuta ja varmasti poni saa enemmänkin vapaita mikäli tilanne vaatii. Esteitä treenataan kuitenkin viikoittain, mutta sehän on Kalevin mielestä niin kivaa hommaa, ettei sitä edes työnteoksi lasketa ;) Nekin pidetään kuitenkin helppoina treeneinä ja mennään ihan hepan ehdoilla. Juoksuttamista harrastetaan myös kerran viikkoon, että heppa joutuu kunnolla töihin. 

Musta tuntuu jo nyt, että tämmönen systeemi tulee toimimaan meillä aika hyvin. Torstain estetreeneissä näkyi jo jonkinlaista tulosta ponin ratsastettavuudessa, kun laukassa saatiin aikan superhyväntuntuisia pätkiä - Kalle liikkui tosi tarmokkaasti takaa ja oli ihan kuin höyhen edestä, ei painanut ollenkaan kättä vasten vaan kantoi ittensä tosi hienosti. Luulisin, että se on vähän kyllästynyt tohon uran kiertämiseen ja mua vähän harmittaakin kun en oo aiemmin tajunnut antaa sille vähän enemmän vapaata. No, eiköhän tää tästä!

Elokuu siis mennään suunnilleen näillä, mutta syyskuu tuleekin olemaan taas oikea treenikuukausi! Nimittäin arvatkaas ketkä lähtee ekoihin kisoihin? Kyllä vain, me lähdetään hyppäämään! Kimmon tallilla on 28.9. alue-estekisat, jotka on kaavailtu meidän ekoiksi kisoiksi. Suunnitelmissa hypätä 80 & 90cm, mutta jos eka luokka menee ihan metsään, tarvittaessa jätetään kisat siihen. Syyskuu sitten keretäänkin hyvin valmistautua tuleviin kisoihin ja mahdollisesti lähden käymään estevalmennuksessakin ennen kisoja. Saatetaan ottaa vähän enemmänkin puomi- & kavalettityöskentelyä mukaan ja käydään maneesilla mahdollisimman usein.

Päivittelin tuossa myös tuota blogin kisakalenteria ja laitoin sinne suluissa myös kaikki varteenotettavat Vurrin kisat. Suluissa siksi, että niihin lähtö riippuu ihan miten saadaan koppia tai ensinnäkin miten saada heppa kyytiin.. No, sen näkee sitten!

Estekisoja on siis varmuudella tulossa tälle kaudelle kolmet, yhdet joka kuulle. Extraa olisi nuo Vurrin koulu- ja estekisat joihin olis ihan superhienoa päästä lähtemään! Ihana päästä jo vähän suunnittelemaan kisaamista, edellisistä kisoista onkin vierähtänyt jo vuosi. Lokakuussa olisi menty käymään Kimmolla seurakoulukisoissa, mutta arvatkaa vaan päästäänkö? No ei, mun Ranskan reissu osuu just tosi tyhmästi siihen, kun tuun 6. päivä maanantaina kotiin ja kisat olis sunnuntaina 5. päivä.. :( Ei auta itku markkinoilla ja parempaa seuraavaa kertaa odotellessa.

Mutta tässäpä sitä olikin jo suunnitelmaa syksyksi. Elokuu hölläillään ja tehdään kaikkea kivaa sekä vähän lomaillaan. Syyskuussa treenataan kisoja varten ja otetaan ehkä vähän extrahyppyjäkin alle. Estevalkkaan olisi myös tarkotus lähteä ja ensinnäkin kopitusta harjotellaan erittäin ahkerasti! Mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan meidän syyssuunnitelmista? Entäpä millaisia suunnitelmia teillä on syksyn varalle? :)